Akio Toyoda vihjaa vahvasti Toyota Celican paluusta – asiaan vaikuttaa myös Juha Kankkunen

Eri medioissa on vilahdellut jo muutaman vuoden ajan huhuja Toyota Celican paluusta. Nyt asialle saatiin jo lähes virallinen sinetti, kun itse Akio Toyoda kertoi näkemyksiään Celican comebackista merkin omassa Toyota Times -julkaisussa.

Japanilaisen Best Car -lehden entisen päätoimittajan Hitoshi Hongon kirjoittamassa artikkelissa käsiteltiin urheiluautoja, ja tässä yhteydessä Hongo pääsi kysymään Toyodalta myös Celican paluuseen liittyvistä huhuista. Ne saivat nyt vahvistuksensa, koska Akyo Toyoda on kuulemma pyytänyt Toyotan johtoporrasta herättämään Celican jälleen henkiin. Suomalaisia lämmittänee tieto, että asiaan liittyy myös Juha Kankkunen.

Kuva: Toyota

67-vuotias Toyoda antoi lausuntonsa Japanissa järjestetyn rallin yhteydessä, jonne myös Kankkunen oli kutsuttu ajamaan näytösajoja. Toyotan hallituksen puheenjohtajana tätä nykyä toimiva Akio Toyoda kutsui Juha Kankkusta Mr. Celicaksi, koska Juha voitti yhden neljästä rallin maailmanmestaruudestaan japanilaismerkin sportticoupén ratissa. Tästä voi kuulemma päätellä, miksi Toyota on hyödyntänyt Kankkusta viime aikoina niin paljon eri promotehtävissä.

Jo ennen Akio Toyodan lausuntoja Toyotan nykyinen toimitusjohtaja Tsuneji Sato ehti alkuvuodesta kertoa medialle myöskin erään rallitapahtuman yhteydessä, että hän näkisi erittäin mielellään kahdeksannen sukupolven mallin Celicasta. Jos näin käy, seitsemännen ja kahdeksannen sukupolven väliin muodostuu noin 20 vuoden rako. T230-koodia totellut viimeisin Celica poistui nimittäin tuotannosta jo vuonna 2006.

Kuva: Toyota

Uusi Celica sopisi hyvin Toyotan GR-brändättyjen sporttimallien valikoimaan, johon tosin kuuluu jo samaa kokoluokkaa edustava GR 86 -urheilucoupé. Yksi mahdollisuus olisi se, että nykyisen GR 86:n seuraaja saa jälleen Celica-mallinimen. Myös auton käyttövoima on tässä vaiheessa vielä täysin auki. Pelkkien polttomoottorisporttien aika alkaa olla väistämättä ohi, joten uusi Celica olisi todennäköisesti hybridi tai jopa täyssähköauto. Pelkästään sähkön voimalla liikkuva sportticoupé voi kuulostaa tylsän steriililtä, mutta Toyota kartoittaa parhaillaan eri vaihtoehtoja ja testaa jopa manuaalivaihteistolla varustettua urheilullista sähköautoa.

Kuva: Toyota
Kuva: Toyota
Kuva: Toyota

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat