American Car Show tarjosi kaikkea kromin kiillosta hevosvoimahirviöihin Ritari Ässän autoa unohtamatta

Helsingin Messukeskuksessa järjestettävä American Car Show on kuulunut autoharrastajien pääsiäisrituaaleihin jo kohta 40 vuoden ajan. Alun perin jenkkiautonäyttelynä aloittanut tapahtuma on laajentanut tarjontaansa viime vuosina myös tuning-puolelle, ja tämän vuoden uutuus oli kisakalustoa esittelevä Motorsport-näyttely. Lisäksi esillä oli myös rakenneltuja moottoripyöriä.

acs_17

Jenkkikalusto oli tuttuun tapaan tasokasta, ja näytteillä oli niin entisöityjä klassikoita kuin varttimailia varten rakennettuja katukiihdyttimiäkin. Luonnollisesti esillä oli myös kattava valikoima kustomeja ja hot rodeja. Niistä moni oli toteutettu nostalgiatyyliin, ja pääosa näyttelykalustosta oli peräisin kotimaisilta rakentajilta. Nimekkäiden ulkomaalaistähtien kustomoimia autoja ei siis tänä vuonna juuri nähty, mutta halli saatiin täyttymään mukavasti suomalaisvoiminkin.

acs_5

Toki näytteillä oli muutamia ulkomaiden herkkujakin, kuten Virosta paikalle saapunut Ritarin Ässän KITT-Pontiacin replica David Hasselhoffin aidolla nimikirjoituksella. Auto oli varsin uskollinen esikuvalleen futuristisia hallintalaitteita myöten. Pontiacin vieressä oli puolestaan tulevassa Fade-leffassa esiintyvä kultainen Ässämersu, jonka överityyliä edustavasta tuunauksesta kultaisine teippauksineen voidaan olla montaa mieltä.

acs_13

Suosittelemme

Motorsport-puoli oli vielä varsin pieni, ja sen osalta mieliinpainuvimmat menopelit taisivat olla Jaguarin vanha F1-kilpuri ja tuoreen V8 Thundercars -ratasarjan putkirunkoiset autot. Niiden korit muistuttavat mm. Chevrolet Camaroa ja Ford Mustangia, joten autot sopivat mainiosti jenkkiautonäyttelyyn. ACS:ssä pääsi bongaamaan uutuusmallejakin, joita edustivat mm. Ferrari 488 GTB, Audin tuore R8 ja Bemarin hybridisportti i8.

acs_14

Tuning Car Show’ssa ilahduttavaa oli takavuosien pahimpien lasikuituviritysten loistaminen poissaolollaan. Nykytrendeihin kuuluvat huimia teholukemia tuottavat ahdetut koneet ja alustaan sekä vanteisiin satsaaminen. Myös auton ns. stancen täytyy olla kohdallaan, mihin päästään mm. tarpeeksi suurilla negatiivisilla camber-kulmilla ja tarvittaessa aivan tonttiin laskettavalla ilmajousituksella.

acsacs_30acs_29acs_28acs_27acs_26acs_25acs_23acs_22acs_21acs_20acs_19acs_16acs_15acs_12acs_10acs_9acs_8acs_7acs_6acs_18acs_4

Aihepiirin uusimmat

Uusi VW Tiguan tuotiin julkisuuteen – suosikki-SUV:ssa on nyt kurvikkaammat linjat ja pistokehybridissä parhaimmillaan 100 kilometrin sähköinen toimintasäde

Volkswagen Tiguan on noussut viime vuosina kaikessa hiljaisuudessa valmistajansa myydyimmäksi malliksi yleisen SUV-buumin vanavedessä. Jossakin vaiheessa myös Tiguan muuttuu täyssähköautoksi, mutta sitä ennen on vielä yhden polttomoottoripohjaisen sukupolven vuoro.

Turkin presidentti haluaisi Elon Muskin rakentavan Teslan tehtaan maahansa

Turkki haluaa olla Teslan seuraavan sähköajoneuvotehtaan loppusijoituspaikka, vaikka maa on jo ehtinyt luomaan oman sähköautobrändin.

ELegend EL1 driftaa kuin 1980-luvun B-ryhmän rallitykki – lähes 900 000 euron sähköauton esikuvana palvelee Audin pätkä-Quattro

Pari vuotta sitten julkisuuteen putkahteli luonnoskuvia ELegend EL1 -nimisestä sähköautosta, jonka oli tarkoitus toimia 1980-luvun Audi Sport Quattron modernina tulkintana. Monista vastaavista projekteista ei ole kuultu ensimmäisen lehdistötiedotteen jälkeen enää mitään, mutta ELegendin kohdalla asia on onneksi toisin.

Volkswagen esitteli yli 550-heppaisen sähkösedanin – ID.X Performance uhkaa kuitenkin jäädä pelkäksi tutkielmaksi

GTI-fanit häädettiin Itävallan Wörtherseen rannalta kestävän kehityksen nimissä, mutta Volkswagenin ID-sähkömallien omistajat saavat sentään kokoontua paikallisesti päästöttömästi Sveitsin Locarnossa. Tapaamisen kohokohta valmistajan puolelta oli varsin yllätyksellinen konseptiauto.

Tyyliniekan uusimmat