1960-luvun Corvette italialaisittain näyttää tältä – modenalainen Ares Design sovittaa C2 Stingrayn kuorten alle modernin veekasin ja tuoretta elektroniikkaa

Vuonna 1963 lanseerattu toisen sukupolven Corvette kuuluu amerikkalaisen automuotoilun täysosumiin, joka ei kalpene edes saman aikakauden jalorotuisten italialaisten rinnalla. Vetten astetta maanläheisempi tekniikka ei toki yltänyt mannermaisten ylänokkaihmeiden eksoottisuuteen, mutta käytännön suorituskyvyssä jenkkisportti oli vähintään samalla tasolla. Ajettavuus ei sen sijaan ollut aivan huippuluokkaa, mutta samaa voidaan sanoa monesta muustakin tuon aikakauden urheiluautosta.

Vanhojen klassikoiden modernisointi uuden tekniikan avulla on kasvattanut viime aikoina kovasti suosiotaan. Asialla ovat olleen niin amerikkalaiset kuin eurooppalaisetkin pajat, ja nyt Lotuksen entisen johtajan Dany Baharin vetämä Ares Design on liittynyt mukaan tähän joukkoon. Italian maineikkaimpien superautovalmistajien kupeessa Modenassa majaansa pitävä Ares on jo esitellyt mm. kokonaan uuden tulkinnan De Tomaso Panterasta, ja nyt käsittelyyn on otettu Chevrolet Corvette Stingray.

Tällä kertaa kyseessä ei ole täysin uusi auto vanhan tyylisenä, vaan klassisen C2-korisen Vetten modernisointi tuoreiden osien avulla. Alkuperäisen koneen paikalle on nostettu LS3-tyyppinen veekasi, jota käytettiin C6-koppaisessa Corvettessa. Sitä valmistettiin vuosina 2005-2013, joten kyseessä ei ole aivan huippumoderni pannu. 1960-luvun tekniikkaan verrattuna kone on kuitenkin kuin eri planeetalta, ja siitä on kutiteltu vielä muutama lisähevonen. 6,2-litrainen kasi luovuttaa virityksen jälkeen muhkeat 518 hevosvoimaa, jotka välitetään takapyörille viisipykäläisen manuaalin ja Viper Hammerhead -tyyppisen tasauspyörästön kautta.

Uuden moottorin käyttäminen tarkoittaa myös sitä, että auton tulipellissä olevat 23 reikää on pitänyt tukkia umpeen. Uusia on puolestaan tarvinnut porata modernia johtosarjaa varten, ja lisäksi mm. pyöränaukkoja on avarrettu suurempien kiekkojen tieltä. Vetteen on asennettu myös tuore pakoputkisto sekä bensatankki, ja kasvaneista voimavaroista kertoo konepellissä komeileva 427-tyyppinen pahka. Muuten auto näyttää ulkoisesti vakiolta, mutta pyörät ovat nyt edessä 19- ja takana peräti 20-tuumaiset. Vanteiden malli on kuitenkin saanut inspiraationsa alkuperäisestä 1960-luvun designista.

Suosittelemme

Sisusta on puolestaan verhoiltu tuoreella nahalla, ja sinne on tuotu modernia elektroniikkaa. Kojelautaan on piilotettu uusi äänentoistojärjestelmä, jota on terästetty vielä Alpinen 500-wattisella vahvistimella. Lisäksi Corvetteen on integroitu USB-portit, ja autosta löytyy myös Bluetooth-yhteys. Mittaristot hohtavat nyt ledien voimin, ja sekä ovet että ikkunat liikkuvat sähköllä. Myös ajovalot on vaihdettu ledeihin modernin kirkkauden nimissä.

Ares on jo valmistanut kuvissa näkyvän mustan yksilön, ja lisää voidaan tehdä tilauksesta. Auton hinta liikkuu kuitenkin 350 000 – 400 000 euron tienoilla, joten kyse ei ole ihan jokapojan klassikosta. Italialaispajan luomus saa jopa alkuperäiskuntoisen Stingrayn näyttämään edulliselta, vaikka nekin ovat kaikkea muuta kuin halpoja.

LähdeCarscoops

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat