Ajamaton BMW Z1 myytiin reilulla 86 000 eurolla – auton mittarissa on kuitenkin 999 997 kilometrin lukema

Kylkien sisään laskeutuvilla ovilla varustettu BMW Z1 on yksi baijerilaisvalmistajan pitkän historian erikoisimpia luomuksia. 1980-ja 1990-lukujen taitteessa myynnissä olleesta roadsterista huutokaupattiin äskettäin vielä tavallista ainutlaatuisempi yksilö.

RM Sotheby’sin listoilla tarjolla olleen kirkkaanpunaisen Z1:n hinta nousi lopulta vähän yli 86 000 euron, mikä kuulostaa jopa yllättävän edulliselta tästä autosta puhuttaessa. Kaksipaikkainen avo oli nimittäin täysin käyttämätön yksilö, jonka historia on muutenkin erikoinen ensimmäistä omistajaa myöten.

Kuva: RM Sotheby’s

Z1 myytiin nimittäin uutena helmikuussa 1990 tanskalaiselle Jens Wintherille, joka oli kilpaillut Le Mansin legendaarisessa 24 tunnin koitoksessa. Auto säilyi ajamattomana osana miehen kokoelmaa, johon kuului myös keskimoottorinen M1. Vuonna 2014 oli vihdoinkin omistajanvaihdoksen vuoro, mutta seuraavakin omistaja päätti säilyttää BMW:n kaksipaikkaisen roadsterin ajamattomana.

Niinpä Z1 näyttää edelleen siltä kuin se olisi juuri rullannut ulos tehtaan linjalta. Ihmettelyä herättää kuitenkin auton ajomäärämittari, jossa on tarkalleen 999 997 kilometrin lukema. Huutokauppakamarin selitys asialle on se, että tehdas sääti mittarin tehtaalla nollan alapuolelle, jolloin vasta miljoonan kilometrin rajan ylittyminen toisi mittariin pyöreän nollan. Tällä haluttiin varautua autolle tehtaalla ja mm. kuljetuksissa väistämättä kertyviin muutamiin kilometreihin, jolloin lukema olisi mahdollisimman pieni luovutushetkellä.

Kuva: RM Sotheby’s

Z1 jäi uutena melko harvinaiseksi, koska niitä valmistettiin ainoastaan noin 8 000 yksilöä maaliskuun 1989 ja kesäkuun 1991 välillä. Auton ulkonäkö oli tekniikkaa eksoottisempi, koska 170 heppaa tuottanut suora kuutonen napattiin melko suoraan E30-korisesta 325i:stä. Tällä lienee vaikutuksensa mallin arvostukseenkin, koska ajamaton M-Bemari tai vaikkapa Porsche 911 samalta aikakaudelta olisi varmasti saavuttanut huutokaupassa korkeamman hinnan.

Kuva: RM Sotheby’s
Kuva: RM Sotheby’s
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Kimeran uusi tulkinta Lancia 037:stä myytiin jo loppuun – seuraavaksi tulossa ovat nelivetomalli ja rataspesiaali

Markku Alén nimesi aikoinaan Lancia 037:n maailman kauneimmaksi ralliautoksi, ja Lancian taika vetoaa faneihin vielä neljä vuosikymmentä myöhemminkin. Italialaisen Kimeran tekemä moderni EVO37-tulkinta 037:n pohjalta myytiin jo loppuun huimasta hinnasta huolimatta, mutta uusia versioita on luvassa.

ABT esitteli hurjan näköisen XGT:n – Audi R8:n joutsenlaulu on katukelpoinen GT2-luokan kilpuri

Nürburgringin Nordschleifella on viime aikoina bongattu testiajoissa kovasti kilpuria muistuttava Audi R8 kadulle rekisteröitynä. Nyt tuon auton taustat selvisivät, kun Audi-virityspajojen eliittiin kuuluva ABT toi julkisuuteen uusimman luomuksensa.

Audi TT:n taru päättyi – yli 25 vuoden aikana ehdittiin valmistaa reilut 660 000 autoa

Audi TT:n taru päättyi ainakin toistaiseksi neljännesvuosisadan ja tarkalleen 662 762 valmistetun yksilön jälkeen.

Fiatin “Mikki Hiiri” on nyt nimensä kaltainen – uusi Topolino sai ylleen Disney-kuosin

Mikki Hiiri tunnetaan Italiassa Topolinona. Saman lempinimen sai myös vuonna 1936 debytoinut ensimmäinen Fiat 500, ja tällä hetkellä Fiatilla on tuotannossa mikrokokoinen sähköauto nimeltään Topolino.

Tyyliniekan uusimmat