BMW M5:stä on ollut tarjolla farmariversio kaksi kertaa automallin melkein 40-vuotisen historian aikana. Reilun 30 vuoden takainen E34 ja vuonna 2007 debytoinut E61 saavat pian seuraa G99-korikoodia tottelevasta uudesta M5 Touringista, joka on ensimmäistä kertaa myös hybridi.
Tehofarkun pohjana toimivaa uutta 5-sarjan Touringiakaan ei ole vielä esitelty, mutta tästä huolimatta BMW julkaisi jo ensimmäiset tiiserikuvat tulevasta M5-farmarista. Osassa kuvista esiintyy naamioitu prototyyppi, mutta yhdessä kuvassa komeilee myös täysin naamioimaton auto mustan peiton alla. Uudessa farkku-Viitosessa näyttäisi olevan hieman pystympi perä kuin auton arkkivihollisiin kuuluvassa farmarimallisessa E-Mersussa, jonka uusin sukupolvi esiteltiin aivan äskettäin.

M5:een saadaan sporttihenkeä M3 Touring -pikkuveljen kaltaisesta kattospoilerista, ja autosta löytyvät myös baijerilaisten M-divisioonan tavaramerkkeihin kuuluvat levitetyt lokasuojat sekä diffuusorin reunustamat neljä pakoputkenpäätä. Monipuolaiset vanteet ovat vähintään 20-tuumaiset, ja niiden takana pilkottavat luonnollisesti reilun kokoiset jarrut. Muu design jää vielä hämärän peittoon, mutta kovin kauan linjojen paljastumista ei enää tarvitse odotella. BMW on nimittäin kertonut, että uuden M5:n myynti alkaa jo ensi vuonna sekä sedanin että Touringin voimin.
Baijerilaiset ovat myös vahvistaneet, että auto saa hybridivoimalinjan. Tarkempia teknisiä tietoja ei ole vielä annettu julkisuuteen, mutta brittiläinen Autocar on jo saanut niitä haltuunsa. Lehden tietojen mukaan uuden M5:n polttomoottorina toimii sama 4,4-litrainen tuplaturbokasi kuin nykyversiossa. Yli 620 hevosvoiman tehoa täydentää sähkömoottori, jonka ansiosta kokonaisvoimavarojen pitäisi nousta peräti 800 heppaan ja tasan 1000 newtometriin.
Veekasi voi nousta vielä arvoon arvaamattomaan, koska Mercedes-AMG on päätymässä seuraavassa E 63:ssa ilmeisesti vain ahdettuun kuutoskoneeseen sähkömoottorin tai -moottorien parina. Uuden M5 sedanin testiprotoja on bongattu salavalokuvaajien linsseille jo useaan otteeseen, mutta M5 Touringin testausohjelma yleisillä teillä on alkamassa vasta nyt. Ohjelmassa on Münchenin sekä M-divisioonan Garchingin pääkonttorin lähiteiden sekä autobahnien lisäksi Nürburgringin Nordschleife, jossa auto saattaa hyvinkin tavoitella tehdasfarmarien uutta kierrosennätystä.
