Bugit piinaavat sähkökäyttöistä Volvo EX30:tä – muutamille asiakkaille on jouduttu antamaan rahat takaisin Isossa-Britanniassa

Uusia autoja vaivaavat softabugit eivät ole olleet enää muutamaan vuoteen mikään yllätys, kun autot ovat muuttuneet käytännössä pyörien päällä kulkeviksi tietokoneiksi. Kiinassa valmistettu pienin Volvo, eli täyssähköinen EX30 on osoittautunut alkumetreillään erityisen bugiseksi tapaukseksi.

EX30:n ensimmäiset asiakastoimitukset viivästyivät Suomessakin softaongelmien vuoksi, ja esimerkiksi USA:ssa auton lanseerausta markkinoille on siirretty ensi vuoteen. Tämä ei kuitenkaan johdu bugeista, vaan kiinalaisille sähköautoille Atlantin toisella puolella määrätyistä kovista tuontitulleista. Tilanteeseen on odotettavissa helpotusta, kun EX30:n valmistus starttaa Belgiassa. Samalla myös softaongelmat saadaan toivottavasti paremmin kuriin kuin Kiinassa tehdyissä yksilöissä.

Volvo EX30
Kuva: Volvo

Brittiläinen Autocar tietää kertoa, että paikalliset EX30:n omistajat ovat kärsineet esimerkiksi toimimattomista tietoviihdejärjestelmistä, latausongelmista ja ehkäpä pahimpana kaikista auton sattumanvaraisesti itsekseen tekemistä hätäjarrutuksista. Muutamille asiakkaille on jouduttu antamaan jopa rahat takaisin, kun kiinalaisvalmisteista sähkö-Volvoa ei ole saatu kuntoon.

Volvon Ison-Britannian maahantuoja kertoo kuitenkin virallisesti, että vain pieni osa EX30:n ostajista on palauttanut autonsa. Malli on kuulemma edelleen suosittu saarivaltakunnassa, jossa asiakkaille on tähän mennessä luovutettu noin 4500 EX30:tä. Sähkö-Volvoa piinaavat ongelmat liittyvät valtaosin softaan, josta suurin osa auton toiminnoista on riippuvaisia. Tämän kategorian vaivoihin kuuluvat esimerkiksi toimimattomat rattinapit, ajoavustinten viat sekä auton palautuminen tehdasasetuksiin omistajan omista säädöistä huolimatta.

Volvo EX30
Kuva: Volvo

EX30:n lähes kaikkia toimintoja ohjataan keskinäytöltä valoja ja peilien sekä ilmastoinnin säätöjä myöten. Fyysiset napit löytyvät Volvosta ainoastaan ovien lukoille, ikkunannostimille sekä hätävilkuille, ja toki autossa on myös perinteiset ohjauspylvään viikset. Niissä on tuulilasinpyyhkimien ja vilkkujen lisäksi ajosuunnan valinnan toiminnot. Toivoa sopii, että EX30 kypsyy vielä paremmaksi ajan myötä ja että tulevat kiinalaiset sähkö-Volvot saapuvat markkinoille vähemmän raakileina.

Volvo EX30
Kuva: Volvo
LähdeCarscoops

Lue lisää