Brittiläisille pakukuskeille tarjotaan sporttista työkalua – MS-RT:n tuunaama Transit on saanut vaikutteita ralliautoista

Ford Transit ei tule ihan ensimmäisenä mieleen urheilullisista autoista puhuttaessa, mutta Transitinkin pohjalta on nähty sporttisuuteen tähtääviä rakennelmia. Ford itse on luonut menneinä vuosikymmeninä kolme kilpa-auton tekniikalla varustettua Supervania, joilla ei ollut kuitenkaan kuorten lisäksi mitään yhteistä tavallisten Transitien kanssa. Maanläheisempää linjaa ovat puolestaan edustaneet erilaiset teippispesiaalit, joissa Transitin työkalumaisuutta on yritetty häivyttää mm. radioilla ja näyttävillä vanteilla.

Nyt MS-RT-niminen brittiläinen tuning-paja esitteli oman tulkintansa sporttisesta Transitista pakun nykyisen sukupolven pohjalta. MS-RT:n tuunaamaa Transitia saa sekä umpipakettiautona että tuplapenkkirivillä varustettuna “henkilöautona”. Istumapaikkoja on tarjolla joko kolme, viisi tai kuusi, ja akselivälinkin voi valita kahdesta vaihtoehdosta. Lisäksi auton perään saa joko pariovet tai ylöspäin aukeavan yksiosaisen luukun. MS-RT:n Transitin hinnat alkavat sumujen saarella vajaasta 33 000 punnasta, mikä vastaa noin 37 500 euroa.

Kaikissa versioissa käytetään samaa kaksilitraista TDCi-dieseliä, joka tuottaa pakettiautoon varsin mukavat 170 heppaa ja 405 newtonin maksimiväännön. Koneen pariksi saa joko kuusivaihteisen manuaalin tai yhtä monella pykälällä varustetun automaatin. Kori on saanut lokasuojanlevikkeiden lisäksi uudet puskurit ja maskin. Lisäksi Transitia koristavat sivuhelmat, takadiffuusori ja kattospoileri. Erikoismallin statuksesta juoruavat myös muutamat hillityt tarrat eri puolilla autoa.

Vanteina palvelevat puolestaan OZ Racingin 18-tuumaiset alumiinikiekot, jotka ovat antrasiitinväriset. Vanteet on kietaistu Hankook Ventus S1 evo 2 -renkaille, ja alustaa on madallettu Eibachin jousilla. Lisäksi Transitin perästä löytyvät sporttisen oloiset tuplaputkenpäät. Sisätiloja on piristetty nappa- sekä mokkanahalla, ja rattikin on laitettu uusiksi. Ohjauspyörän puolia koristavat hiilikuitukoristeet, ja myös mittaristoa on yksilöity sporttityyliin. MS-RT:n logoilla varustetut lattiamatot viimeistelevät sisustan muutokset.

Suosittelemme

Varustepuolen herkkuihin lukeutuvat puolestaan mm. Fordin SYNC3-tietoviihdejärjestelmä navigaattorilla, peruutuskamera, parkkitutkat, lämmitetty tuulilasi ja penkit sekä integroiduilla päiväajovaloilla varustetut ksenonit. MS-RT:n tuunaamat Transitit viimeistellään käsityönä virityspajan tehtaalla Etelä-Walesin Gwentissä, joten tätä pakua ei ihan heti raaskisi viedä raksatyömaalle.

LähdeCarscoops

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat