Uusi kokeilu hiusten pesuun -shampoo palana

Kaupallinen yhteistyö: FLOW Cosmetics





Luotettavat hiusten pesu-, hoito- ja muotoilutuotteet ovat erityisesti pitkähiuksisille naisille tärkeitä. Itse en halua ”bad hair day:n” pilaavan päivääni, tai varsinkaan hetkiä, jolloin on oltava edustukseen ja parhaimmillaan. Kuitenkin tämäkin on kaunistautumisen alue, jossa kemikaalikuormittumaa kertyy huomaamatta paljon.

Hiusten pesu on yksi helpoiten ymmärrettävin kohde, jossa käyttämiensä kemikaalien näkee myös valuvan viemäriin. Usein kemikaalikuormaa tulee ensin mietittyä jonakin, jolla saa itsellensä aikaan haittavaikutuksia, mutta välillä pääsee unohtumaan mitä tuotteille tapahtuu käytön jälkeen, kuten esimerkiksi shampoolle.

Shampoopala hiusten pesuun kuulostaa aluksi erikoiselta. Flow Cosmeticsin tuote on täysin ekologinen shampoo, palasaippuan muodossa, ja puhdistus pohjautuukin saippuaan. Yksi merkittävä huomio on, että shampoopalasta ei myöskään jää tyhjää muovipulloa roskaksi. Testaamani shampoopala, Olut &Muna,  on tarkoitettu veltoille ja tuuheutta kaipaaville hiuksille.

Shampoopalan käyttö oli helppoa, kunhan malttoi lukea ohjeet. Hiukset kastellaan lämpimällä vedellä, jonka jälkeen hiukset vaahdotetaan shampoopalalla. Ohjeet löytyvät myös videon muodossa tuotetietojen yhteydestä nettikaupasta, joten vinkit oikeaan käyttöön ovat helposti tarjolla.

Vaikka nettisivuilla varoiteltiin, että ensimmäisten käyttökertojen jälkeen hiukset voivat tuntua tahmeilta saippuapohjaiseen tuotteeseen siirtymisen vuoksi, ei tätä vaikutusta syntynyt omakohtaisesti ainakaan niin, että olisin sen itse huomannut. Itse käytin ensimmäisissä pesuissa shampoopalapesun jälkeen pelkkää hiushuuhtelua. Tiivistemäinen Kataja hiushuuhtelutiiviste laimennetaan veteen ja laitetaan pyyhekuiviin hiuksiin. Muutama pesun jälkeen kuitenkin huomasin, että tarvitsen ehdottomasti lisähoitotuotteen hiuksilleni huuhtelun lisäksi, koska hiusteni värinpoisto on kesken ja hiukseni janoavat nyt hoitavia tuotteita. Harmillisesti käytössäni ei ollut luonnonkosmetiikkahoitoainetta, jota olisin voinut testata, joten tyydyin hyllystäni löytyvään, jo aiemmin käyttämääni, hoitoaineeseen.

Kaiken kaikkiaan pesutulos tuotteilla oli mielestäni hyvä ja hiukset vaikuttivat puhtailta. Lisäksi huomasin, että hiuspohjani ei kuivunut niin paljon kuin aiemmin, mikä oli loistavaa! Hiukset myös rasvoittuvat mielestäni vähemmän pesujen välillä.  Oma miinukseni tuotteille menee hiushuuhtelun ja shampoopalan tuoksuille. Omaan nenääni tuoksut eivät olleet miellyttävimmät, ja tuoksut myös jäivät hiukseen. Ylimääräisen hoitoainekierroksen käytön jälkeen kuitenkin nuo tuoksut miedontuivat huomattavasti. Uskon kuitenkin, että jatkossakin säilyn shampoopalan käyttäjänä, mutta kenties kokeilen seuraavaksi jotakin valikoiman muuta tuotetta, jossa tuoksu olisi itselleni sopivampi.

Flow Cosmetics valmistaa aidosti luonnonmukaisia ihonhoitotuotteita Hyvinkäällä. Yritys sai alkunsa vuonna 2004, jolloin Riitta Jänkälä päätti luoda kauneustuotteita luontomme omista alkuperäislajikkeista. Riitta oli havahtunut miksi levittää iholle haitallisia aineita ja kampaajana hän oli turhautunut päivittäiseen kemikaalikuormaan. Kaikki Flow Cosmeticsin tuotteet ovat 100% luonnollisia sekä luomua eivätkä sisällä keinotekoisia ainesosia. Kaikki luomusertifioidut raaka-aineet sekä pohjoisen puhtaassa luonnossa villinä kasvaneet kasvit valitaan huolella. Jokainen tuote myös valmistetaan käsin. Suomen lisäksi Flow Cosmeticsin tuotteet ovat levinneet myös ulkomaalaisten luomukosmetiikan ystävien suosikeiksi. Lisää Flow Cosmeticsin tarinasta voit lukea täältä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Uusimmat

Tässä on avo-Mustangien graalin malja: Vain kuusi autoa koko maailmassa

Vuoden 1970 autoharvinaisuus on nyt tullut myyntiin, ja seuraavan kerran vastaavaa on tuskin myynnissä vuosiin. Kuusi onnekasta omistajaa tuskin...

Toyotan kestosuosikki muuntautuu crossoveriksi – uusi Corolla Cross esiteltiin Thaimaassa

Katumaasturi- ja crossover-buumille ei ole näkyvissä loppua, vaikka koronakriisi on koetellut autoalaakin pahasti. Esimerkiksi Toyota on vain lisännyt kierroksia...

Tämä tyylikäs avomallinen Saab 900 S on ikäisekseen loistokunnossa

Siitä on jo melkein vuosikymmen aikaa, kun Saabin tehtaalla viimeisetkin kokoonpanolinjat hiljenivät viimeistä kertaa. Valmistaja ehti kuitenkin työntää markkinoille...

Lotus muistelee legendaarista leffa-autoa – James Bondin tunnetuksi tekemä Esprit S1 poseeraa tulevan täyssähköisen Evijan vierellä

Bond-leffa The Spy Who Loved Me, eli suomeksi 007 rakastettuni sai ensi-iltansa melko tarkkaan 43 vuotta sitten. Autofanit muistanevat...

Kohta niitä taas saa – Ineos Grenadier on kuin alkuperäinen Land Rover Defender, mutta moottorit tulevat BMW:ltä

Alkuperäisen Land Rover Defenderin tuotanto päättyi vuonna 2016 lähes 70 vuoden valmistuksen jälkeen. Tätä nykyä auton täysin uusi seuraaja...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...