Siinä, missä naisen aamurutiineihin kuuluu useimmiten huolellinen ehostus, on miehen vastaavana toimena parranajo. Harva kuitenkaan antaa parranajolle sen ansaitseman huomion. Näin ajo on monelle joko epämiellyttävää kasvojen raapimista urheiluväritetyllä härvelillä tai puolihuolimatonta hinkkausta sähkökoneella. On kuitenkin tapoja, joilla parranajon voi saada miellyttäväksi ja hyvän kahvin tavoin päivään valmistavaksi hetkeksi. Näinpä klassisen parranajon tuotteet ovatkin mitä parhaimpia isänpäivälahjoja – kukapa ei haluaisi antaa isälle hetken hyvää oloa joka päivä.
Mitä märkäajolla tarkoitetaan?
Partahöylän tai -veitsen ja partavaahdon avulla suoritettavaa parranajoa kutsutaan märkäajoksi. Itse menetelmä lienee yhtä vanha kuin ihmisen halu siistiä karvoitustaan. Partakarvat kostutetaan ensin niiden pehmentämiseksi – tähän sopii suihku tai kasvoille levitetty kostea ja lämmin pyyhe. Seuraavassa vaiheessa levitetään kasvoille ajoa helpottava vaahto tai voide, joka saa ajovälineen liukumaan helpommin ja suojaa ihoa teriltä.
Ajo suoritetaan usein useampaan kertaan, välillä kasvot uudelleen vaahdottaen. Arkeen riittää usein yksi tai kaksi parran kasvusuuntaan suoritettavaa ajoa, mutta täysin sileä ajo vaatii myötä-, sivu- ja vastakarva-ajot. Täydellisen lopputuloksen edellytyksenä on paitsi terävä terä, myös huolellinen ja onnistunut vaahdotus.
Partasuti parantaa ajoa
Helpoin tapa parantaa ajomukavuutta on vaihtaa painepurkissa tuleva, sangen kuiva ja kevyt vaahto, kunnolliseen partasaippuaan tai -voiteeseen. Partasuti on näiden ohella välttämätön ostos. Sillä vatkattu vaahto on miellyttävän kuohkeaa ja raskasta, sudin itsensä kevyesti kuoriessa ihoa. Nykyisin laadukkaimmat sudit voivat olla joko mäyränkarvasta tai huippuluokan synteettisistä materiaaleista tehtyjä.
Partavoiteen ja sudin saa hankittua myös sarjana, erikseen myytävien sutien ollen parhaimmillaan kauniita käyttötaide-esineitä.
Suosittelemme
Kuvassa näkyvät saksalaisen Mühlen partasudit tunnetaan maailmalla erinomaisesta laadustaan.
Klassinen partahöylä
Modernit moniterähöylät näyttävät usein kilpa-auton ja hammasharjan risteytyksiltä. Kehityskaari on kulkenut näitä kohti useimmiten vanhojen mallien patenttisuojan rauetessa. Useampien terien käytölle ei kuitenkaan ole mitään käytännön syytä. Klassinen partahöylä on lyhyen oppimisajan jälkeen sekä mukavampi että tarkempi kuin modernit höylät.
Ekologisesti ajattelevalle ajotapa on ehdoton – vanhat terät ovat suoraan kierrätyskelpoista metallia. Lisäetuna on ajotavan edullisuus. Siinä, missä neljä nykyaikaista moniteräyksikköä maksaa jo useita kymmeniä euroja, saa klassisia teriä samalla summalla parin vuoden määrän. Klassiset höylät ovat myös esteettisesti aivan toisella tasolla muovihirvityksiin verrattuna.
Kuvan Mühle R 89 on helppoajoinen, ajaton partahöylä.
Partaveitsi
Skyfall-elokuvan muistettavimpia kohtauksia on James Bondin perinteinen parranajohetki, jossa agentti poistaa partansa klassisella partaveitsellä. Vaikka partaveitsen käyttö on useimmille hivenen jännittävä ajatus, on pelko turhaa. Kannattaa muistaa, että vanhoina aikoina jokainen ajeli kasvonsa partaveitsellä. Taito on siis täysin opittavissa.
Veitsen eräänä etuna on kiistaton ekologisuus, koska jätettä ei ajohetkistä tule saippuan lisäksi lainkaan. Kaiken lisäksi miehekkyyskerroin on vaikkapa sähkökoneeseen verrattuna lähes ääretön.
Kuvan kaltainen klassinen partaveitsi löytyy nykyisin liian harvoista kylpyhuoneista.
Parranajosetti
Partasudin ja -höylän voi hankkia myös tyylillisesti toisiinsa sovitettuna pakkauksena. Näihin sarjoihin sisältyy useimmiten myös teline, joka helpottaa ajovälineiden säilytystä ja tuo kylpyhuoneeseen häivähdyksen tyyliä ja ajattomuutta. Usein setteihin sisältyy myös sopiva määrä teriä sekä ajovoide tai -saippua. Parranajosetit ovatkin erinomaisia lahjaideoita – niin liike- kuin isänpäivälahjoiksikin.
Kuvan tyylillisesti upea Mühle Rytmo -sarja sisältää kaiken tarvittavan.
Kemikaalit
Myös lukuisat kemikaliotuotteet ovat sangen sopivia isänpäivälahjoja. Jo mainittuja ajovoiteita ja -saippuoita on saatavilla useissa eri tuoksuissa, eikä monikaan halua aloittaa jokaista aamua aina samassa tuoksussa viipyillen. Klassisten tuotteiden etuna on myös kaunis ulkoasu – hinnaltaan edullinenkin hankinta tuo näin ansaittua luksusta arkeen.
Muita mukavia pikkulahjoja ovat ajohaavavoide ja alunakivi. Huolellisinkin ajaja nirhaisee joskus ihoaan kevyesti, eikä vessapaperipalanen kasvoissa ole kovinkaan tyydyttävä hoitotapa. Alunakivi ja ajohaavavoide hillitsevät verenvuotoa ja riittävät kauan.
Parranajo, tietenkin, viimeistellään joko aftershavella tai kosteusvoiteella. Parhaat näistä sisältävät suomeksi hauskasti nimettyä amerikantaikapähkinää (hamamelis virginiana) joka tunnetaan kansainvälisemmin nimellä witch hazel. Tämä aineosa rauhoittaa ihoa ja vähentää kiireisen ajon jäljiltä joskus kasvoilla viipyvää poltteen tuntua.
Sekä partatuote- että muotimerkeiltä löytyy lukuisia hyviä tuotteita, joista kukin löytää tuoksultaan ja vaikutukseltaan mieleisen.
Kuva: Italialainen Proraso on tuottanut klassisia parranajotuotteita jo vuodesta 1948.
Kuvien tuotteet on otettu yhteistyökumppanimme Herrainpukimon valikoimasta.