Viron kelloskenessä pöhisee – esittelyssä AEGAON

Globaali kellobuumi on saavuttanut myös eteläisen naapurimaamme Viron. Uusia kellomerkkejä on syntynyt ja valikoima kasvaa koko ajan. Virolainen muotoilu ja design ovat muutenkin olleet vahvassa myötätuulessa jo vuosia ja uudet kellomerkit ovat looginen seuraus tälle. Ajassa-blogi on silmä tarkkana seurannut tätä kehitystä, ja aloitamme virolaisiin kelloihin tutustumisen AEGAON -merkin kautta. Teretulemast!

AEGAON on viron kieltä ja tarkoittaa “aikaa on”. Varsin hauska nimi kellomerkille. Merkin taustalta löytyvät Janno Roodi ja Kristjan Rabi. Roodilla on pitkä historia huonekalujen suunnittelussa ja valmistamisessa ja Rabi on paikallinen mediapersoona, copywriter ja muusikko. Yhdessä he vievät omaa merkkiään maailmalle ja yrittävät vastata alati kasvavaan kellojen kysyntään.

Peacemaker 65

Ensi kipinän oman kellon valmistamiseen Roodi sai nähdessään Elvis Presleyn ranteessa ison kellon. Hän ei kuitenkaan onnistunut löytämään markkinoilta riittävän isoa kelloa, joten hän teki sellaisen itse. Tämän tuloksena syntyi Peacemaker 65, jolla on kokoa huikeat 65 millimetriä. Tämä on luonnollisesti valikoiman isoin kello, muutkaan mallit eivät kovin pieniä ole nekään. Keskeinen ideologia onkin, että muotoilu on isoa ja massiivista mutta samalla minimalistista ja yksinkertaista. Kellon pitää sopia niin puvun kuin hihattoman paidan kanssa.

Peacemakeria on tarjolla lisäksi “pienempi” versio 53 millimetrin koossa. Molemmissa tapauksissa koneistona on automaattinen ETA 6497 -klooni, ja koneisto on hienosti esillä skeleton-tyyliin. Lugiväli on vaikuttava 30 millimetriä ja ranneke on vintagenahkaa.

Peacemakerista astetta pienempi malli on Tabula Rasa, jota on tarjolla automaattina (Miyota 8215) ja kvartsina (Ronda 715) 44 millimetrin koossa ja vielä naisille suunnattuna kvartsiversiona 38 millimetrin koossa. Tässäkin mallissa muotoilu on yhtäältä erittäin kulmikasta ja rujoa ja toisaalta minimalistista ja yksinkertaisen kaunista.

Lugiväli on 24/20 millimetriä ja ranneke niinikään vintagenahkaa, myös metalliranneke löytyy vaihtoehtona. Mieluisana yksityiskohtana nuppi löytyy kello kymmenestä. Jousitappien virkaa hoitaa kaikissa malleissa talttapäinen ruuvi, omiaan sekin korostamaan muotoilun rujoutta.

Suosittelemme

Mikrobrändille tyypilliseen tapaan kellojen päämyyntikanava on verkkokauppa. Tallinnassa vieraileva voi tutustua kelloihin muutamassa eri kaupassa, ja löytyy heiltä yksi jälleenmyyjä Tampereeltakin.

Kuten todettua, Virossa on jo vuosia ollut erinomaisen hieno meininki designin näkökulmasta ja AEGAON on kelpo esimerkki siitä. Rannekellojen osista mahdollisimman paljon valmistetaan paikan päällä, ja tarkkaan käsityöhön ja yksityiskohtien hiomiseen käytetään koko ajan enemmän ja enemmän aikaa.

Tämän jutun myötä Tyyliniekka ja Ajassa-blogi haluavat onnitella 100-vuotiasta Viroa! Palju õnne sünnipäevaks, armsad sõbrad!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Oris X Bracenet – kalaverkkoa kellotauluun

Bracenet-järjestön ja Oris-kellomerkin yhteistyön tuloksena syntynyt Aquis Date -malliston sukeltajankello on ainutlaatuinen teos, jonka kellotaulu on valmistettu merenpohjasta kerätyistä kalastusverkoista. On arvioitu, että vuosittain...

Esittelyssä TAG Heuer Carrera Chronosprint x Porsche

TAG Heuer Carrera Chronosprint x Porsche juhlistaa Carrera-kellomallin ja Porsche 911 -automallin kuuden vuosikymmenen mittaista taivalta.  Sveitsiläiskellovalmistaja TAG Heuer tunnetaan useista ikonisista kellomallistoistaan, joista tänä...

Älykellon ranneke täydentää tyylisi

Kello on paljon enemmän kuin pelkkä ajanmittari. Se on myös osa yksilöllistä tyyliä. Älykellot ovat tuoneet perinteiseen kelloon modernin ulottuvuuden sekä uutta monipuolisuutta. Yksi...

Grand Seikon 9S-kaliiperin juhlamallisto täydentyy kahdella GMT-mallilla

Vuosi 2023 on Grand Seikolle juhlavuosi. Vuonna 1998 julkaistiin Grand Seikon kehittelemä 9S-koneistosarja, joka lopullisesti sinetöi Grand Seikon maineen horologiseen kärkikaartiin koneistonvalmistuksen osalta. Tätä...

Tyyliniekan uusimmat