Haluaisitko 1980-luvun Bemarin uutena – Bulgariasta löytyi 11 ajamattoman E34-korisen 5-sarjan kätkö

Ensimmäinen 5-sarjan BMW tuotiin markkinoille vuonna 1972, jolloin baijerilaismerkin kotikaupungissa järjestettiin myös Münchenin kesäolympialaiset. E12-koodinimellä tunnettu ensimmäinen Viitonen pysyi tuotannossa melkein 10 vuotta, kunnes E28 astui sen saappaisiin vuonna 1981. Auto ei ollut täysin uusi, vaan ennemminkin edeltäjänsä todella kattava facelift. 5-sarja kävi silti mukavasti kaupaksi seuraavinakin vuosina, mutta 1980-luvun loppupuolelle tultaessa Bemari alkoi vaikuttaa jo pahasti vanhentuneelta esimerkiksi W124-koriseen Mersuun verrattuna.

Tästä pääsemmekin juttumme päätähteen, eli vuonna 1988 myyntiin tulleeseen E34:ään. Auton designista vastasi vuotta aiemmin esitellyn E32-koppaisen 7-sarjan tavoin italialainen Ercole Spada, ja lopputulos yhdisteli juuri sopivassa suhteessa baijerilaista sporttisuutta ylemmän keskiluokan asiakkaiden odottamaan hillittyyn tyylikkyyteen. E34-korisen 5-sarjan keulalla komeilivat vielä perinteiset pyöreät valot, mutta edeltäjää korkeampi perä enteili jo 1990-luvun kiilamuotoilua. E34 ja vuotta aiemmin esitelty E32-korinen 7-sarja olivat myös ensimmäiset BMW:t, joissa hyödynnettiin merkin tavaramerkiksi myöhemmin kohonneita L:n muotoisia takavaloja.

E34 joutui väistymään 1990-luvun puolessavälissä pyöreälinjaisemman E39:n tieltä, mutta mallisarjan klassinen tyylikkyys ei ole kadonnut vuosien varrella minnekään. Tämän korimallin 5-sarjasta olisi ikänsä puolesta jo harrasteautoksikin, mutta todella hyväkuntoisia ja vähän ajettuja yksilöitä on valitettavan hankala löytää. Niinpä yllätys oli suuri, kun nettiin putkahti uutinen Bulgariassa tehdystä löydöstä. Paikallisesta varastorakennuksesta bongattiin nimittäin peräti 11 ajamatonta 5-sarjaa noin 30 vuoden takaa.

1980-luvun lopun tai 1990-luvun alun tuotantovuosia edustavasta erästä kymmenen on sedaneita ja yksi Touring-nimellä tunnettu farmari. Blagoevgrad-nimiselle paikkakunnalle varastoidut Bemarit ovat kaikki ajamattomia, ja ne näyttäisivät olevan joko 520i- tai 525i-versioita. Voimanlähteenä toimii siis silkinpehmeästi käyvä suora kuutonen, ja vaihteistona näyttää palvelevan manuaali. Vaikka autot ovat käyttämättömiä, pitkä seisonta on jättänyt esimerkiksi maalipintaan jälkensä. Lisäksi yhden BMW:n takalasi on rikki, ja joistakin yksilöistä puuttuvat pölykapselit tai tankinluukku.

Suosittelemme

Autojen sisätilat ovat kuitenkin edelleen täysin käyttämättömässä kunnossa, ja penkeissäkin on vielä tehtaan suojamuovit. Rateissa ja vaihdekepin nupeissa ei ole luonnollisesti minkäänlaista kulumaa, ja Bemareihin ei ole asennettu edes radioita tehtaalla. Autoja ei ole todennäköisesti ylläpidetty millään lailla vuosien varrella, joten ne vaativat ainakin todella kattavan huollon ennen käyttöönottoa. 5-sarjat jäivät bulgarialaislähteiden mukaan rekisteröimättä ja ajamatta pieleen menneen leasing-kaupan vuoksi, mutta nyt ne tulevat tarjolle paikalliseen huutokauppaan. Uusvanhoista 5-sarjoista odotetaan ainakin 15 000 euron summaa autoa kohti.

LähdeCarscoops

Lue lisää