Hurja Corvette tulossa – uusi ZR1 on todennäköisesti 900-heppainen tuplaturbohybridi

Vuodesta 1953 asti markkinoilla ollut Chevrolet Corvette pysyi tähän vuoteen asti, eli seitsemän sukupolven ajan uskollisena etumoottorista ja takavedosta koostuvalle perinteiselle konseptille. Vetten historian aikana on esitelty useita keskimoottoritutkielmiakin, mutta Corvetten isänä tunnetun Zora Arkus Duntovin ideasta tuli todellisuutta vasta kesällä lanseeratun kahdeksannen sukupolven myötä. Keskimoottorinen C8-korimallin jenkkisportti pystyy nyt haastamaan entistä paremmin paljon kalliimmat ja eksoottisemmat kilpailijansa, joista suurin osa on myöskin keskimoottorisia.

Uudesta Vettestä on tähän mennessä nähty perinteisellä 6,2-litraisella vaparikasilla ryyditetty targa-kattoinen coupé ja taittuvalla kovalla katolla varustettu avomalli. Jo Stingrayksi nimetty ”perusmalli” on edeltäjäänsä nopeampi, mutta vielä tehokkaampia versioita on luonnollisesti tulossa Corvetten aiempien sukupolvien tavoin. Viimeiseksi jääneen C7-Corvetten kohdalla kukkulan kuninkaana heilui ZR1, jonka nokalla räyhäsi mekaanisesti ahdettu 6,2-litrainen kasi.

Tästä pannusta irtosi peräti 765 hevosvoiman huipputeho ja lähes 970 newtonmetrin maksimivääntö, joten potkusta ei ollut todellakaan pulaa. Etumoottorinen ZR1 on kuitenkin jäämässä pahasti keskimoottorisen seuraajansa varjoon, jos automaailmassa tällä hetkellä liikkuvat vahvat huhut pitävät paikkansa. Amerikkalainen Motor Trend sai kuulla GM:n johtoon kuuluvalta henkilöltä, että uudesta ZR1:stä tulee kaikkien aikojen tehokkain ja äärimmäisin katu-Corvette.





Tulevassakin ZR1:ssä hyödynnetään perinteiseen tyyliin veekasia, jonka iskutilavuus jää kuitenkin edeltäjämallia pienemmäksi. Uuden ZR1:n voimanlähde on ilmeisesti samaa perua kuin pykälää miedommassa Z06:ssa. Pannun iskutilavuus saattaa olla samat 5,5 litraa kuin uudessa C8.R-kilpurissa, mutta tästä ei ole vielä varmuutta. Se on kuitenkin selvää, että moottori saa kaksi turboahdinta. Niiden lisäksi ZR1:een tulee vielä sähköistymistä, jonka ainoa tavoite on suorituskyvyn kohentaminen.

Hybridijärjestelmän rakentamiseen on Motor Trendin mukaan kaksi vaihtoehtoa. Helpompi ratkaisu olisi sijoittaa sähkömoottori bensakasin ja vaihteiston väliin. Toinen vaihtoehto olisi mielenkiintoisempi, koska tämän mallin mukaan ZR1:n etuakselille asennettaisiin peräti kaksi sähkömoottoria. Ne toisivat mukanaan rutkasti lisätehoa ja bonuksena vielä nelivedon. Akkupaketti olisi tilaa ja painoa säästävän kompakti, ja siinäkin painotettaisiin suorituskykyä taloudellisuuden sijasta. Myös etumoottorit aktivoitaisiin vain maksimikiihtyvyyttä tavoiteltaessa.

Kaiken tämän tuloksena saataisiin yli 900 hevosvoiman maksimiteho, eli potkua olisi lähes 150 heppaa enemmän kuin edeltäjässä. Lukema jäisi hieman aiemmin huhutusta 1000 hevosvoiman määrästä, mutta ZR1 pystyisi haastamaan näilläkin voimavaroilla monta kertaa kalliimmat hyperautot Corvetten parhaiden perinteiden mukaisesti.

- Advertisement -
LähdeCarscoops
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Uusimmat

Porsche Taycan ensimaistiaiset

Pääsin tutustumaan Porschen ensimmäiseen täyssähköautoon Taycaniin Tesla Club Finlandin järjestämässä tilaisuudessa, joka keräsi paikalle kymmeniä kiinnostuneita kahteen iltatilaisuuteen.  Lakanan alta...

Uusi Porsche 911 Turbo S vuosi julkisuuteen jo ennen Geneven ensi-iltaa – urheiluautoikonin huippuversiossa saattaa olla jopa 650 heppaa

Porsche 911 on kuulunut jo yli 55 vuoden ajan maailman ikonisimpiin urheiluautoihin. Nykyinen 992-sukupolvi tuli markkinoille reilu vuosi sitten,...

GM tappaa jälleen yhden merkkinsä – australialaisbrändi Holden on pian historiaa

General Motorsin viitan alla toimineilla automerkeillä ei ole ollut aina helppoa. Viikatemies on jo korjannut niin Pontiacin kuin Oldsmobilenkin...

Tässä Porschessa on yksilöllistä tyyliä – tehdas entisöi ainutlaatuisen 964-korisen 911:n newyorkilaiselle muotimogulille

New Yorkissa päämajaansa pitävä muotibrändi Aimé Leon Dore (ALD) ei välttämättä sano suurimmalle osalle meistä yhtään mitään, mutta ainakin...

Bentley esittelee Genevessä eksklusiivisen erikoismallin – yli 1,8 miljoonan euron hintaista Bacalaria valmistetaan vain reilut 10 kappaletta

Räätälintyönä tehtävillä Bentleyn erikoismalleilla on pitkät perinteet. Koripajojen kulta-aikoina lähes jokaisessa Bentleyssä oli erikoiskori, ja 1990-luvulla tässä lajissa kunnostautui...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Klassikkoja ja tuoreita suosikkeja – talvijalkineet moneen tyyliin ja makuun

Tämä talvi on ollut sään puolesta ailahtelevainen. Lumen sijaa taivaalta on tullut useammin vettä....

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...