Mitä tänään on päälläni – talvi ei yllättänyt tänäkään vuonna

Päivän puheenaihe on ehdottomasti autoilijat yllättänyt talvi, kun taivaalta myrskysi yöstä alkaen lunta ympäri Suomea. Pukeutumisen osalta talvi ei kuitenkaan päässyt yllättämään, sillä lähes nollakelissä olevaan lumituiskuun on helppo varautua asiamukaisesti huivilla ja hanskoilla. Päällystakkikin on toki autossa mukana, mutta lyhyt kävelymatka autolta työpaikalle ei kannustanut sitä päälle laittamaan, sillä irtotakin, kaulahuivin ja käsineiden kanssa pärjäsin hyvin.

Huivi ja käsineet – talvisen sään peruspilarit

Kenellekään ei liene yllätys, että olen pitäytynyt aiempien vuosien tapaan parin luottotoimittajani, eli Herrainpukimon ja Kämmenen asusteisiin. Itse asiassa olen talviseen säähän varautunut jo useita viikkoja kuljettamalla laukussani ohutta merinosilkkihuivia ja kaninvuorillisia nahkakäsineitä. Nämä eivät ole vieneet laukussa juurikaan tilaa ja huivia olen käyttänyt pitkin matkaa tuulisina päivinä äänen suojelemiseksi.

Herrainpukimon merinosilkkinen huivi oli talven huippuhankinta.
Herrainpukimon merinosilkkinen huivi on talven huippuhankinta.

-- MAINOS --

Kummatkin vaatekappaleet ovat hyvä esimerkki siitä, miksi laatuun kannattaa panostaa. Kämmenen nahkakäsineillä on alkamassa laskujeni mukaan neljäs talvi ja ne ovat edelleen erinomaisessa kunnossa. Eivät ne enää uudenveroiset ole, sillä nahka on patinoitunut kauniisti, mutta yhtä lämpimät ne edelleen ovat. Herrainpukimon kaulahuivilla on puolestaan kolmas talvi alkamassa ja pientä nukkaa lukuunottamatta siinä ei ole silminnähtäviä käytönjälkiä.

Talven luottovaatteita ovat Herrainpukimon kaulahuivi ja Kämmenen nahkakäsineet.
Talven luottovaatteita ovat Herrainpukimon kaulahuivi ja Kämmenen nahkakäsineet.

Ostajan muistilista

  • Osta laatua, se maksaa itsensä takaisin
  • Valitse yhteensopivia värejä ja kuoseja
  • Suosi luonnonmateriaaleja
Matti Airaksinen
Matti Airaksinen on Tyyliniekan ja sen kelloihin erikoistuneen sisarjulkaisu Stylefellow'n perustaja ja päätoimittaja. Tyyli- ja kellointoilun lisäksi hän harrastaa valo- ja videokuvaamista, ruoanlaittoa ja matkailua. Vapaa-aika kuluu pääasiassa perheen parissa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Uusimmat

Tyylikäs paluu – Kämmen esitteli uusia käsineitä

Kämmen on Tyyliniekan pitkäaikainen ihastus, joka on viettänyt pari vuotta hiljaiseloa. Nyt Kämmen on tehnyt paluun uusilla käsineillään. Ne joille...

Crockett & Jones x Tärnsjö -kenkämallisto juhlistaa 10-vuotiasta Care of Carlia

Crockett & Jones x Tärnsjö -kenkämallisto juhlistaa miesten tyyliin erikoistuneen Care of Carl -verkkokaupan 10-vuotista taivalta. Juhlavuotensa kunniaksi Care of...

Sanders Tampere on tyylikäs nahkasaapas arkipukeutumiseen

Sanders Tampere on miesten vaateliike Herrainpukimon suunnittelema kenkämalli, joka sopii monipuolisesti miesten arkipukeutumiseen. Turkulainen Herrainpukimo tunnetaan laadukkaista mittavaatteistaan ja erilaisista...

Luottoneule

Jokaisella pitäisi olla luottoneule, joka menee päälle aina kuin mahdollista. Minulle se on suomalaisen Alpan alpakanvillainen Crew Neck Lite,...

Joensuun vaateliikkeet

Joensuu on yliopistokaupunki Itä-Suomessa, Pohjois-Karjalassa. Koska Leevi and the Leavings laulaa tunnetussa kappaleessaan "vaihdan farkut verkkarihousuun", oli minulla aasinsiltamainen...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...
Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.