Volkswagenin havainnoiva valoassistentti -idea viemässä kohti autonomisempaa autoilua

Tulevaisuuden autojen elektroniikan kehittymisen myötä matkustaminen muuttuu liikenteessä kohti itsestään kulkevia ajoneuvoja. Turvallisuuteen sekä havainnointiin liittyen VW on kehitellyt Optical Lane Assist -nimellä kulkevaa projektia, jossa kameroiden, sensoreiden sekä algoritmien avulla esimerkiksi autojen valot voivat tarjota uuden mahdollisuuden.

Projektin ideana on muuttaa havainnointia liikenteessä muille tiellä liikkujille paremmin nähtäväksi. Ideoissa VW käyttää mm. projektorin tavoin toimivia valoja, jotka ilmoittavat muille tiellä liikkuville milloin he ovat liian lähellä autoa. Ohitustilanteessa ja perään ajon estämiseksi liittyen takavojen lähettämä oranssi tai punainen signaali kertoo mihin auto on suuntaamassa tai etäisyyden, jossa takana ajavan on syytä pysyä.


VW:n tavoitteena on opettaa tekniikan avulla ihmisille ajajan niin sanottu sokea kulma ja sen sijoittuminen ajokenttään. Tällä pyritään ennalta ehkäisemään vaaratilanteita. Peruuttaessa punainen signaali kertoo, kuinka paljon auton ympärillä on tilaa pysäköidä.





Kapeilla teillä signaali avustaa vastaantulevan auton etäisyyden arvioinnissa, jotta sivupeili-ja kylkikosketuksilta vältytään. Tämän mahdollistaa 30000 erilaista valopistettä omaavat HD ajovalot.

Eräs ideoista on valotaulujen sijoittaminen sivupaneeleihin ja etumaskiin. Niiden tarkoituksena on ilmoittaa auton huomanneen kevyt liikenne.

Simulointia sekä testausta varten Volkswagen on perustanut tehtaalleen Wolfsburgiin, Saksaan erillisen testiradan (100x15x5m) sekä yksikön kehittämään uusia ulottuvuuksia tarjoavia teknisiä havainnointi vaihtoehtoja.

>

Videot

Uusimmat

Jättimunuaiset ja manuaalivaihteisto vakiona – uusi BMW M3 ja M4 esitellään syyskuussa

Nykyinen G20-korimallia edustava 3-sarjan BMW tuli markkinoille reilusti yli vuosi sitten, ja jättimunuaisilla höystetty 4-sarjan kaksiovinen coupé-versiokin on jo...

Legendaarinen AC Cobra tekee paluun – tarjolla myös täyssähköinen versio

Legendaarinen 60-luvulla ensimmäisen kerran esitelty urheiluauto AC Cobra tekee paluun markkinoille, mutta tällä kertaa V8-moottorin tilalle on tarjolla sähkömoottori. Ensimmäisen...

Tyylillä asfalttiviidakkoon – kasvojenkohotuksen saaneen Bentley Bentaygan erottaa parhaiten takapäästä

Katumaasturien suosion puolesta puhuu monta asiaa. Yksi niistä on se, että jopa Bentleyn myydyin malli edustaa nykyään tätä kategoriaa....

Audin suosikki-SUV sai faceliftin – uutta nokkaa täydentävät perässäroikkujia varoittavat takavalot

Audin suosittu Q5-katumaasturi on edennyt tätä nykyä toiseen sukupolveensa, joka on ollut markkinoilla kolmisen vuotta. Nyt SUV saa faceliftin,...

Bongaatko erot – Suzukin uusi hybridi-SUV on Toyota RAV4 valepuvussa

Suzukilla on oma ostajakuntansa myös Euroopan markkinoilla, vaikka merkin mallivalikoima on todella pieni isompiin tekijöihin verrattuna. Nyt Suzukin tarjonta...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...