SEAT nousi kaasuautojen markkinajohtajaksi Suomessa

SEATin markkinaosuus kaasuautoissa oli tammi-toukokuussa peräti 37,8 %, mikä nosti  automerkin kaasuautojen markkinajohtajaksi Suomessa. SEATin kaasuautomalleista, Arona, Ibiza, Leon ja Mii, suosituituimmaksi nousi Leon.

Vaihtoehto muille fossiilisille polttoaineille

Kaasuajoneuvon hiilidioksidipäästöt ovat alhaisemmat muihin fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna. Biokaasu on täysin uusiutuva polttoaine, jonka liikennekäytöllä voidaan vähentää jopa 85 % polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonepäästöjä. Maakaasu on puolestaan luonnonkaasu, jota saadaan maakaasu- ja öljyesiintymistä. Liikennemaakaasu vähentää hiilidioksidipäästöjä 25 % bensiiniin verrattuna. Maakaasu on puhtain fossiilinen polttoaine.  Lisäksi kaasuteknologia tarjoaa poikkeuksellisen alhaisia kustannuksia kilometriä kohden – jopa 50 % pienempiä kuin vastaavalla bensiinimallilla ja 30 % edullisempaa kuin dieselillä.

Suurin muutos SEAT-autojen tekniikassa on kolmas kaasusäiliö

Ibizan ja Aronan toimintamatka kaasulla ajettaessa on 360 km (WLTP), Leonin jopa 440 kilometriä. Kolmannen kaasusäiliön ansiosta kaasulla ajamisen toimintamatkaa on pystytty kasvattamaan entisestään. Kaasuteknologian ansiosta SEAT pystyy tarjoamaan modernin ja taloudellisen vaihtoehdon, joka on lähes saman hintainen kuin bensiini- tai dieselauto. TGI-mallien ylläpitokulut ovat lähes vastaavalla tasolla kuin perinteisissä polttomoottoriautoissa. Ajoneuvot ovat puhtaampia ja tarjoavat parempaa vastinetta rahalle – suurelta osin kaasun paremman taloudellisuuden ansiosta.

– SEAT on sitoutunut kasvattamaan kaasun käyttöä ympäristöä säästävänä vaihtoehtona tavanomaisille fossiilisille polttoaineille. Kaasun käyttö polttoaineena mahdollistaa hiilidioksidipäästöjen pienentämisen ilman, että se vaikuttaa auton tärkeisiin ajo-ominaisuuksiin. Teknologiamme mahdollistaa sekä maakaasun että uusiutuvan biokaasun käytön ja se on tärkeää siirtyessämme kohti vähäpäästöistä liikkumista”, sanoo SEATin toimitusjohtaja Luca de Meo.

SEATin kaasuautomallit:

SEAT Arona TGI

SEAT Arona TGI on maailman ensimmäinen kaasuteknologiaa hyödyntävä SUV-malli nopeasti kasvavassa katumaasturisegmentissä. Kolme kaasusäiliötä, joiden yhteiskapasiteetti on 13,8 kg, tarjoavat jopa 360 kilometrin toimintamatkan kaasulla ajettaessa (WLTP). Lisäksi yhdeksänlitrainen bensiinisäiliö kasvattaa toimintamatkaa vielä 150 kilometrillä.

Suosittelemme

Uusi SEAT Arona TGI on saatavana kolmella varustelutasolla. Siinä on kolmisylinterinen, 12-venttiilinen 1,0-litrainen TGI-moottori, jonka teho on 90 hv 4 500–5 800 kierrosnopeudella ja maksimivääntö 160 Nm 1 900–3 500 kierrosnopeudella. Taloudellisuutta ja ajettavuutta parantaa vakiovarusteena oleva kuusivaihteinen manuaalivaihteisto. SEAT Arona TGI:n huippunopeus on 172 km/h ja kiihtyvyys 0–100 km/h 13,2 sekuntia. Auton maavara on 190 mm ja siinä on 282 litraa tavaratilaa. Arona TGI on 4 138 mm pitkä, 1 780 mm leveä ja 1 552 mm korkea.

SEAT Ibiza TGI

SEAT Ibiza TGI:ssä on kolme kaasusäiliötä ja niiden kokonaiskaasukapasiteetti on 13,8 kg. Ibiza TGI:n toimintamatka kaasulla on jopa 360 kilometriä (WLTP) ja sen yhdeksänlitrainen bensiinisäiliö lisää toimintamatkaa 150 kilometrillä, jolloin kokonaistoimintamatka on 510 km.

SEAT Ibiza TGI on saatavana kolmella varustelutasolla. Siinä on kolmisylinterinen, 12-venttiilinen 1,0-litrainen TGI-moottori ja kuusivaihteinen manuaalivaihteisto. Maksimiteho on 90 hv 4 000–5 500 kierrosnopeudella ja maksimivääntö 160 Nm 1 800–3 800 kierrosnopeudella. Huippunopeus on 180 km/h ja kiihtyvyys 0–100 km/h 12,1 sekuntia.

Ibiza TGI on 4 059 mm pitkä, 1 780 mm leveä, 1 444 mm korkea ja sen akseliväli on 2 564 mm. Aronan tapaan matkustamossa on tilan tuntua. Edessä leveys on 1 425 mm ja maksimikorkeus 1 022 mm istuinosasta kattoon (istuinten ollessa alimmassa asennossa). Takaistuinten leveys on 1 403 mm ja maksimikorkeus 957 mm, myös jalkatilaa on reilusti. Ibiza TGI:n tavaratilan koko on 262 litraa.

SEAT Leon 1,5 TGI EVO

SEAT Leon TGI on päivitetty teholtaan aiemmasta 110 hevosvoimasta 130 hevosvoimaiseksi. Se on saatavana Style-varustelutason lisäksi Xcellence-, FR- ja Business -varustelutasoissa, sekä viisiovisena että farmarimallina. Valittavana on kuusivaihteinen manuaalivaihteisto ja seitsenvaihteinen DSG-automaattivaihteisto kaksoiskytkimellä.

Uudessa SEAT Leon 1,5 TGI EVO:ssa on kahden tavaratilan alle sijoitetun hiilikuitukomposiittisäiliön lisäksi kolmas, kestävästä teräksestä valmistettu kaasusäiliö. Kolmen kaasusäiliön kokonaiskapasiteetti on 17,3 kg, jolla TGI:n toimintamatka on jopa 440 km (WLTP). Lisäksi siinä on yhdeksänlitrainen bensiinisäiliö, jonka avulla kokonaistoimintamatka kasvaa 150 kilometrillä. Leonin toimintamatka on yhdellä tankkauksella noin 580 kilometriä.

Uusi 1,5 TGI EVO on 1 498-kuutioinen nelisylinterinen moottori ja siinä on neljä venttiiliä sylinteriä kohden. Siinä on muuttuvageometrinen turboahdin ja Miller-työkierto tehokkuuden ja suorituskyvyn maksimoimiseksi. Moottori tuottaa 130 hv tehoa 5 000 kierrosnopeudella ja maksimivääntö on 200 Nm 1 400–4 000 kierrosnopeudella. EVOn huippunopeus on 206 km/h ja kiihtyvyys 0–100 km/h 9,9 sekuntia.

SEAT Leon 1,5 TGI viisiovinen malli on 4 282 mm pitkä, 1 816 mm leveä ja 1 459 mm korkea, ST-version mitat ovat samat lukuun ottamatta pituutta, joka on 4 549 mm. Molemmissa versioissa on 2 636 mm akseliväli. Tavaratilaa viisiovisessa versiossa on 275 litraa ja ST-mallissa 482 litraa.

SEAT Mii Ecofuel

SEATin urbaaneimmassa automallissa on yksilitrainen 68 hv:n Ecofuel-moottori ja sen toimintamatka kahden kestävän, yhteiskapasiteetiltaan 10,9 kg:n terässäiliön kaasumäärällä on WLTP-syklillä mitattuna 290 kilometriä. Lisäksi autossa on yhdeksänlitrainen bensiinisäiliö, jolla toimintamatkaa saadaan vielä 150 km lisää. Kokonaistoimintamatka on siis 440 km.

SEAT Mii:n epäsuoraa ruiskutusta käyttävä 1,0-litrainen Ecofuel-moottori on kytketty viisivaihteiseen manuaalivaihteistoon. Sen maksimiteho on 68 hv 6 200 kierrosnopeudella ja maksimivääntömomentti 90 Nm 3 000 kierrosnopeudella. Sen huippunopeus on 164 km/h ja se kiihtyy 0–100 km/h 16,3 sekunnissa.

SEAT Mii on viisiovinen ja se on kokonsa puolesta ihanteellinen kaupunkiajoon: auto on vain 3 557 mm pitkä, 1 645 mm leveä ja 1 478 korkea, ja sen akseliväli on 2 420 mm. Pienet mitat eivät tarkoita ahtautta: SEAT Mii:ssä on reilut sisätilat: etuistuinten leveys on suorastaan vaikuttava 1 369 mm ja takaistuinten 1 388 mm. Tavaratilaakin on yllättävät 213 litraa.

SEAT Mii Ecofuelin tuotanto on päättymässä ja täyssähköinen Mii electric saapuu markkinoille vuoden 2019 loppupuolella.

Lue lisää