Vanhojen kilpurien kausi huipentui Ahvenistolla – Historic Grand Racessa nähtiin myös runsaasti klassista siviilikalustoa

Vaikka koronapandemia on runnellut pahasti autotapahtumiakin, Ahveniston Historic Grand Race päästiin jälleen järjestämään tuttuna ajankohtana elokuun puolenvälin jälkeen.

Historic-väen kauden kohokohtana tunnettu kisa on toiminut perinteisesti myös eräänlaisena Suomi-Ruotsi-maaotteluna, ja tänäkin vuonna paikalle oli saatu muutamia ruotsalaiskuskeja. Autoja riitti radalla ylipäätään sen verran reilusti, että Historic Grand Race on noussut Suomen suurimmaksi rata-autoilutapahtumaksi.

Luokkina toimivat vanhat tutut vakioautot eri aikakausilta, vapaammin rakennellut Roadsport-kilpurit, historialliset formulat, Fiat 127:t, entiset Special Saloon -kilpurit, Lotus Seven -tyyppiset Locostit, Subaru Sport -prototyypit sekä Mini Tonnit. Joidenkin aiempien vuosien tapaisista paraateista kisalähtöjen välillä oli sen sijaan luovuttu ilmeisesti koronarajoitusten vuoksi, joten vanhoja moottoripyöriäkään ei Ahvenistolla tänä vuonna nähty. Kisalähtöihin saatiin lauantaina hieman ylimääräistä draamaa välillä varsin rankaksi yltyneen sateen myötä, joten radalla mentiin komeasti kahva edellä ja muutamalta ylimääräiseltä osumaltakaan ei vältytty.

Kilpurien lisäksi Historic Grand Race toimii upeana klassikkoautojen ulkoilmanäyttelynä, koska harjun laen harrasteajoneuvoparkissa voi ihailla yli 30-vuotiasta klassikkokalustoa laidasta laitaan. Tänä vuonna skaala ulottui entisöimättömästä kantti-Chevroletista 1990-luvun Lancia Delta Integraleen, joten jokaiselle vanhojen autojen ystävälle löytyi varmasti mielenkiintoista tutkittavaa. Sitä tarjosi myös kierros varikolla tutustumassa lähemmin rataa kiertäneisiin kilpureihin ja niiden tekniikkaan.

Suosittelemme

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Uusi VW Tiguan tuotiin julkisuuteen – suosikki-SUV:ssa on nyt kurvikkaammat linjat ja pistokehybridissä parhaimmillaan 100 kilometrin sähköinen toimintasäde

Volkswagen Tiguan on noussut viime vuosina kaikessa hiljaisuudessa valmistajansa myydyimmäksi malliksi yleisen SUV-buumin vanavedessä. Jossakin vaiheessa myös Tiguan muuttuu täyssähköautoksi, mutta sitä ennen on vielä yhden polttomoottoripohjaisen sukupolven vuoro.

Turkin presidentti haluaisi Elon Muskin rakentavan Teslan tehtaan maahansa

Turkki haluaa olla Teslan seuraavan sähköajoneuvotehtaan loppusijoituspaikka, vaikka maa on jo ehtinyt luomaan oman sähköautobrändin.

ELegend EL1 driftaa kuin 1980-luvun B-ryhmän rallitykki – lähes 900 000 euron sähköauton esikuvana palvelee Audin pätkä-Quattro

Pari vuotta sitten julkisuuteen putkahteli luonnoskuvia ELegend EL1 -nimisestä sähköautosta, jonka oli tarkoitus toimia 1980-luvun Audi Sport Quattron modernina tulkintana. Monista vastaavista projekteista ei ole kuultu ensimmäisen lehdistötiedotteen jälkeen enää mitään, mutta ELegendin kohdalla asia on onneksi toisin.

Volkswagen esitteli yli 550-heppaisen sähkösedanin – ID.X Performance uhkaa kuitenkin jäädä pelkäksi tutkielmaksi

GTI-fanit häädettiin Itävallan Wörtherseen rannalta kestävän kehityksen nimissä, mutta Volkswagenin ID-sähkömallien omistajat saavat sentään kokoontua paikallisesti päästöttömästi Sveitsin Locarnossa. Tapaamisen kohokohta valmistajan puolelta oli varsin yllätyksellinen konseptiauto.

Tyyliniekan uusimmat