MAINOS: Hovisepät

EUREKA!

Hamilton-kellot
nyt Hovisepiltä.

Tutustu ja ihastu

Jokamiehen autokoulu osa 1 – Vilkun käyttö

Jokamiehen autokoulu starttaa vilkunkäytöllä, joka on liikenneturvallisuuden kannalta yksi tärkeimmistä asioista. Vilkulla voit kertoa kanssakulkijoille pomminvarmasti mitä olet tekemässä ja minne menemässä. Silti osa kuljettajista laiminlyö vikunkäytön kokonaan.

Vilkuta aina

Vilkkua käytetään aina muiden autoilijoiden varoittamiseksi silloin, kun lähdetään liikkeelle tien reunasta, käännytään risteyksessä, vaihdetaan kaistaa tai käännetään ajoneuvo tiellä ympäri. Vilkkua on tieliikennelain mukaan käytettävä näissä tilanteissa aina. Kannattaa kuitenkin huomata, että vilkun käyttö ei anna vastuuvapautta: ennen kääntymistä tai kaistan vaihtoa on aina kuljettajan vastuulla varmistua siitä, ettei liike aiheuta vaaraa tai häiriötä muille tielläliikkujille.

 

Vilkun käyttö ei velvoita muita antamaan tilaa esim. moottoritielle liityttäessä tai kaistaa vaihtaessa. Kaistaa vaihtaessa on toki kohteliasta antaa tilaa, ja hyvissä ajoin aikeistaan ilmoittajalle löytyy aina tilaa. Kannattaa muistaa myös se, ettei moottoritielle liittyjälle tilaa antaakseen saa siirtyä ohituskaistalle, vaan on liittyjän vastuulla sovittaa nopeutensa siten, että hän pystyy liittyymään liikenteeseen muita häiritsemättä. Moottoritielle liittymiseen palaamme tulevissa jaksoissa, koska aihe aiheuttaa jatkuvasti vaaratilanteita tumpeloiden änkiessä kävelynopeudella liikennevirtaan.

Vilkuta ajoissa

Jotta vilkun käytöstä olisi hyötyä, on sitä näytettävä riittävän ajoissa. Jos näytät jäykkäsormisuomalaisena vilkkua vasta rattia kääntäessä, olet auttamatta myöhässä, koska takanatulevalle ei jää aikaa reagoida.

Suosittelemme


Vilkku laitetaan aina päälle ensimmäisenä. Vasta sekuntia-kahta myöhemmin voi edes harkita jarrupolkimen painamista tai kaistan vaihtoa. Kun laitat vilkun päälle, tietää takanatulija väkisin vauhtisi hidastuvan. Hän pystyy myös päättelemään ettei kyseessä ole hätätilanne. Jos sen sijaan painat ensin jarrua, ja vasta sitten näytät vilkkua, ei takatulija voi mitenkään tietää hyppäsikö tielle lapsi vai aiotko vaan kääntyä. Pahimmassa tapauksessa takanatulija tekee äkkijarrutuksen ja saa jonkun onnettoman peräänsä.

Maantiellä vilkku kannattaa laittaa päälle jo risteyksestä kertovan opasteen kohdalla, jolloin takanatulijalle ei jää epäselväksi minne olet menossa. KUVA: Liikennevirasto

Vilkun voi laittaa päälle huomattavan aikaisin. Kaupungissa vilkun voi laittaa vaikka puolta korttelia ennen kääntymistä. Maantiellä laitan itse vilkun päälle viimeistään liittymästä kertovan opasteen kohdalla muutama sata metriä ennen risteystä, jolloin hitaampikin hämäläinen hoksaa mitä kohta tapahtuu.

Vilkku risteyksessä

Vilkkua käytetään risteyksessä aina, vaikka liikennevalot tai opasteet eivät antaisi muita vaihtoehtoja. Vaikkapa nuolivaloista käännyttäessä vilkun käyttö on pakkojuttu jo liikenteen sujuvuuden vuoksi, koska vilkku kertoo vastaantulijalle aikeistasi. Risteyksen toiselta puolelta ei nimittäin näe palaako sinulle nuolivalo vai tavallinen valo, tai saako kaistaltasi kääntymisen lisäksi ajaa kenties myös suoraan. Jos vastaantulija ei ennestään tunne risteystä, niin hänen on usein jäätävä odottamaan ajatko suoraan vai käännytkö, ja koko risteyksen välityskyky pienenee. Mahtaa kyrsiä odottaa extra sykli liikennevaloissa vain sen takia, että toinen ei jaksa napauttaa vilkkua päälle!

Käytä siis aina vilkku kääntyessäsi, vaikka miten kokisit sen tarpeettomaksi. Muutama vilkun väläys ei edes maksa mitään, joten vilkun käytöstä kannattaa tehdä tapa.

Vilkku liikenneympyrässä

Liikenneympyrässä vilkku on myös ehdoton liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden. Vilkku laitetaan päälle heti kun ohitat poistumiskaistaa edeltävän haaran. Silloin vuoroaan ohittava tietää minne menet ja hän ehtii kätevästi ajaa ympyrään, vaikka perässäsi ajaisikin seuraava auto. Liikenneympyrässä ajoa käsittelemme tarkemmin seuraavassa jaksossa.

Vilkku ohitustilanteissa

Ohitustilanteessa vilkulla on hyvä ilmoittaa ohitusaikaistaan jo ennen vastaantulijan kaistalle siirtymistä. Kun kiihdytät nopeutta omalla kaistalla tarkoituksena kerätä riittävä nopeusero jo ennen vastaantulijan kaistalle siirtymistä, on ohittamisesta hyvä kertoa vilkulla heti kiihdytyksen alkaessa. Silloin sekä ohitettava että mahdollinen vastaantulija tietävät mitä tuleman pitää, eikä kukaan ehdi säikähtää. Myöskään perässäsi ajava, hitaamman ohittamista harkitseva ei keksi lähteä ohittamaan samaan aikaan.

Jos olet edelläajavan puskurissa roikkuva pers’kärpänen (hyi sinua), niin vilkun käyttö on entistä tärkeämpää ohitukseen lähtiessä jo oman turvallisuutesi vuoksi. Mikäli tarkoitus on lähteä kylmiltään ohi kiihdyttämättä vauhtia, niin takaa tulevalle, jo omalla kaistalla nopeutta nostavalle (siis fiksummalle) kuljettajalle kannattaa kertoa aikeistaan etukäteen. Muuten käy niin, että pers’kärpäsen lähtiessä yllättäen ohitukseen ilman vilkkua ja peileihin katsomatta, hän päätyy takaa tulleen ohittajan kylkeen. Miten takaatuleva voisi tietää aikeistasi, jos et kerro niistä näyttämällä vilkkua?

Vilkkua käytetään ohitustilanteissa sekä maantiellä että moottoritiellä aina kaistaa vaihdettaessa. Siis ohitukseen lähdettäessä napsaistaan vilkku vasemmalle ja oikealle kaistalle palatessa vilkku oikealle. Napsaisen vilkun oikealle heti vastaantulijan rinnalle päästyäni, jolloin mahdollinen arempi vastaantulija arvaa minun palaavan pikapuoliin kaistalleni, eikä hänen tarvitse varmuuden vuoksi alkaa himmailemaan nopeuttaan.

Jokamiehen vilkkuvinkit

  1. Käytä aina vilkkua kääntyessä tai kaistaa vaihtaessa
  2. Vilkuta ajoissa, mieluiten 2-3 sekuntia ennen liikettä josta vilkulla kerrot
  3. Muista vilkun käyttö myös ohituksessa ja liikennevaloissa

Ensi kerralla liikenneympyrään

Autokouluun pääset kerran viikossa jokamies.fi sivustolla. Ensi viikolla opettelemme liikenneympyrässä ajoa, tervetuloa mukaan!

Lue lisää