Autoteollisuuden pelko kasvaa, koska sähköautojen kysyntä ei vastaa odotuksia

Autonvalmistajat ovat jo kaataneet sähköautoihin miljardeja, vaikka monet valmistajat ovat joutuneet leikkaamaan suunnitelmiaan korkeiden korkojen keskellä.

Asiantuntijat pelkäävät, että sähköautojen kysyntä ei ole autonvalmistajien tekemien investointien määrän kanssa samalla tasolla. Vaikka akkukäyttöisten sähköajoneuvojen myynti kasvaa tasaisesti, suurten autonvalmistajan pumppaamat miljardit eivät välttämättä tuota odotettua tuottoa.

Korkeat korot ovat tuoneet huolta niin teollisuusanalyytikoille kuin Teslan toimitusjohtaja Elon Muskille. “Olen huolissani korkeasta korkoympäristöstä, jossa parhaillaan olemme”, toteaa Musk yhtiönsä katsauksessa. ”En voi korostaa tätä tarpeeksi, että suurimmalle osalle auton ostajista kyse on ennen kaikkea maksettavasta kuukausierästä. Jos korot pysyvät korkeina, tai nousevat vielä nykyistäkin korkeammalle, ihmisten on yksinkertaisesti paljon vaikeampaa ostaa autoa.”

Tesla onkin jo ilmoittanut hidastavansa Meksikon tehtaansa suunnitelmia, ja Musk näkee tähän syynä nykyisen taloudellisen tilanteen. Samaan aikaan Honda ja General Motors ovat luopuneet viiden miljardin dollarin yhteisestä kehitystyöstä, joka keskittyi kohtuuhintaisten sähköisten maastoautojen tuotantoon.

Ford ilmoitti puolestaan äskettäin vastaavalla tavalla, että F-150 Lightningin tuotantoa pienennetään väliaikaisesti. Autonvalmistaja oli tätä ennen suoltanut sähköautoja maailmalle kolmessa vuorossa, mutta sen jälkeen kun heinäkuussa ilmoitettiin, että yhtiö suuntaa investointejaan hyöty- ja hybridiajoneuvoihin, F-150 Lightning -mallia valmistetaan enää vain kahdessa vuorossa.

Autovalmistajien tuotannon väheneminen on myös johtanut sähköautojen valmistukseen käytettävien raaka-aineiden hintojen jyrkkään laskuun. Reutersin tietojen mukaan esimerkiksi litiumin hinnat ovat pudonneet peräti 67 prosenttia, kun taas koboltin hinta on laskenut 20 prosenttia vuonna 2023, ja puolittunut näin toukokuusta 2022.

Suosittelemme

Ongelmat eivät koske vain yhdysvaltalaisia valmistajia. Kiina on viime vuosina kohdannut valtavan kysynnän Euroopasta budjettiystävällisille sähköautoilleen, mutta maa ei pärjää samalla tavalla kotimaassaan. Kiinalainen iso akkuvalmistaja CATL onkin jo raportoinut, että sen kolmas vuosineljännes oli vuoden toistaiseksi heikoin, ja yhtiö on vedonnut kysynnän laskuun ja koventuneeseen kilpailuun. Samaan aikaan Euroopan autojätti Volkswagen on leikannut voittomarginaalinäkymiään.

Hälytyskellojen kalkatus kantautuu jo autonvalmistajien johtoportaille, vaikka kuluttajat hiljalleen siirtyvätkin myyntilukujen kasvun johdattelemina sähköautojen puikkoihin. Vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä Yhdysvalloissa sähköajoneuvojen toimitukset ylittivät ensimmäistä kertaa 300 000:n rajan. Sähköautojen myynti kasvoi myös EU:ssa 14,3 prosenttia, ja Kiinassa peräti 22 prosenttia. Päivän polttava kysymys jää kuitenkin ilmaan tuottavatko autonvalmistajien jättimäiset investoinnit sähköautoihin pitkällä aikavälillä tulosta, vai onko kiihko sittenkin ollut ennenaikaista.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat