Pohjoismaiden suurin kellotapahtuma, The Watch Show Finland, järjestetään perinteiseen tapaan Helsingin Kattilahallissa toukokuun toisena viikonloppuna perjantaina ja lauantaina.
Suomalainen kelloalan vuosi käynnistyy toden teolla toukokuussa, kun Ville Arzogloun luotsaama The Watch Show Finland avaa ovensa perjantai-iltana kaikista kelloista kiinnostuneille, alan harrastajista ammattilaisiin.
Vuoden odotetuin kohtaaminen
Vuosi sitten perjantai-illassa oli suorastaan riehakas tunnelma, sillä niin odotettu hetki ovien avautuminen oli niin monille ihmisille. Tunnelma oli perinteiseen tapaan katossa, vaikka Kattilahallissa korkeutta riittääkin. Tapahtuman tunnelmista kirjoitti oivallisesti myös Ranteessa-blogi.
Sama odottavainen tunnelma on tänäkin vuonna, sillä kohtaamisille on kysyntää. Tänä vuonna kattaus on kiinnostavampi kuin koskaan, sillä show’ssa yhdistyy hienolla tavalla alan runsas kirjo valtakellomerkeistä merkittäviin jälleenmyyjiin, käytettyjen kellojen kauppiaisiin, sekä itsenäisiin kellonvalmistajiin. Näistä etenkin viimeisten runsaslukuinen edustus on Suomen tapahtumakentässä ainutlaatuinen osa-alue, jossa näkyy vahvasti Ville Arzogloun intohimo ja tietämys.
Tapahtumassa yhdistyy hienolla tavalla elämän kauniit osa-alueet, joista kellot näyttelevät merkittävintä osaa – mutta johon liittyvät yhtälailla esimerkiksi luksusautot Bentleyn muodossa. Täydellisen kattauksen voit tsekata The Watch Show Finlandin nettisivuilta.
Osta liput ajoissa
The Watch Show Finland järjestetään kaksipäiväisenä tapahtumana, joihin myydään päivälippuja 25 euron hintaan, tai kahden päivän lippu 40 eurolla. Järjestäjän reilu kädenojennus edullisten lippujen lisäksi kohdistuu lauantaille, jonne alle 15-vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi vanhempien seurassa. Myös liikuntarajoitteisten avustajat pääsevät sisälle maksutta. Osta liput täältä.
Suosittelemme
Kuuntele Ville Arzogloun haastattelu Kellopeli Podcastista: