Auton lasien tummennus kohentaa auton ulkonäköä, suojaa auringolta ja uteliaiden katseilta

Ikkunalasien tummennusta nähtiin ensimmäistä kertaa autoissa toisen maailman sodan aikoihin, jolloin lasien pintaan suihkutettiin osittain valoa läpäisevää ainetta, eli ne periaatteessa maalattiin. Nykyään käytössä oleva ja suosittu tummennuskalvo keksittiin Yhdysvalloissa vuoden 1966 aikoihin. Ensimmäiset kalvot olivat laadultaan ja kestoiältään heikkoja, ja rapistuivat auringon paahteessa hyvinkin nopeasti. Tänä päivänä tilanne on onneksi toinen ja saatavilla on laadukkaita tummenuskalvoja, joille valmistajakin myöntää useamman vuoden takuun.

Tummennuskalvojen ominaisuudet

Tummennuskalvoilla haetaan usein tyylikkäämpää ilmettä autolle, mutta kalvoilla on myös muita hyviä ominaisuuksia. Kalvo suodattaa vahingollista auringon UV-säteilyä ja estää aurinkoa häikäisemästä takapenkkiläisiä, sekä pitää sisätilat viileämpänä. Tummennus tarjoaa myös näkösuojaa, jolloin esimerkiksi takapenkillä tai tavaratilassa olevat tavarat eivät houkuttele varkaita. Tummennuskalvo myös suojaa ikkunalasia naarmuuntumisilta ja estää sen pirstaloitumisen onnettomuustilanteessa. Kalvolla on myös pienen pieni vaikutus polttoainetalouteen, sillä ilmastointia voi pitää pienemmällä teholla.

Tummennuskalvojen tummuusasteita on tarjolla noin kymmenkunta ja valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa, jotta päästään mieluisaan lopputulokseen. Tummuus ilmaistaan prosentteina, mitkä kertovat kuinka paljon kalvo läpäisee ulkopuolista valoa. Yleisimmät vaihtoehdot ovat 5,10,25,20,30,35 ja 50 prosenttia, joista ensimmäiseksi mainittu on kaikista tummin. Tummempi kalvo läpäisee vähiten auringonsäteitä, pitää sisätilat parhaiten viileänä ja estää tehokkaasti ulkopuolisia näkemästä sisään autoon, kun taas hieman vaaleampi kalvo tarjoaa parhaat näkymät sisältä ulos varsinkin hämärässä, joten kannattaa miettiä mikä on itselle tärkeintä.


Auton lasien tummennus

Asennuskohteena olleeseen farkkubemariin päätettiin laittaa Global Filmsin laadukkaat 20% valoa läpäisevät Premium-kalvot, joille valmistaja myöntää 10-vuoden materiaalitakuun. Takuu kattaa sen, että kalvo pysyy samanlaisena, eikä esimerkiksi haalistu tai vaihda väriä. Tummennuskalvojen asennuksen suoritti autonhoitoon ja ehostukseen erikoistunut ToT Carfix, Kangasala.

Tummennuskalvojen hinta asennettuna riippuu auton mallista, koosta ja käytettävistä kalvoista, joten omaan autoon kannattaa pyytää tarjous. Yleensä puhutaan muutaman sadan euron kustannuksesta.

Tummennuskalvojen asennus





Käsistään näppärä ja kärsivällinen henkilö voi suorittaa tummennuskalvojen asennuksen myös itse, mutta helpompi ja varmempi vaihtoehto on jättää asennus ammattilaiselle, jonka myötä kalvoihin saa yleensä myös muutaman vuoden takuun. Asennukseen ammattilaiselta menee yleensä 3-5 tuntia, auton koosta riippuen.

Ennen asennuksen aloittamista pari sanaa lakipykälistä kiteytettynä. Pääsääntöisesti tieliikennekäytössä olevien henkilö- tai pakettiautojen tuulilasin ja etusivulasien tummentaminen kalvoilla on kielletty, lukuunottamatta joitakin poikkeustapauksia. Takasivulasit ja takalasin saa kuitenkin tummentaa vapaasti niin tummaksi kuin haluaa.

Auton lasien tummennus

Ennen kalvojen asennusta ikkunat tulee puhdistaa huolellisesti, jotta lasin ja kalvon väliin ei jää mitään, mikä vaikeuttaisi niiden kiinnittymistä. Asennuksessa käytetään yleisesti mietoa saippualiuosta, mikä helpottaa kalvon liikuttelua lasin päällä. Liuos suihkutetaan tasaisesti sekä lasin ulko että sisäpintaan.

Auton lasien tummennus

Kalvo asetetaan ensin lasin ulkopuolelle, missä se leikataan ja lämmitetään kevyesti kuumailmapuhaltimella lasin muodon mukaiseksi. Tämän jälkeen kalvosta poistetaan tartuntapintaa peittävä suojamuovi, suihkutetaan väliin liuosta, ja asetetaan kalvo lasin sisäpinnalle. Kun kalvo on oikealla paikallaan, niin ilma ja saippualiuos kaavitaan pois pehmeällä kumilastalla.

Auton lasien tummennus Auton lasien tummennus

Asennuksessa maltti ja rauhalliset liikkeet ovat valttia, sillä kiire ei tiedä hyvää ja homma voi loppujen lopuksi vaan pitkittyä. Kun kalvot on saatu paikalleen ja kaikki ilma sekä saippualiuos on saatu pois välistä, niin niiden tulisi antaa olla rauhassa muutaman tunnin ajan. Sivuikkunoita ei myöskään kannata avata vähään aikaan, jotta kalvon reunat saavat asettua rauhassa, eivätkä ne vaurioidu.

Myytti: Tummennuskalvoja ei voi asentaa talvella. Kyllä voi! Asennus pitää toki tehdä lämpimässä tilassa, mutta sen jälkeen voi huoleti ajella vaikka pakkassäässä.

Vertailukuvat, kalvolla ja ilman

Auton lasien tummennus
Kuvassa auto ilman tummennuskalvoja

Auton lasien tummennus
Takasivulasi 20% tummennuskalvolla, mutta tavaratilan sivuikkuna ilman tummennusta

Valmiit kuvat

Auton lasien tummennus
Takasivulasi ja tavaratilan sivuikkuna tummennettuna 20% kalvolla

Auton lasien tummennus
Hyvältä näyttää, tosin tummennuskalvo tuo kuluneen takalasin naarmut hieman paremmin näkyviin

Jokamies sanoo, kyllä!

Yhteistyössä: ToT Carfix, Kangasala.

Jukka Mykkänen
Jukka Mykkänen on Tyyliniekan toimituspäällikkö, joka kirjoittaa mielellään kiinnostuksen kohteistaan, kuten autoista ja kelloista. Vapaa-aika kuluu perheen parissa, autonäyttelyissä, venettä kunnostaessa tai luonnossa liikkuessa. Itsekehittämisen kohteena tällä hetkellä on videokuvaus- ja editointi, sekä espanjan kielen opiskelu. Hola!

Videot

Uusimmat

Tässä naamassa riittää sulattelemista – uuden BMW 4-sarjan ensimmäiset kuvat vuosivat julkisuuteen

BMW:n klassinen munuaismaski on muuttunut viime vuosina yhä suuremmaksi erityisesti isojen mallien, kuten 7-sarjan ja X7:n keulalla. Ne eivät...

Citroën aikoo haastaa jälleen Audin ja BMW:n – uusi iso kissa on tulossa ensi vuonna

Citroënilla on upea historia taikamaton lailla leijuvien isojen mallien suhteen. Niiden sarja alkoi vuonna 1955 esitellystä DS:stä ja päättyi...

James Bondin Aston Martin DB5:ia saa jälleen suoraan tehtaalta – uutta klassikkoa ei pysty kuitenkaan rekisteröimään kadulle

Aston Martinin tunnetuin malli lienee klassinen DB5, joka debytoi vuoden 1964 Goldfingerissä James Bondin menopelinä. Britti-GT:n valmistus päättyi vuonna...

Tämän Volvon selviytymisen salaisuus: Manuaalivaihteisto ja väärä väri.

Toisin kuin Suomessa, Pohjois-Amerikassa Volvo on aina ollut vaihtoehtoauto. Rapakon takana Volvon farkut ovat edelleen tunnetuimpia pitkäkattoja. Siitä lähtien kun...

Tämä auto jatkaa yli 50-vuotisia perinteitä uusin eväin – Mersun E-luokan coupé ja cabriolet saivat faceliftin

Mercedeksen keskiluokan coupé astui näyttämölle ensimmäistä kertaa jo vuonna 1969, kun W114-mallisarjan kaksiovinen versio esiteltiin. Tällä hetkellä tarjolla on...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...