Kesäkello – vaatimukset ja oma valintani

Kesäkello on kellonkäyttäjän seuralainen, jonka kanssa voi kohdata Suomen suven kaikissa olosuhteissa tietoisena siitä, että veto loppuun ennemmin kantajasta kuin kellosta.

Vaikka nyt on kyseessä kepeä kesäjuttu, piilee tässäkin totuuden siemen. Nimittäin kesäkellolle voidaan asettaa tiettyjä vaatimuksia, jotta se todellakin kestää kesän monenlaiset olosuhteet, myös pukeutumisen näkökulmasta katsottuna.

Kesäkello ja sille asetettavat vaatimukset

Jos pohdimme hetken kesäkellolle asetettavia vaatimuksia, niin tähän vaikuttavia asioita on ainakin kaksi; kellonkäyttäjän henkilökohtainen tyyli ja preferenssit, sekä sääolosuhteet. Helpointa on aloittaa jälkimmäisestä, eli kesällä on lähtökohtaisesti lämmintä ja kellon kanssa saattaa päätyä vaikka järveen uimaan. Toisin sanoen kello voi altistua hielle ja kosteudelle.

Tällaisiin olosuhteisiin otollisin valinta on Suomessakin suositut sukeltajankellot, tai ns. työkalukellot, joissa on riittävä vesitiiviys. Hyväksi nyrkkisäännöksi asettaisin 200 metrin vesitiiviyttä ja ruuvilukittavaa nuppia. Tällaisella kellolla uskaltaudun uida, saunoa tai ja ottaa rannalla aurinkoa, kuntoilusta käyvästä ruohonleikkaamisesta puhumattakaan.

Kesäkello on parhaimmillaan teräsrannekkeen kanssa.

Toinen erittäin hyvä lähtökohta on metalliranneke, joka on helppo pestä puhtaaksi vaikka käsienpesun yhteydessä. Muita vaihtoehtoja ovat kumi- ja natorannekkeet, jotka eivät omien kokemusten mukaan ole yhtä miellyttäviä vaihtoehtoja – eivät toki huonoja, mutta jos pitää yksi ranneke valita, on metalliranneke varma valinta.

Suosittelemme

Tästä pääsemmekin tyyliseikkoihin, eli jos kesäkello on ainoa kello, niin tällöin metalliranneke on pukeutumisen kannalta monikäyttöisin vaihtoehto rennoista rantatyyleistä formaalimpaan pukeutumiseen. Toki kellon muoto ja koko ovat seikkoja, jotka rajaavat optimaalista käyttöä formaalimmassa pukeutumisessa, mutta tässä kohtaa ymmärrän erittäin hyvin Rolex Submarinerin tai Omega Seamasterin omistajia.

Oma valintani kesäkelloksi

Olen huomannut, että kesällä kotona olen usein ilman rannekelloa. Mutta kun olen laittanut kellon ranteeseeni, olen päätynyt edellä kertomani kaavan mukaisesti teräsrannekkeiseen sukeltajankelloon. Olen tämän kesäkellon kaiken lisäksi pieneltä osalta koonnut itse, eli kyseessä on Experience the Art of Watchmaking -kurssilla kokoamani Raymond Weil Freelancer -sukeltajankello näyttävällä ja laadukkaalla teräsrannekkeella.

Tässä se on, valmis kurssikello.

Tyylinsä puolesta Raymond Weilin Freelancer-sukeltajankello menee kesäisissä tyyleissä mainiosti ja näyttävästä teräsrannekkeestaan johtuen myös business casual -tyylisessä pukeutumisessa. Omimmillaan kesäkello on luonnollisesti vapaa-ajan pukeutumisessa, mutta chinojen, rennon kauluspaidan ja kesäisen irtotakin kanssa kello menee hienosti.

Kesäkello lyhyesti

  • Sukeltajankello tai ns. työkalukello
  • Ruuvilukittava nuppi
  • Metalliranneke
  • Vesitiiviys vähintään 200 m

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Sjöö Sandström Royal Capital uudistui

Ruotsalainen kellonvalmistaja Sjöö Sandström esitteli uudistuneen Royal Capital -kellomallin kahdessa eri värissä.

Tulossa: Kelloharrastajien juhlakello 10-vuotisen taipaleen kunniaksi

Kelloharrastajat-yhteisö perustettiin kymmenen vuotta sitten vuonna 2013 ja saavutusta juhlistetaan S.U.F Helsinki x KH 10v -juhlakellolla.Kymmenen vuotta on pitkä aika, joka on Kelloharrastajien kohdalla...

Voutilainen x Leijona ja De Motu kurkottavat Ruotsin markkinoille

Voutilainen x Leijona ja De Motu kurottavat Ruotsin markkinoille joulukuussa avautuvan Watches of Scandinavia -konseptimyymälän mukana. Watches of Scandinavia kokoaa yhteen 12 skandinaavista kellomerkkiä Tukholman...

ProPilot X Calibre 400 Laser – väriloistoa ilman väriä

Oris esitteli uuden ProPilot X Laser -kellomallin, jonka värikäs ja eläväinen kellotaulu on tehty kellopiireissä ennennäkemättömällä lasertekniikalla käyttämättä tippaakaan väriaineita. 

Tyyliniekan uusimmat