Kulmikas Oris Rectangular – miehille ja naisille

Oris Rectangular-kello tekee comebackin uusitulla taululla ja mittasuhteilla. Kulmikas uutuus tulee myyntiin neljänä eri värimallina, ja sopii niin miehille kuin naisillekin.

Suurin osa markkinoilla olevista rannekelloista on muodoltaan pyöreitä, mutta hyvin moni valmistaja on tehnyt myös kulmikkaita malleja, kuten esimerkiksi Patek Philippe Gondolo, Jaeger-LeCoultre Reverso, A. Lange & Söhne Cabaret, ja Cartier Tank, josta on tullut eräänlainen synonyymi kulmikkaalle kellolle. Kulmikas kello ei todellakaan ole uusi keksintö, ja niitä on valmistettu jo yli 100 vuotta.

Oris Rectangular

Kulmikas Rectangular on kuulunut Oriksen mallistoon jo pitkään, mutta muodin liikkeiden mukaisesti, se on jäänyt välillä pyöreiden muotojen jyräämäksi. Tällä hetkellä kulmikkaille kelloille löytyy taas kysyntää, ja voidaan sanoa niiden olevan jälleen muodissa.

Rectangularin parhaita puolia on sen sopivuus monenlaiseen ranteeseen, eikä kellonkantajan sukupuolellakaan ole merkitystä. Vaikka kellon perusmuoto on nimensä mukaisesti kulmikas, siinä ei kuitenkaan ole teräviä kulmia. Kello istuu hyvin, ja sitä on miellyttävä pitää ranteessa.

01 561 7783 4061-07 5 19 15 – Oris Rectangular

Art Deco-tyylisen kellotaulun väri on mallista riippuen joko valkoinen, sininen, antrasiitti tai Bordeaux. Miekkamaisesti muotoillut osoittimet kiertävät sisempää minuuttikehää, minkä ansiosta tarkkakin ajan lukeminen on mahdollista. Tunti- ja minuuttiosoittimissa on Superluminova-upotukset, joten ne näkyvät myös pimeässä. Kellotaulussa on kookkaat arabialaiset numerot 3, 9 ja 12, ja päivämääränäyttö löytyy kello kuuden kohdalta. Koneiston käyntiä voi ihastella kellon takakannessa olevan safiirilasin läpi.

Värikkyys jatkuu myös nahkaisissa rannekkeissa, joiden väri on mallin mukaan keltainen, sininen, antrasiitti, tai Bordeaux. Rannekkeessa on pikairroitusmekanismi, joten se on helppo vaihtaa ilman työkaluja.

Suosittelemme

 

Pähkinänkuoressa:

  • Malli: Oris Rectangular
  • Mallinumerot: 01 561 7783 4061 07 5 19 15 (Yellow), 01 561 7783 4063 07 5 19 16 (Dark Green), 01 561 7783 4065 07 5 19 17 (Blue), 01 561 7783 4068 07 5 19 18 (Bordeaux)
  • Koneisto: Oris 561
  • Käyntitaajuus: 28’800 A/h, 4 Hz
  • Käyntivara: 38 tuntia
  • Kuoren materiaali: ruostumaton teräs
  • Koko: 25,5 x 38 mm
  • Lasi: molemmin puolin kupera safiiri, heijastesuojattu sisäpuolelta
  • Vesitiiviys: 30 m / 3 bar
  • Ranneke: nahka, ruostumaton terässolki, vaihdettavissa ilman työkaluja
  • Hinta: 1800 euroa

Kelloa myy Suomessa: Kultakeskuksen jälleenmyyjät

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Sjöö Sandström Royal Capital uudistui

Ruotsalainen kellonvalmistaja Sjöö Sandström esitteli uudistuneen Royal Capital -kellomallin kahdessa eri värissä.

Tulossa: Kelloharrastajien juhlakello 10-vuotisen taipaleen kunniaksi

Kelloharrastajat-yhteisö perustettiin kymmenen vuotta sitten vuonna 2013 ja saavutusta juhlistetaan S.U.F Helsinki x KH 10v -juhlakellolla.Kymmenen vuotta on pitkä aika, joka on Kelloharrastajien kohdalla...

Voutilainen x Leijona ja De Motu kurkottavat Ruotsin markkinoille

Voutilainen x Leijona ja De Motu kurottavat Ruotsin markkinoille joulukuussa avautuvan Watches of Scandinavia -konseptimyymälän mukana. Watches of Scandinavia kokoaa yhteen 12 skandinaavista kellomerkkiä Tukholman...

ProPilot X Calibre 400 Laser – väriloistoa ilman väriä

Oris esitteli uuden ProPilot X Laser -kellomallin, jonka värikäs ja eläväinen kellotaulu on tehty kellopiireissä ennennäkemättömällä lasertekniikalla käyttämättä tippaakaan väriaineita. 

Tyyliniekan uusimmat