Quantcast

Bang & Olufsen Beosound Balance on äänen pikkujättiläinen

Mikäli etsit tyylikästä ja jykevää äänentoistoa, Bang & Olufsenin Beosound Balance -monihuonekaiutin on varteenotettava vaihtoehto.

Erinomainen äänentoisto voi olla myös kaunista. Näin olen todennut sen jälkeen, kun sain ostettua itselleni ensimmäiset tanskalaisen B&O:n kaiuttimet, joista toinen oli Beosound Balance. Näin reilun kahden vuoden käyttökokemusten jälkeen olen enemmän kuin tyytyväinen valintaani ja lähes kaikkia valmistajan langattomia monihuonekaiuttimia kuunnelleena voin todeta, että Beosound Balance on näistä monikäyttöisin ja äänenlaadultaan parhaisiin lukeutuva, yhdessä Beosound 2:n kanssa. Eipä silti, voin kehua myös B&O:n design-klassikkoa Beoplay A9 -kaiutinta, jonka hankinnasta vielä haaveilen.

Beosound Balance

Balancen äänentoisto on nimensä veroisesti hyvin balanssissa, sillä siinä on amatöörin korvaan sopivan muhkea soundi, jonka säätäminen tilaan kuin tilaan on helppoa. 360 asteen ääniala tekee kaiuttimesta monikäyttöisen, sillä samettista ääntä lähtee joka suuntaan ja aktiivisella huonekorjaustoiminnolla sen saa optimoitua nopeasti sijaintiinsa perustuen. Esimerkiksi seinän vieressä Wall/corner-asetuksella huonekorjattu ääni hyödyntää äänielementtiensä ohjauksessa seinän omaa pintaa luoden mahdollisimman tasapainoisen äänimaiseman huoneeseen.

Beosound Balance on veistoksellinen monihuonekaiutin.
Beosound Balance on veistoksellinen monihuonekaiutin, joka sopii hyvin yhteen Foston Flip-valaisimen kanssa.

Itse arvostan Balancen helppoa yhdistettävyyttä. Kotonani on kolme erilaista B&O:n Beosound-malliston kaiutinta (Balance, Level ja telkkarissa oleva Stage), joihin voin helposti striimata yhdessä tai erikseen musiikkia älylaitteelta tai tietokoneelta. Kaiuttimet olen yhdistänyt Google Home -sovellukseen, jonka kautta ohjaan myös kodin Hue-älyvalaistusta. Näin olen saanut äänentoiston ja valaistuksen integroitua yhteen pakettiin ja tarpeen vaatiessa saan lapsilleni rakennettua musiikin tahtiin vaihtuvan diskovalaistuksen. Google Home -sovelluksen avulla voisin myös parittaa kaksi Balance-kaiutinta stereoksi.

Beosound Balance -kaiutin on ollut useimmiten yläaulassa.

Kaiutin on vaihtanut kotona paikkaa useita kertoja, makuuhuoneesta yläaulaan ja aina takapihan terassille saakka, jossa se on toiminut useamman kerran lastenjuhlissa muhkeana äänentoistona. Muutaman kerran se on kulkenut myös tapahtumiin, jossa on haluttu isoon tilaan laadukasta ääntä.

Beosound Balance on tyylikäs kaiutin

Suosittelemme

Kun puhutaan Bang & Olufsenista, liittyy siihen kauniin äänen lisäksi myös esteettisyys. Se mistä olen aina tykännyt on B&O:n muotoilu. On varsin helppoa luoda uudenlaisia ja trendikkäitä laitteita, mutta jaksaako niitä katsoa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen onkin toinen asia – ja tässä asiassa tanskalaismerkki on tehnyt vahvaa työtä myös Balancen kohdalla, jota sana veistoksellinen kuvaa täydellisesti.

Beosound Balance -kaiuttimen on suunnitellut vuonna 1984 syntynyt britti Benjamin Hubert, joka tunnetaan kaluste- ja valaisinsuunnittelijana.

B&O Beosound Balance

Bang & Olufsen Beosound Balance -monihuonekaiutin.

Oma valintani kohdistui aikanaan Natural Oak -väritykseen, jossa kaiuttimen alaosaa ympäröi kaunis tammipinta ja yläosaa puolestaan Kvadratin harmaa kangas. Alemman kaiutinosan ääni pääsee valloilleen ns. Fibonacci-kuvioidun alumiinikannen läpi. Tällä viitataan italialaiseen matemaatikko Leonardo Pisanoon (jonka lempinimi oli Fibonacci) keksimään lukujonoon, jonka pohjalta on kehittynyt myös kuvataiteessa ja arkkitehtuurissa käytettävä kultainen leikkaus. Mainio viittaus veistokselliseen desing-kaiuttimeen, sanon minä.

B&O Beosound Balance

Sama design-porno jatkuu läpi kaiuttimen, sillä kaiuttimen alumiinisesta kannesta löytyy vähäeleisesti toteutettu hipaisukäyttöliittymä, joka toimii. Kaiuttimen äänenvoimakkuutta saa säädettyä liuttamalla sormeaan kehän ulkoreunalla vasemmalle tai oikealle. Samoin perinteiset ohjaustoiminnot (play, pause, seuraava kappale, edellinen kappale) löytyvät helposti kannesta. Myös Bluetooth-parittaminen tapahtuu samalla tapaa. Kosketuspaikat on helppo tunnistaa pienistä kaiverruksista ja niiden läpikuultavasta valosta, joka aktivoituu kun menet kaiuttimen viereen.

Vaivatonta käyttöä

Beosound Balance on suorituskykyinen kaiutin, joka täyttää valmistajan lupausten mukaan jopa 60 neliön tilan. Väitteelle löytyy katetta, sillä siitä riittää tarvittaessa potkua ulkoterassille ja todistetusti myös isoon julkistilaan, jossa on samaan aikaan useampi sata ihmistä. Balancen kautta soitetun musiikin pystyi kuulemaan hälyn keskellä.

Teknisesti tämä 7,2 kilon painoinen kaiutin kätkee sisälleen kaksi bassoelementtiä, yhden diskanttielementin sekä neljä kokoäänialaelementtiä, joilla on saavutettu 360 asteen äänialue – sekä niiden mukauttaminen joko B&O:n applikaatiolla tehtävällä automaattisella huoneenkorjaustoiminnolla, tai sitten manuaalisesti asetuksia säätämällä.

Kotitoimiston viihtyisyyteen voi vaikuttaa pienillä, itselle tärkeillä asioilla. Kuten kupillisella hyvää espressoa, jota nauttiessa voi kuunnella musiikkia.

Kaiutinta voi käyttää monipuolisesti mm. Bluetoothin, Wlanin, Chromecastin ja Apple AirPlay 2:n avulla, sekä tietysti langallisesti lähiverkkoon kytkemällä. Jo aiemmin mainitsemallani B&O:n sovelluksella asetusten säätäminen on helppoa ja sen kautta tapahtuu myös kaiuttimen softan päivittäminen. Reilun kahden vuoden aikana yhteysongelmat ovat päivitysten myötä lähes hävinneet, joita esiintyi etenkin AirPlayn kanssa.

Se mikä on vielä kokeilematta, on Stage-kaiuttimen myötä talouteen hankitun Beoremote One -kaukosäätimen käyttöönotto muiden B&O-laitteideni ohjauksessa. Toinen vaihtoehto olisi hankkia kaiuttimien ohjaamista varten niin ikään veistoksellisen näköinen Beoremote Halo, jota ei tarvitse piilotella mihinkään, vaa sen toimisi yhtälailla sisustusesineenä.

Yhteenveto

Beosound Balance on helppoa “applemaista” käyttökokemusta arvostavalle esteetikolle mainio valinta, jossa on hieno äänenlaatu, upea design ja monikäyttöisyys samassa paketissa. Kotihifistelijälle kaiutin on enemmän kuin tarpeeksi ja jos kotona on käytössä muitakin Bang & Olufsenin langattomia kaiuttimia, on ekosysteemiä helppo laajentaa ja äänen osalta tietää mitä saa. Ero ns. marketkaiuttimiin on sen verran merkittävä, että paluuta vanhaan ei tule.

B&O tarjoaa sisustajalle kaunista äänentoistoa, kuten kuvan Beosound Level ja Balance osoittavat.

Tyylinsä osalta Balance on myös sellainen kaiutin, jonka voi sijoittaa lähes minne tahansa. Toisin sanoen sitä ei tarvitse piilotella, vaan sen voi sijoittaa näkyvälle paikalle osaksi kodin sisustusta. Säännöllisesti laajeneva värivalikoima antaa sisustajalle mahdollisuuden nostaa äänentoiston keskeiselle paikalle.

Bang & Olufsenin monihuonekaiuttimet ovat näyttäviä sisustuslementtejä ja niitä voi rakentaa itselleen sopivan kokonaisuuden.

Suomessa Beosound Balance -kaiuttimia myy B&O Helsinki, jossa on esillä kattavasti kaikki muutkin valmistajan kaiuttimet, televisiot ja muut äänentoistolaitteet. Suosittelen käymään paikan päällä koekuuntelemassa mikä kaiutin soi omaan korvaan parhaiten. Beosound Balance -kaiuttimien hintahaitari on mallista riippuen noin 2500-3100 euroa.

Kirjoittajasta

Artikkelin kirjoittaja nauttii kauniista elämästä sen eri muodoistaan. Korvat erottavat hyvän äänentoiston huonosta, vaikka ei hifistelijäksi sen osalta tunnustaudukaan. B&O:n laitteiden hankinta on ollut pitkään haaveiltu, toteutunut unelma.

-- MAINOS --

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.