MAINOS: Hovisepät

EUREKA!

Hamilton-kellot
nyt Hovisepiltä.

Tutustu ja ihastu

Vaasan West Coast Motor Show 2019 – huikea Hyundai Veloster Deadpool -edition ja muita helmiä

Vaasan West Coast Motor Show 2019 -tapahtumaan oli saatu useammankin kerran Suomessa vieraillut Lukas Kooz tiimeineen, jonka autot ovat keränneet pokaaleja monissa näyttelyissä.

Kooz:n 20-vuotta sitten alkanut auton rakennus innostus perustui ja perustuu edelleen täysin tee-se-itse meininkiin. Halu tehdä ja keksiä ideoita on saanut Lukaksen, hänen tyttöystävänsä ja parin kaverin tekemään yhä villimpiä projekteja vuosien saatossa. Kaiken kaikkiaan miehen tallin uumenista on käynyt näyttelyissä pokkaamassa palkintoja lähes parisen kymmentä autoa, usein Japanin tai Korean maaperällä valmistetuista malleista. Kooz:sta on tullutkin yksi merkittävimmistä euro tuning persoonista, jonka tiimin tekeleet on huomioitu monissa kansainvälisissä alan julkaisuissa.

 

West Coast Motor Show

Tämän vuotiseen näyttelyyn Kooz tiimeineen saapui Hyundai Veloster 1.6 Turbo ”Deadpool Editionin” kanssa, jonka hiilikuituosat auton levikkeissä, spoilereissa ja vanteissa toimivat siihen malliin, että heikompia jo hirvittää. Hyundain linjalta tulleesta kesyn näköisestä Velosterista on muokattu todella brutaalin näköinen peli, jonka sisätiloissa on enemmän kaiuttimia kuin istuintilaa. Takapenkin istujat joutuvat keskelle kaiutin patteristoa, joille on uhrattu koko keskipenkki. Auton muutoksista saisi pikku sievän kirjan kirjoitettua, joista ohessa muutama.

Suosittelemme


-Vanteet on kehystetty hiilikuidulla ja keskiöt sorvattu mittatilauksena alumiinista, kertoo Kooz.

West Coast Motor Show

Kooz:n Turbo Velosterissa ajovalot saa säädettyä eri voimakkuuksille puhelimeen ladatulla app:lla. Ne saa myös vilkkumaan musiikin tahtiin ja vaihtamaan parkeista ajovaloihin jne.

Velosterin pannuhuoneeseen on asennettu mm. intercooleri, vaihdettu suodattimia sekä pakosarjat modifioitu uusiksi. Hevosvoimia autossa on miehen puheiden mukaan riittävästi.

Kooz kertoi katsastaessaan autoa joutumaan vaihtamaan tummennetut etuikkunat vaaleampiin versioihin. Auto on muutoin katulaillinen, mutta Ruotsissa poliisi on kuulemma pysäyttänyt miehen liian kovien desibelien tuottamisesta.
Kooz kertoo, että 22 vuotta autojen rakentamista alkaa jo pikku hiljaa riittämään. Miehen pieni virne kasvoilla jätti kuitenkin pieniä kysymysmerkkejä. Saapa siis nähdä, näemmekö tätä tuning maestroa tiimeineen näyttelyissä vielä tulevaisuudessa.

Botniahallin uumeniin oli saatu Ruotsista useita vieraita ajoneuvoineen. Tukholmasta reilut 20kilometriä lounaaseen sijaitsee Tumba, josta oli saapunut World of Classics-museon henkilökunta esittelemään ainutlaatuista kokoelmaa.
Museon perustaja, jenkkiautoihin jo pikkupoikana hurahtanut Leif-Ivan Karlsson päätti 2015 perustaa museon, joka esittelee amerikanrautoja 1940-, 1950- ja 1960-luvuilta sekä oheistuotteita mm. autosohvia, jukebokseja ja muuta keräilytavaraa. Usean kerroksen ajoneuvo-osastot tarjoavat jenkkejä, joista moni voi vain uneksia. Osastoilla on tarjolla mm.Chryslerin 300 versiot, Chevroletin Bel Air avot jokaiselta classic vuodelta sekä Corvettea ym. Museosta tekee ainutlaatuisen se, että Leif-Ivan Karlsson on hankkinut sinne harvinaisimpia vähän ajettuja malleja. Museossa on tarjolla myös oma osasto myytävänä oleville autoille.


Vaasan näyttelyyn oli saatu paikalle harvinaisuudet Cadillac Eldorado Biarritz 1959 sekä Ford Mustang Shelby GT500 KR 1968.

1320kpl on määrä mikä rullasi ulos Detroitin autopyhätöstä tätä 5,7metristä automaailman yhtä kauneimmista luomuksista. Biarritzin varustelista on lähes loputtoman oloinen. Voi vain ihmetellä tekniikan ihmemiesten taitoja Amerikoissa noihin aikoihin. Tässä mallissa on muun muassa ohjaustehostin, jarrutehostin, ilmajousitus, 6-asentoinen istuinsäädin, vakionopeudensäädin, sähköiset ikkunannostimet, sähköinen takaluukun nostin, sumuvalot jne.

Ford Mustang Shelbyä valmistettiin vuodesta 1965 vuoteen 1970 saakka. Vuosimallin 1968 428kuutioinen moottori sai nimekseen ”Cobra Jet”. Ford ilmoitti hevosvoimia irtoavan tuosta käärmeenpesästä vähintään 335hp. Tieto on kuitenkin epätarkka, sillä Fordin historia tietojen mukaan testipenkeissä olleita moottoreita ei olisi testattu täysillä kierroksilla. Joka tapauksessa, vuonna 2008 Shelby juhli 40-vuotista taivalta esitellessään 540hevosvoimaisen 5,4litraisen GT500 KR:n.
Mustangin mallimerkintä Shelby GT500 KR pitää sisällään automaailman lyhenteitä kuten GT ja tavan jannulle vieläkin hämärämmän KR merkinnän.
Aikaisemmissa autoesittelyissä olemme todenneet Mustangin luoneen oman autoluokan, joita kutsuttiin ponycareiksi. GT on lyhenne Grand Touring tai Gran Turismosta. GT merkintä tarkoitti suorituskykyisempää, mutta samalla viihtyisyyttä lisäävää lähestymistapaa autoa markkinoitaessa. KR merkintä tarkoittaa ”King of the Road.”

Frans Sjölander, Chevrolet Beuville Wagon 1955. USA Top 10.

Näyttelyn rodi osastolla oli Oulun 40-juhlanäyttelyssäkin ihmetystä herättänyt Tor-Björn Ojan ”Thor” vuodelta 2019. Moottoriksi on valittu Chevyn 350 ja vaihdelaatikkona TH350, peränä Dana 30. Auto painaa 1240kg. Runko, kori ja vanteet ovat kaikki oma valmiste osia. Korin valmistus suorasta pellistä on kestänyt viitisen vuotta ja noin 4500tuntia.

Tor-Björn Oja ”Thor” 2019. USA Top 10.

Poutanen Brothers, 1932 Ford 5W Coupe, USA Top 10.

Sven Grenholm, 1932 Ford 5W Coupe, USA Top 10.



Lue lisää