Honda julkisti sähköisen kaupunkiautonsa Honda Urban EV:n konseptin jo vuonna 2017, jolloin se esiteltiin Geneven autonäyttelyssä. Tänä vuonna konsepti esitellään virallisesti Genevessä Honda e -prototyyppi nimellä. Auton esittely kahden vuoden välein on herättänyt pientä ihmetystä, mutta eri lähteiden mukaan Honda E alkaa olla jo 98% tuotantovalmis.
Honda e on neliovinen pieni sähköauto, jonka ulkonäkö on sympaattinen kuin pienellä ihmisellä, ja siinä on tuttuja Hondan elementtejä. Ensimmäisenä silmä osuu sympaattiseen keulaan, joka muistuttaa pyöreine ajovaloineen vuosikymmenien takaisia malleja. Tuttua on myös Civicistä peräisin oleva ratkaisu, jossa takasivuovet on pyritty häivyttämään muun muassa integroimalla kahvat takasivuikkunan karmiin. Kourumainen valomaski tekee keulasta hyvin persoonallisen ja sitä lisää konepellin keskellä sijaitseva selvästi erottuva latausluukku. Sivupeilien tilalla on kamerat, joiden kuvaa voi katsella A-pilarien sisänurkkaan sijoittuvien näyttöjen välityksellä.
Kojelautaa hallitsee kolme kahdeksantuumaista näyttöä ja fyysisten painikkeiden määrä minimoitu. Prototyypissä näyttöjä on ehkä jopa liikaakin, ja on mielenkiintoista nähdä tulevatko ne kaikki myös tuotantoversioon. Voi toki olla, että perusvarustelu tarjoaa vähemmän näyttöjä ja lisää saa rastittamalla lisävarustelistalta.
Honda e tarjoaa noin 200 kilometrin toimintamatkan, mikä on toteutuessaan hyvä sähköiselle kaupunkiautolle. Akku latautuu 80 prosenttiin puolessa tunnissa ja latausliitännän tyyppi on CCS Combo*. Honda e on takavetoinen ja sen pitkä akseliväli kielii mahdollisesti hyvistä ajo-ominaisuuksista myös maantieajossa. Honda e:n tuotanto alkaa tämän vuoden loppupuolella, joten ensimmäiset autot saatetaan nähdä liikenteessä vielä tämän vuoden puolella.
*= CCS, eli Combined Charging System (Combo) -pikalatausstandardi mahdollistaa jopa 125 kW pikalatauksen. Lue lisää latauspistoketyypeistä: plugit.fi