Pohjoismaiden suurin kellotapahtuma järjestetään viikonloppuna

Pohjoismaiden suurin kellotapahtuma, The Watch Show Finland, järjestetään kahden vuoden tauon jälkeen Helsingin Kattilahallissa 13.-14. toukokuuta.

Odottavan aika on ollut pitkä, mutta koronapandemian jälkeinen aika alkaa suomalaisessa kelloskenessä ryminällä, kun pohjoismaiden suurimmaksi kellotapahtumaksi mainittu The Watch Show Finland järjestetään Helsingin Kattilahallissa tulevana viikonloppuna.

Ville Arzogloun ideoima ja järjestämä kellotapahtuma on ollut perinteiseen tapaan kelloharrastajien suosima kesänavaus, jossa on ollut tarjolla monipuolisesti nähtävää ja koettavaa, hyviä tarjoiluja unohtamatta. Lifestyle-henkinen The Watch Show Finland on tänäkin vuonna kaksipäiväinen, jossa perjantai-illan osuus on suunnattu täysi-ikäisille, kun taas lauantaipäivänä mukaan on otettu myös perheen pienimmät.

Mielenkiintoinen kattaus uutta ja vanhaa, independenttiä ja mainstreamia

Mielenkiintoiseksi tapahtuman on tehnyt sen ennakkoluuloton kattaus suurelle yleisölle tuttuja toimijoita, sekä pinnan alla kyteviä tulevaisuuden kenties merkittäviä toimijoita. Niin myös tänäkin vuonna, sillä mukana on Suomen suurimmat jälleenmyyjät tarkasti valittujen kellomerkkiensä kanssa, independent watchmaking -maailman toimijoita maailman huipulta nouseviin kykyihin, sekä preowned-sektorin tunnetuimpia suomalaisia toimijoita.

The Watch Show Finland on pohjoismaiden suurin kellotapahtuma.
Ville Arzogloun Porsche kuvasti hyvin tapahtuman luonnetta: klassikko mikä klassikko.

Sama käsinpoimittu kattaus jatkuu myös muussa lifestyle-tarjonnassa, jonka muodostavat upeat autot, laadukas kahvi ja ruoka, sekä viskit. Show’n kantavana ajatuksena on elämästä nauttiminen hyvässä seurassa, hyvien tuotteiden äärellä.

Lippuja on vielä saatavilla

Tapahtumaan on vielä saatavilla pääsylippuja, jotka kannattaa hankkia etukäteen. Yhden päivän lippu maksaa 25 euroa, ja kahden päivän lipun saa 40 eurolla. Liput voi ostaa verkkokaupasta.

Suosittelemme

Tyyliniekka välittää tunnelmia sosiaalisen median kanavissaan

Tyyliniekan toimitus on vahvasti mukana tapahtumassa sen molempina päivinä. Tulemme välittämään tunnelmia ja tekemään live-lähetyksiä The Watch Show Finlandista Instagramissa ja Facebook-sivullamme.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Sjöö Sandström Royal Capital uudistui

Ruotsalainen kellonvalmistaja Sjöö Sandström esitteli uudistuneen Royal Capital -kellomallin kahdessa eri värissä.

Tulossa: Kelloharrastajien juhlakello 10-vuotisen taipaleen kunniaksi

Kelloharrastajat-yhteisö perustettiin kymmenen vuotta sitten vuonna 2013 ja saavutusta juhlistetaan S.U.F Helsinki x KH 10v -juhlakellolla.Kymmenen vuotta on pitkä aika, joka on Kelloharrastajien kohdalla...

Voutilainen x Leijona ja De Motu kurkottavat Ruotsin markkinoille

Voutilainen x Leijona ja De Motu kurottavat Ruotsin markkinoille joulukuussa avautuvan Watches of Scandinavia -konseptimyymälän mukana. Watches of Scandinavia kokoaa yhteen 12 skandinaavista kellomerkkiä Tukholman...

ProPilot X Calibre 400 Laser – väriloistoa ilman väriä

Oris esitteli uuden ProPilot X Laser -kellomallin, jonka värikäs ja eläväinen kellotaulu on tehty kellopiireissä ennennäkemättömällä lasertekniikalla käyttämättä tippaakaan väriaineita. 

Tyyliniekan uusimmat