Buick Rivierassa oli kosketusnäyttö jo vuonna 1986

Melkein kaikista uusista autoista löytyy jonkinlainen sormilla hipelöitävä näyttö, mutta sellaisia on ollut jo 80-luvulla.

Ensimmäinen tuotantoauto, jossa katsotaan olleen kosketusnäyttö, tuli tuotantoon jo vuonna 1986. Kyseessä oli amerikkalainen Buick Riviera, jonka näyttö tunnettiin nimellä Graphic Control Center, eli CCC. Näyttö piti sisällään aidosti tarpeellisia toimintoja, joten kyseessä oli oikeasti käytännöllinen vekotin auton omistajalle.

Kuten fiksuimmat jo arvasikin, niin kyseessä ei tietenkään ollut samanlaista teknologiaa, kuin tämän päivän uusissa autoissa. CCC:n näyttö koostui katodisädeputkesta, ja näytön mustaa taustaa vasten saatettiin esittää tekstiä ja grafiikka ainoastaan myrkynvihreällä värillä. Näyttö oli nykyisiin verrattuna myös hyvin pieni, sillä sen koko oli 3×4 tuumaa. Sen verran autonvalmistaja kuitenkin uskoi laitteeseen, että Graphic Control Center löysi tiensä myös Reatta sisarmalliin.

Näyttö sisälsi kaikki tärkeät matkaan liittyvät tiedot, ja ylpeili 32 000 sanaa sisältävällä muistillaan. Myös auton ilmastointi säädettiin näytön kautta, eli kosketusnäytön kautta voitiin vaikuttaa niin lämpötilaan, kuin tuulettimen pyörimisnopeuteenkin. Näyttö oli aikalaisekseen niin hienosti animoitu, että jopa pieni tuulettimen kuva näytössä pyöri sitä nopeammin, mitä isommaksi tuulettimen pyörimisnopeus säädettiin.

Suosittelemme

Myös kaikki AM/FM-radion toiminnot löytyivät CCC-näytöstä. Näytön kautta pystyi kätevästi myös muuttamaan kaiuttimien tasonsäätöä, sekä muuttamaan äänen taajuuksia ekvalisaattorin kautta. Mikä parasta, niin näyttö reagoi paremmin painalluksiin kuin osa nykyajan infotainment-näytöistä!

Valitettavasti amerikkalaiset autojen ostajat eivät kuitenkaan omaksuneet hienoa uutta vimpainta General Motorsin haluamalla tavalla, ja niinpä näyttö päätettiin poistaa markkinoilta vuonna 1990. Alta löytyvältä retrosteluvideolta voi näytön toimintoihin tutustua tämän päivän vinkkelistä.

LähdeCarscoops

Lue lisää