Luoto-kattovalaisin on kodin keskipisteen tyylikäs valonlähde

Kaupallinen yhteistyö: Fosto

Luoto-kattovalaisin on valkeana hohtava katseenvangitsija, joka on valmistettu Suomessa korkealaatuisesta opaaliakryylista. 

Suomessa eletään iso osa vuodesta hämärässä ja pimeässä, joten valo on meille monessakin mielessä elämisen ehto. Valon tarve vaihtelee paikasta ja tilanteesta, johon heräsin toden teolla muutama vuosi sitten kotini laajan valaistusremontin myötä. Tuolloin innostuin myös kauniista design-valaisimista. Tämä oli luonteva jatkumo sille, että kuvaamista sisältävän työnkuvani myötä jouduin perehtymään valaisemisen ihmeelliseen maailmaan, joka on sittemmin muuttunut välttämättömyydestä esteettiseksi nautinnoksi.

Koska teen töitä kotoa käsin, olen pyrkinyt löytämään valaisemisenkin osalta sellaisia ratkaisuja, jotka sopivat kotini sisustukseen ja rakentavat omalla tavallaan kodikkuutta ja haluttua tunnelmaa. Kotini kun on kuitenkin vain osan aikaa työympäristöni, mutta kaiken aikaa perheeni koti. Onneksi nämä asiat olemme saaneet hienosti yhdistettyä, sillä vaikka teen töitä pääosin sille varatussa tilassa, on kotona työskentelyssä vapaus vaihtaa työskentelypaikkaa kun siltä tuntuu. Etenkin aamuisin teenkin töitä usein espressokoneen vieressä ruokapöydän äärellä.

Luoto-kattovalaisin

Tästä aasinsillasta pääsenkin luontevasti Luoto-kattovalaisimeen, joka ratkaisi noin vuoden kestäneen pohdinnan. Kun teimme valaistusremontin kotona, jäi alakerrassa keittiön erkkerissä sijaitseva ruokapöytä hieman hämärän peittoon. Onneksi osasimme varautua tähän mahdollisuuteen niin, että kattovalaisimelle jäi optio kattoon juuri ruokapöydän yläpuolelle, johon saisi asennettua perinteisen riippuvalaisimen.

Se mikä sitten kesti, oli oikean valaisimen löytäminen. Halusimme löytää siihen sellaisen valaisimen, jonka saisi laskettua sopivan alas siten, että valaisin pääsisi samaan aikaan oikeuksiinsa. Pitkään pohdimme suorakaiteen muotoista valaisinta, mutta sopivaa ei vain tahtonut löytyä.

Suosittelemme


Valaisin valot päällä.

Tässä kohtaa kuvaan astui onnekas yhteensattuma entisen pomoni Jarno Lahtisen muodossa, sillä hän vinkkasi kesällä toteuttavansa lapsuuden unelmansa omasta valaisinbisneksestä, jota hän lähti toteuttamaan Fosto-nimen alla. Löysimme nopeasti yhteisen sävelen siitä, että osallistun Foston markkinointiin ja sen myötä pääsin perehtymään valaisimien maailmaan toden teolla.

Fostolla on kaupan myötä tukku legendaarisen Ornon ja Heikki Turusen valaisimia, mutta sen vastapainona on runsaasti nykysuunnittelijoiden suunnittelemia valaisimia, hyvänä esimerkkinä esimerkiksi Sauli Suomelan suunnittelema Flip, Jonas Hakaniemen Umbrella (tästä tulee juttua myöhemmin) sekä Elizabeth Salosen suunnittelema Luoto, jonka näkeminen oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Luoto-kattovalaisin - Fosto

Luoto-valaisin on suunnittelijansa sanoin hakenut muotonsa vedestä esiin työntyvästä kivikosta ja veden väreilystä, jonka kiveä vasten lyönyt aalto jättää jälkeensä heijastaen aaltomaisen kuvajaisen veteen. Järven rannalla asuvana pidän kuvausta onnistuneena, mutta kun näin valaisimen henkilökohtaisesti, olin täysin myyty.

Kuviin on todella vaikea vangita sitä kaunista maitolasimaista hehkua, joka opaalinvalkoisesta akryylilevystä lämmön avulla oikeaan muotoon muovatussa valaisimessa on. Se on nähtävä omin silmin. Lopputulos on optisesti ja visuaalisesti kaunis.

Luoto on 60 senttimetriä leveänä näyttävä valaisin, joka on kuitenkin pystysuunnassa varsin matala (17 cm). Muodosta tulee jossain määrin mieleen kerroksittain rakennettu lentävä lautanen, joka hohtaa valoa joka suuntaan. Valaisimen mukana tulee 40 senttimetrin kokoinen metalliputki, jonka verran valaisin on vähintään irti katosta. Putken läpi kulkevan 1,1 metrin mittaisen johdon avulla valaisinta voi laskea tätäkin alemmaksi. Metalliputken funktio on helppo todeta, sillä sen avulla valaisin saa riittävästi tilaa kattoon päin päästäkseen täyteen loistoonsa.

Luoto-kattovalaisin
Luoto-valaisimessa on lentävänä lautasen näköä.

Kotiini Luoto oli juuri sopivan kokoinen valaisin, jonka myötä saimme puuttuvan määrän valoa käyttöömme. Onnistuneen muotoilun yksi tunnuspiirre on tullut myös havaittua, eli valaisin on kaunis käyttöesine myös silloin, kun se ei ole päällä. Ikkunoista tuleva luonnonvalo saa Luoto-valaisimen hehkumaan kauniisti.

Hinta ja saatavuus

Luoto-kattovalaisimen hinta on 366 euroa ja sitä voi ostaa Foston verkkokaupan lisäksi valituilta jälleenmyyjiltä. Luodon ystäviä voi kiinnostaa myös uutinen, että siitä on tullut juuri ennakkomyyntiin Luoto Floor -lattiavalaisin hintaan 739 euroa.

Luoto Floor -lattiavalaisin.

Lue lisää