Sarjan (toistaiseksi) viimeisessä osassa mennään kohti kesää valkoisten housujen voimin. Valkoisia housuja näkee Suomessa valitettavan harvoin, vaikka ulkomailla ne kuuluvat olennaisena osana etenkin kesäpukeutumiseen. Valkoisten tennarien suosion perusteella ainakaan kuraiset säät eivät voi vaikuttaa housujen puuttumiseen katukuvasta, joten syytä täytyy hakea perinteistä.

Valkoiset pellavahousut ovat paras valinta kesähelteille. Koska kesä ei tätä kirjoittaessa ole vielä rantautunut Suomeen, on pellavan sijaan valittava lämpimämmät housut. Valkoiset samettihousut sopivatkin erinomaisesti kevääseen ja ovat sinisen takin kaveriksi passeli valinta.

Allaolevaan kokonaisuuteen pääsin yksinkertaisesti vaihtamalla edellisen osan keltaiset housut valkoisiin ja vetämällä jalkaan chelsea-bootsit. Asun ilmeen vaihtaminen on todellakin yksinkertaista.

4-1
Sinivalkoinen kevätasu. Tweedtakin kaverina valkoinen kauluspaita ja valkoiset vakosamettihousut. Sininen solmio ja valkoinen taskuliina pitävät värit minimissä.
Paita ja taskuliina: Herrainpukimo – Housut: H&M – Solmio: Charles Tyrwhitt 

Kenkien valinta on valkoisten housujen kanssa varsin vapaata. Ruskean sävyt toimivat myös vaaleina. Mustia kenkiä sen sijaan välttäisin.

Kauluspaidan lisäksi myös poolon käyttö on rennommissa tilaisuuksissa sopivaa. Etenkin talvella poolo lämmittää mukavasti eikä kaulaliinaa tarvitse hienosäätää ulos siirryttäessä. Käyttökelposimmat värit poololle ovat neuleiden tapaan tummansininen ja tummanruskea. Myös harmaata on helppo yhdistellä.


MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALLA


Viimeiseen casual-asuun valitsin kauluspaidan sijaan luonnonvalkoisen poolon. Paksu villapoolo on kopio brittilaivaston sukellusvenemiesten käyttämästä mallista, joten se tarjoaa vähintäänkin riittävää lämpöä alkukevään pilvisiin päiviin ja myös suojaa tuulelta. Paidan lisäksi vaihdoin jalkaan paremmin ulkoiluun sopivat Markowskin pitkävartiset saappaat. Hanskat ovat luonnossa tummanruskeat hieman kuvasta poiketen.

4-2
Tyyliniekan ulkoiluasu hämmästyttää tuulipukukansaa. Lämmin ja mukava asu syntyy villapoolosta, sammareista, tweedtakista ja bootseista. Villapoolo: What Price Glory – Housut: H&M – Kengät: Markowski – Taskuliina: Herrainpukimo – Käsineet: Löytö

Viimeisestä setistä on helppo rakentaa vielä astetta merihenkisempi asu vaihtamalla tweedtakin tilalle kipparitakin (pea coat). Valitsemalla kipparitakin kaveriksi vielä kapteenilakin tai kalastajapipon, on vappunaamiaisten asu valmis. Tyyliniekan vaatekaappi taipuu moneen.

Lopuksi vinkit yhdistelmäasuihin

  • Valitse takki, johon on helppo yhdistellä erivärisiä housuja. Tummansininen on monikäyttöisin, kakkosvalinta on tummanruskea takki. Mustaa puvuntakkia käytetään vain puvun housujen kanssa.
  • Valitse housut murretuissa sävyissä. Kirkkaanpunaiset housut menevät suurella todennäköisyydellä metsään!
  • Käytä valkoista tai vaaleansinistä yksiväristä kauluspaitaa. Raidat ja ruudut lisäävät yhdistelemisen haastavuutta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here