Pitti Uomo -tapahtuman raportointi vaatii varusteilta paljon. Koska kyseessä on viikon mittainen tapahtuma, matkalaukun tila ja painorajat ovat kortilla, joten raskaan sarjan kalusto ei sovellu mukaan otettavaksi. Myös toimiston asiaa ajaa usein kahvila tai lounasravintola, jolloin runsaasta pöytätilasta ei voi edes haaveilla.
Valokuvien suhteen tilanne on vastaava. Osa kuvista otetaan toki järjestelmäkameralla, mutta mikäli taskussa on matkapuhelin, jonka kamera on riittävän laadukas, on se taatusti korvaamaton apuväline. Tapahtumia tulee eteen niin kiivaassa tahdissa, että keveys ja nopeus ovat hyvin usein etusijalla.
Tietenkin työvälineet pitää saada myös kulkemaan mukana ympäri Firenzeä. Riittävän tilava ja jämäkkä laukku on välttämätön, mutta samat pakkautuvuutta ja keveyttä korostavat ominaisuudet pätevät myös laukun osalta.
Matkatoimituksemme varustautui Pitti-viikkoon yhteistyössä Acerin, Huawein ja Mukaman kanssa. Lopulta käyttöömme valikoituivat Jokamieheenkin aiemmin arvioidun Acer Aspire V13 -kevytkannettavan sisarmalli Aspire S13, kameraltaan erinomainen Huawei P9 -matkapuhelin ja Mukamalta aiemmin meille tuntemattoman Qwstionin ns. tote-laukku.
Acer Aspire S13
Jokamiehessä tarkemmin arvioidun Acer Aspire V13:n sisarlaite S13 valikoitui toimituksemme matkatyökoneeksi juuri aiempien positiivisten käyttäkokemustemme takia. S13 on kevyt, ohut ja riittävän tehokas – siis mainio väline matkustavalle reportterille. Lisäksi laitteen ulkomuoto on niin tyylikäs, ettei sen kanssa nolota joutua itsekään kameran eteen.
Näytön tarkkuus ja katselukulmat auttavat erityisesti silloin, kun käytössä on vain vähän tilaa ja konetta ei voi sijoittaa suoraan eteen. Riittävän kokoinen näppäimistö tarjoaa hyvän kirjoitusvasteen ja on yleistuntumaltaan laadukas. Kortinlukija toimii mainiosti kameran tukena, mikä on erityisen käytännöllistä juuri matkustettaessa. Ainoa pieni miinus on kortinlukijan irtonainen kansi, joka saattaa helposti kadota matkakäytössä.
Ylipäätään Acer Aspire S13 on erittäin toimiva ja sulava työkalu liikkuvaan työhön sekä matkailuun.
Huawei P9
Huawei oli molemmille matkallaolleille uusi puhelinmerkki. Tästä huolimatta käyttö oli sujuvaa, kiitos lähes perustilaisen ja yllätyksettömän Android-käyttöjärjestelmän. Puhelimen vahvimpana osa-alueena markkinoitu, Leican kanssa yhteistyönä kehitetty kaksilinssinen kamera osoitti useaan otteeseen vahvuutensa vaikeissakin kuvausympäristöissä. Kuvausjälki oli selkeästi puhelimien ehdotonta parhaimmistoa, eivätkä hämärätkään olosuhteet tuottaneet yllätyksiä. Puhelimen näyttö on kirkas ja selkeä Full HD -tason ruutu, joka toimii käytössä mainiosti.
Myös akun kesto osoittautui odotettua paremmaksi niin puhelu- kuin tiedonsiirtokäytössäkin. Matkustettaessa myös musiikin kuuntelu syö ajoittain akkua voimakkaasti, mutta Huawei selvisi toimesta ongelmitta. Musiikinystävän kannattaa tosin päivittää mukana toimitettavat kuulokkeet laadukkaampiin ensi tilassa – saman toki pätiessä käytännössä kaikkiin markkinoilla oleviin puhelimiin.
P9 on myös muotoiltu mainiosti. Yleisilme on arvokkaan minimalistinen ja painikkeiden sijoittelu selkeää.
Voimme lämpimästi suositella Huawei P9 -puhelinta. Hinta-laatusuhde on markkinoiden parhaimmistoa. Enemmän puhelimen – ja etenkin sen kameran – ominaisuuksista voi lukea Jokamiehen arviosta.
Qwstion tote-laukku
Mukaman myymä sveitsiläinen Qwstion suunnittelee urbaaniympäristöön soveltuvia laukkuja. Käyttöömme päätyi ns. tote-tyyppinen laukku, joka muuttuu käden käänteessä myös selässä kannettavaksi.
Laukun materiaali on jämäkkää puuvillaa, joka pitää muotonsa vaikka laukussa olisi enemmänkin tavaraa. Tyylillisesti laukkua voinee parhaiten kuvailla “casual” -kommentilla. Pitti Uomo -alueella eräs tyyli-ikoni totesi, että laukku olisi erinomainen ranta- ja kaupunkilomakäyttöön.
Tilaa laukussa on mainiosti. Suuren pääkantotilan lisäksi sisältä löytyy iso sivutasku ja vetokejutlla suljettava tasku erilaisille pien- ja arvoesineille. Kannettava tietokone sekä muut kaupungissa tarvittavat työvälineet sujahtavat ongelmitta laukkuun, jättäen tilaa runsaallekin ostosmäärälle. Hieman erikoiseen, selässä kantamisen mahdollistavaan kantolenkkijärjestelyyn tottuu helposti.
Qwstionin tote on mainio toveri urbaaniin ympäristöön ja omimmillaan chino- ja farkkutyylien kaverina.
Teksti ja kuvat: Jussi Häkkinen, Anu Rautalin