Sir Alec Issigonisin neronleimaus, eli vuonna 1959 lanseerattu alkuperäinen Mini määritti pikkuautoluokan suunnan vuosikymmeniksi eteenpäin. Etuvedosta ja nokalle poikittain asennetusta moottorista tuli autoluokan standardi, ja vain kolmen metrin pituinen Mini oli myös tilankäytöltään suorastaan supertehokas. Auto tarjosi jopa neljälle aikuiselle sopivat tilat, ja ainoastaan monikäyttöinen takaluukku jäi vielä uupumaan.
Alkuperäinen Mini tarjosi lähes mikroautomaiset ajo-ominaisuudet, joten auto nousi nopeasti suosioon sekä rallissa että radalla. Lentävien suomalaisten maineen synnystäkin saadaan kiittää pitkälti Miniä, kun esimerkiksi Timo Mäkinen ja Rauno Aaltonen jättivät paljon tehokkaammilla moottoreilla varustetut kilpakumppanit taakseen Monte Carlon rallin syheröissä. Kilpailukäyttö verotti tehokkaasti Minien kantaa, ja myös ruostepeikko hoiti osuutensa. Niinpä todella virheettömiä alkuperäiskuntoisia Minejä on hankala löytää, vaikka monia yksilöitä onkin entisöity näyttelytasolle.
Nyt nettiin putkahti kuitenkin täysin alkuperäiskuntoisena säilynyt ensimmäisen polven Mini vuodelta 1968. Morris Minor-Mini Super De Luxe -mallinimeä ylpeästi kantava pikkuinen on yksi viimeisiä valmistettuja ykkössarjalaisia. Se toimitettiin uutena brittirouva B Jonesille, joka osti Minin opetellakseen ajamaan autoa. Suunnitelmasta ei tullut kuitenkaan mitään, ja niinpä Mini jäi talliin seisomaan vuosikymmeniksi. Rouvan sukulaiset hankkiutuivat pikkuautosta eroon vasta muutama vuosi sitten, jolloin Mini joutui huutokaupassa vasaran alle.
Auton mittarissa on tällä hetkellä vaivainen 271 mailin, eli 436 kilometrin ajomäärä. Penkeissäkin on vielä tehtaan suojamuovit päällä, joten tämän alkuperäisempää Miniä taitaa olla jo mahdotonta löytää. Alkuperäisyys ulottuu pienimpiin yksityiskohtiin, jotka ovat täysin tehtaan jäljiltä. Niihin lukeutuvat esimerkiksi Old English White -korinvärillä maalatut ovilukkojen vastinkappaleet, joista maali yleensä lohkeilee käytön myötä. Myös ovien ruuvit ovat edelleen alkuperäisessä maalissa, ja ruosteesta ei ole tietoakaan.
Suosittelemme
Tartan Red -värinen sisustakin on yhtä kirkuvan punainen kuin 51 vuotta sitten, ja käytön jälkiä on turha hakea. Sisätilojen erikoisuuksiin lukeutuvat turvavyöt, jotka asennettiin paikoilleen ennen luovutusta tehdyssä huollossa. Jos virheetön alkuperäinen Mini alkoi himottaa, kannattaa ottaa yhteyttä Brittein saarilla sijaitsevaan Woodham Mortimer -nimiseen liikkeeseen. Auto on tällä hetkellä siellä myynnissä tarjousten perusteella. Puntia saa todennäköisesti latoa tiskiin melkoisen määrän, koska todennäköisesti maailman alkuperäisin ykkössukupolven Mini ei voi olla kovin halpa.