Buick Electra E5 debytoi Kiinassa sähköisenä luksus-crossoverina

Kiinan valtava markkinapotentiaali on luonut maasta johtaviin kuuluvan maanosan erityisesti uusien ylemmän luokan automallien esittelyssä. Autonvalmistajista myös Buickilla muutos sähköautoihin on vauhdissa, ja nyt yritys onkin julkistanut täysin uuden täyssähköauto Electra E5:n, jonka on määrä tulla markkinoille Kiinassa ensi vuonna.

Kuva: Buick.

Ultium on General Motorsin kehittämä akku- ja moottoriteknologia, ja Electra E5:stä on tarkoitus tulla brändin ensimmäinen Ultium-pohjainen sähköajoneuvo. Se sisältää myös yrityksen uutta “Pure”-suunnittelufilosofiaa, josta saatiin maistiaisia jo Electra-X -konseptiautossa. Ideana on yksinkertaisuudessaan yhdistää “sähköistettyä ylellisyyttä moderniin ja urheilulliseen tyyliin”.

Kuva: Buick.

Buick ei ole julkisesti tuonut vielä kovin paljoa yksityiskohtia esille, mutta crossoverin LED-ajovalot ovat hyvin virtaviivaiset, ja iso maski miellyttänee erityisesti kiinalaisia asiakkaita. Kylkilinjaa tutkittaessa huomio kiinnittyy erityisesti muuhun kokonaisuuteen upotettuihin ovenkahvoihin. Renkaiden tuumakoko on odotetun suurta, ja latausportti löytyy etulokasuojasta. Tuulilasin muotoilu on myös virtaviivaista.

Kuva: Buick.

Auton takana on ohut LED-valopalkki ja kolmiosainen keskijarruvalo, joka on suunniteltu muistuttamaan Buickin uutta logoa. Crossoverissa on myös aerodynaamisesti muotoiltu takapuskuri. Koon suhteen Electra E5 on 4,9 metriä pitkä, 1,9 metriä leveä ja korkeuttakin on yli puolitoista metriä. Akseliväli jää karvan alle kolmeen metriin. Jotta nämä luvut saavat mittasuhteet, Electra E5 asettuu Envisionin ja Enclaven väliin.

Electra E5 julkaistaan vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla, ja se tarjoaa parannetun Super Cruisen, joka on Cadillacista tuttu hands-free -ajotila, sekä seuraavan sukupolven täysin digitaalisen Virtual Cockpit Systemin. Kiinan teollisuus- ja tietotekniikkaministeriö on jo lisäksi ehtinyt paljastaa, että crossover painaa 2 570 kg, ja sen sähköinen voimansiirto kehittää 241 heppaa.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Romukuntoisten Teslojen virta Pohjois-Amerikasta Ukrainaan voi olla vaarassa loppua

Yhdysvalloista ja Kanadasta päätyy vakuutusyhtiöiden kautta vaurioituneita sähköautoja Ukrainaan, jossa mekaanikot korjaavat ja myyvät niitä korkeista polttoainekustannuksista kärsiville.

Tyyliniekan uusimmat