Bigger is better – Cadillac tuo markkinoille lähes 700-heppaisella ahdetulla V8:lla ryyditetyn jättimäisen katumaasturin

Chevroletin isojen SUV:ien kanssa yhteiselle perusrakenteelle tehty Escalade on kuulunut jenkkien luksusmerkin valikoimaan jo yli 20 vuoden ajan. Vasta nyt on kuitenkin ensimmäisen varsinaisen tehoversion vuoro.

Esimerkiksi BMW M:n ja Mercedes-AMG:n kookkaat katumaasturit haastavan Escalade-V:n ensimmäiset kuvat julkaistiin jo Atlantin toisella puolella, mutta tarkemmat yksityiskohdat sekä tekniset tiedot on luvattu kertoa vasta kevään mittaan. Cadillacin muiden sporttimallien seuraksi suorituskykyä painottavaan V-mallistoon asettuva jättimäinen katumaasturi on tehty Escaladen viidennen sukupolven pohjalta, jonka myynti alkoi reilu vuosi sitten.

Escalade-V seuraa ulkoisesti Sport- ja Sport Platinum -versioiden jalanjäljillä, eli kromi on saanut väistyä verkkomaskin ja mustien tehosteiden tieltä. V:ssä on kuitenkin oma etupuskuri, jonka tunnistaa alareunan ilmanottoaukosta. Puskurin reunojen pystysuuntaiset aukot muistuttavat puolestaan CT4-V ja CT5-V Blackwing -malleissa nähtyjä ratkaisuja. Escalade-V on saanut myös omat logot etuoviin ja vakiota kevyemmät vanteet, joiden takana piilevät punaisilla satuloilla höystetyt isot jarrut. Takapäätä koristaa puolestaan neljää putkenpäätä reunustava diffuusori.

Ohjaamon tyyli on vielä hämärän peitossa, koska Cadillac on julkaissut vasta yhden kuvan V-logolla koristetusta nahkaratista. Sisustaan tulee varmasti muitakin sporttiherkkuja, ja kuskin näkymää hallitsee Escaladen perusmalleista tuttu kaareva OLED-näyttö. Se koostuu 7,2-tuumaisesta kuljettajan inforuudusta, 14,2-tuumaisesta digitaalimittaristosta sekä tietoviihdejärjestelmän 16,9-tuumaisesta näytöstä.

Suosittelemme

Pellin alla piilevän voimanpesän tiedot ovat vielä vahvistamatta, mutta kaiken todennäköisyyden perusteella Escalade-V:tä vauhdittaa CT5-V Blackwingistä tuttu 6,2-litrainen mekaanisesti ahdettu veekasi. Jos voimavarat ovat samat kuin muskelikategorian sedanissa, huipputehoa riittää 677 hevosvoiman ja maksimivääntöä 893 newtonmetrin verran. Jos nämä lukemat pitävät paikkansa, potkua on noin 250 heppaa ja 270 newtonia enemmän kuin perus-Escaladen samankokoisessa vaparikasissa. Eurooppaan tätäkään jenkkierikoisuutta ei kannata kuitenkaan odottaa.

LähdeCarscoops

Lue lisää