Uutuus: Oris Carl Brashear Cal. 401 Limited Edition

Oris Carl Brashear Cal. 401 Limited Edition on sarjassaan jo kolmas Carl Brashearin nimeä kantava Oris, mutta tällä kertaa kellossa on jotain täysin uutta – sisällä sykkii nimittäin valmistajan uusin in-house koneisto Calibre 401.

Sukeltajalegenda Carl Brashear

1931 Kentuckyssa, Yhdysvalloissa syntynyt Carl Brashear, liittyi 17-vuotiaana Yhdysvaltain laivastoon, jossa valmistui laivaston sukeltajaksi vuonna 1954. Hänestä tuli samalla Yhdysvaltain laivaston ensimmäinen afroamerikkalainen sukeltaja. Tie sukeltajaksi oli kaikkea muuta kuin helppo, ja Brashear kohtasi koulutuksen aikana syrjintää ja simputusta, mutta nousi lopulta pinnalle voittajana.

Carl Brashear

Vuonna 1966 Brashear menetti vetypommin pelastusoperaatiossa vasemman jalkansa alaosan. Kuntoutuksen ja proteesin saannin jälkeen hänestä tuli vuonna 1968 ensimmäinen yksijalkainen laivaston sukeltaja, sekä pari vuotta myöhemmin myös ensimmäinen afroamerikkalainen mestarisukeltaja (Master Diver), minkä suorittamiseen sisältyi muun muassa sukellus 300 metrin syvyyteen.

Carl Brashear kuoli 75-vuotiaana vuonna 2006. Brashearista on tehty vuonna 2000 julkaistu elokuva Men of Honor (Kunnian puolesta), jossa Brashearia näytteli Oscar-voittaja Cuba Gooding Jr.

Oris Carl Brashear Cal. 401 Limited Edition

Oris esitteli Carl Brashear Foundation -säätiön tukemiseksi luodun Oris Divers Sixty-Five -mallistoon perustuvan erikoismallin, jota valmistetaan kahdentuhannen kappaleen rajoitettu erä.

Suosittelemme

40-millisen kellon kuori on pronssia, kuten myös kellon kehä, nuppi, ja rannekkeen metalliosat. Materiaalivalinnan tarkoituksena on tuoda kelloon Brashearin aikana käytettyjen pronssisten sukelluskypärien ilmettä, jotka patinoituivat ajan ja käytön myötä, ja kertovat siten oman tarinansa – aivan kuten jokainen näistäkin kelloista tulee tekemään.

Hillittyä laivastonsinistä kellotaulua koristavat ruusukultaiset tuntimerkinnät ja osoittimet, joissa on reilut Super-LumiNova -lume upotukset. Pronssinen vastapäivään pyörivä kellon kehä yhtyy kuoreen huomaamattomasti, ja Divers Sixty-Five -malleille ominainen kupera safiirilasi korostaa kellon persoonallista ilmettä.

Kellon teräksiseen takakanteen on kohokuvioitu Brashearin alkuperäistä sukelluskypärää muistuttava tunnus, sekä Brashearin motto: It’s not a sin to get knocked down, it’s a sin to stay down, sekä rajoitetun erän numerointi No. 000x/2000. Kokonaisuuden täydentää Erika’s Originalsin kanssa yhteistyössä valmistettu punottu Nato-tyylinen nailonranneke, jossa pronssinen solki.

Calibre 401

Vaikka kellon ilme on jokseenkin tuttu jo aiemmista kahdesta Carl Brashear -mallista, on sen sisällä jotain täysin uutta. Oris julkisti viime vuoden syksyllä mullistavan Calibre 400 -koneistonsa, josta tämän kellon sisällä tikittää vieläkin tuoreempi Calibre 401 -versio.

Automaattisesti virittyvä, kronometriäkin tarkempi koneisto tarjoaa peräti viiden vuorokauden käyntivaran, korkeamman magneettisuojauksen, ja luottamusta herättävän kymmenen vuoden takuun. Uudessa 401-koneistossa on myös erillinen sekuntinäyttö kello kuuden kohdalla.

Kymmenen vuoden takuun lisäksi kellon suositeltu huoltoväli on myös kymmenen vuotta, mikä on jokseenkin ennenkuulumatonta. Oris on mahdollistanut tämän yksinkertaistamalla tiettyjä koneiston osia, ja vähentämällä kitkaa sekä samalla kulumista vaihtamalla muun muassa osan kuulalaakereista liukulaakereiksi.

Oris Carl Brashear Cal. 401 Limited Edition -kello toimitetaan arvolleen sopivassa puisessa laatikossa, jonka kannen sisäpuolelta löytyy Carl Brashear Foundation -säätiön tunnus.

 

Pähkinänkuoressa

  • Malli: Oris Carl Brashear Cal. 401 Limited Edition
  • Mallinumero: 01 401 7764 3185-Set
  • Koneisto: Oris Calibre 401 automaatti
  • Käyntitaajuus: 4 Hz (28 800 A/h)
  • Käyntivara: 120 tuntia / viisi vuorokautta
  • Kuoren materiaali: pronssi
  • Kuoren halkaisija:  40 mm
  • Lasi: molemmin puolin kupera safiiri, heijastesuojattu sisäpuolelta
  • Vesitiiviys: 100 m /  10 bar
  • Ranneke: punottu nailonranneke, jossa pronssinen solki
  • Hinta: 3900 euroa

Kelloa myy Suomessa: Kultakeskuksen jälleenmyyjät

Lue lisää