Autot- ja viihde viikonloppu 2015 tarjosi upeita autoja ja muuta silmänruokaa

Olimme mukana viikonloppuna 3.-4.10.2015 pidetyssä Autot- ja viihde tapahtumassa. Näytteille oli tuotu nelisensataa upeaa luomusta, kuten muskeli-, Hot Rod- ja Tuning-autoja. Näytteillä oli myös raskasta kalustoa ja muutamia vaiheessa olevia rakennusprojekteja. Tapahtuma koostui kolmesta osasta: Jenkkiautonäyttely, X-treme Car Show ja Rock’n’Roll Night.

Tapahtumassa oli kansainvälinen meininki, sillä näytteilleasettajia ja esiintyjiä oli saapunut paikalle Suomen lisäksi Yhdysvalloista, Ruotsista, Virosta, Venäjältä, Saksasta, Englannista sekä Norjasta. Autojen ohessa osastoilta löytyi myös työnäytöksiä, kuten Heath Garage Hot Rod Circusin hotrodin kasausnäytös ja ennätysyritys, sekä Pekka Mannermaan huikea autojen koristelu, kuten straippien maalaus vapaalla kädellä.

Osastojen joukosta löytyi myös muutama, erityisesti lapsia kiinnostavia tapaus, kuten Ruotsista näyttelyyn saapunut Frozen -aiheinen avo BMW ja Evil Garage, jossa Kätyrit olivat vanhan avolava-auton kimpussa. Käytävien varrella olleet myyntikojut vetivät myös puoleensa lapsia, varsinkin ne missä myytiin autojen pienoismalleja.

Viikonlopun aikana yleisölle tarjoiltiin autojen ja työnäytösten lisäksi Pin-up Finland ja Car Babe -kilpailujen finaalit, sekä laadukasta musiikkia á la Agents, The Pinstripes, The Troubled Three, Mike Bell and the Belltones ja Relentless. Lauantaina pidetyn Car Babe 2015 kilpailun finaalin voitti 24 vuotias Emily Yli-Kokkila Espoosta.

Lauantaina näyttelyssä ei ollut ahdasta, vaikka väkeä oli mukavasti ja autoihin tutustumin sujuikin pipoa kiristämättä. Aiemmissa Lahden tapahtumissa, kuten Classic Motorshow:ssa kävijöitä on ollut huomattavasti enemmän ja silloin on esiintynyt ajoittaista tungosta, joka vaikeuttaa näyttelyssä navigointia, autojen ihastelua ja valokuvausta.

Autot ja viihde -viikonlopputapahtuma oli mielestämme onnistunut ja esillä oli melkoinen määrä, ainakin itselle ennennäkemättömiä autoja. Myös ohjelma oli onnistunut ja tarjoilukin pelasi. Mikäli tapahtuma järjestetään ensi vuonna uudelleen, suosittelemme sitä varauksetta!

Suosittelemme

Tässä muutamia valikoituja kuvia Autot ja viihde 2015-tapahtumasta, lisää kuvia löydät Jokamies.fi:n Flickeristä, ja tapahtuman videoita voit katsella Youtube-kanavallamme.

Saab V8
Saab V8
Saab 900
Saab 900
Hyundai Genesis R Spez 00Z 2010
Hyundai Genesis R Spez 00Z 2010
BMW 330 Frozen
BMW 330 Frozen
Mercedes-Benz S 2008
Mercedes-Benz S 2008
Mercedes-Benz Actros 2014
Mercedes-Benz Actros 2014
Fiat Topolino 1949
Fiat Topolino 1949

Autot ja viihde 2015

Red Hot Attraction - Robert Hoffman
Red Hot Attraction – Robert Hoffman

Autot ja viihde 2015

Ford Pickup 1946/1941
Ford Pickup 1946/1941

Autot ja viihde 2015

Lincoln "Zaphir" Zephyr
Lincoln “Zaphir” Zephyr
Lincoln "Zaphir" Zephyr
Lincoln “Zaphir” Zephyr
Ford "Trasherbird" 1963
Ford “Trasherbird” 1963
Cadillac Sedan De Ville
Cadillac Sedan De Ville

Autot ja viihde 2015 Autot ja viihde 2015 Autot ja viihde 2015 Autot ja viihde 2015

Ford Wildrod 1937
Ford Wildrod 1937

Autot ja viihde 2015

Ford GT
Ford GT
DeTomaso Pantera
DeTomaso Pantera
Maalaus: Seppo "Rembrandt" Määttänen
Maalaus: Seppo “Rembrandt” Määttänen
Car Babe 2015
Car Babe 2015
Car Babe 2015
Car Babe 2015

Aihepiirin uusimmat

EU höllentää polttomoottoriautoja koskevaa Euro 7 -päästösääntöään

Eurooppalaiset ministerit sopivat lieventävänsä ”likaisia autoja” koskevaa ehdotustaan, joskin rengas- ja jarrupäästöt otetaan edelleen käyttöön.

Hyvää syntymäpäivää Rättäri – Citroën 2 CV täyttää 75 vuotta

Kaikkein ikonisimpiin automalleihin kuuluva Rättisitikka, eli virallisemmin Citroën 2 CV on ehtinyt jo 75 vuoden ikään. Citroën juhlistaa merkkipaalua omassa museossaan järjestettävän erikoisnäyttelyn avulla.

Polestar 3:n muotoilija kritisoi perunan muotoisia sähköautoja – ulkonäköä ei pitäisi uhrata aerodynamiikan alttarilla

Monet sähköautot ovat perinnetietoisten silmään vähintäänkin kummallisen näköisiä. Osittain tämä johtuu uutta teknologiaa korostavasta erikoisuudentavoittelusta, mutta tärkeämpi syy löytyy pyrkimyksestä mahdollisimman pieneen ilmanvastukseen.

Skoda on tehnyt jo kolme miljoonaa katumaasturia – jatkoa seuraa muutaman viikon päästä esiteltävän uuden Kodiaqin myötä

Skoda on parhaillaan juhlatunnelmissa. SUV-luokan autot muodostavat tätä nykyä merkittävän osan tšekkimerkinkin myynnistä, ja Skodan tuotantolinjoilta putkahti juuri ulos kolmen miljoonan valmistetun katumaasturin rajapyykin rikkonut yksilö.

Tyyliniekan uusimmat