Turun kevät alkaa Kellojen Kevät -tapahtumasta

Turkulaiseksi perinteeksi jo muodostunutta Kellojen Kevättä vietetään tänä keväänä 27. helmikuuta uudella paikalla, loisteliaan uusrenessanssimaisen VPK-talon juhlasalissa. Odotetussa kellotapahtumassa on näytteilleasettajina peräti 25 eri toimijaa ympäri Suomea, jonka lisäksi tapahtumaan saapuu virolainen Aegaon Watches.

AEGAON will be in Finland in February with our most badass selection.

Aegaon

Kellojen Kevät järjestetään VPK-talon juhlasalissa.
Kellojen Kevät järjestetään VPK-talon juhlasalissa.

Tapahtuma avaa monipuolisen näkymän kelloalalle vanhojen kellojen asiantuntijoista Kelloseppäkouluun, uusista rannekelloista tämän päivän kellontekijöihin, sekä laajan ja monimuotoisen kattauksen käytettyjä arvokelloja.

Runsaasti nähtävää

Odotetuimpia tapahtumavieraita ovat tällä kertaa Kellojen Kevään ensikertalaisista imatralainen Ranneaika ja Helsingin Kaapelitehtaalta paikalle singahtava Kellokonttori, sekä myöskin Kultakeskuksen ja City Goldin osasto maahantuojan laajan Eterna-mallistonsa myötä.

Eterna-koneisto

Suosittelemme

Tapahtuma on Kellokauppa KultaViljasten isännöimä, yhteisöllisesti kaikkien toimijoiden kanssa rakennettu tapahtuma, johon entisten tapahtumien mukaisesti odotetaan satoja kävijöitä. Tapahtuma on yleisölle maksuton.

Tapahtumassa ovat mukana seuraavat toimijat:

  • Kellokonttori, Helsinki
  • Kelloneuvos
  • Ranneaika, Imatra
  • Longitudi
  • Sörkän Kello
  • Kellotori.fi
  • Kellohuone Pietilä
  • Timanttiset Hansa / Kelloliike Jokinen
  • Kelloliike Salonen
  • City Gold & Kultakeskus, Eterna-maahantuonti
  • Kellotarvike
  • Gello Luxury Watches
  • Laaksosenkello
  • Hirsch
  • De Motu
  • Turun Kelloharrastajat Facebook-ryhmä
  • Nipa Nurmi Photography – kellokuvaukset
  • Veikko Ahoniemi – vanhojen kellojen asiantuntija
  • 
Kelloseppäkoulu – The Finnish School of Watchmaking
  • Citizen Suomi
  • Saarni – Gentelemen’s Boutique
  • Sommo Straps
  • Risto Kangasniemi / vintage-kelloja
  • Aegaon Watches, Viro
  • Rajamäen Kellotehdas
  • Kellokauppa KultaViljaset – Turun Omega Service Center

Tapahtuman juontaja: Flippi Galleryn Mika Puustelli
Tapahtuman mediakumppani: Stylefellow
Kellokansan kahvittaa: Deligo Catering & Café Victor
Järjestäjä: Kellokauppa KultaViljaset

Lisätiedot ja linkki tapahtumaan: https://www.facebook.com/events/216895365729545/

Lue lisää