MAINOS: Hovisepät

EUREKA!

Hamilton-kellot
nyt Hovisepiltä.

Tutustu ja ihastu

Parkettilattialle korvaajaa etsimässä: onko bambulattia uusi kuningaslattia?

Kaupallinen yhteistyö: Nordic Bamboo

Elämän suurimpiin kauppoihin lukeutuva asuntokauppa osui kohdalle alkuvuodesta, jolloin Tsingis Khanin tavoin elintilaa huutaessa päädyin ikuistamaan nimeni alle kauppakirjaan. Ostamassamme kerrostaloasunnossa oli entuudestaan lattiana mosaiikkiparketti, tuo 1980-luvun helmi. Aluksi harkitsin elämän jälkiä täynnä olevan mosaiikkiparketin hiomista ja lakkaamista, jolloin lopputuloksessa olisi voinut vaikuttaa lattian sävyyn esimerkiksi eri värisen lakan avulla.

Olen kuitenkin koko pienen elämäni katsellut mosaiikkiparkettia lähes jokaisessa kodissa. Lisäksi parketti oli asunnossa paikoitellen vaurioitunut ja kulunut, erityisesti keittiössä ja eteisessä. Niissä kosteus on syövyttänyt ja tuhonnut lattiaa vuosien aikana. Muutamassa huoneessa oli myös huonolaatuista laminaattilattiaa, joten lattiaostoksille olisi joka tapauksessa ryhdyttävä. Mitä vaihtoehtoja nykyään lattiamarkkinoilla löytyy?

Parkettilattian korvaajat: mitä vaihtoehtoja on?

Edellisessä asunnossani laminaattilattian päällä tallustaneena ajattelin, että olisi sääli korvata mosaiikkiparketti laminaatilla. Eli aito puu muovilla. Pyhäinhäväistys, joku sanoisi.

Laminaattilattia lemmikkitaloudessa on lisäksi äänekäs. No, laminaatilla oli oma hieno kulta-aikansa Suomessa, mutta tuntuu, että sen on korvannut samassa hintaluokassaan trendikäs vinyylilattia, joita saa jo alle 25 euroon neliöltä. Lisäksi markkinoilla on ylitarjontaa eri sävyisistä puuparketeista, jotka asennetaan uivana asennuksena. Sitten eteeni tuli uusi, mystinen vaihtoehto Suomen markkinoilla: massiivibambulattia.

Bambumies Jukka-Pekka Kallio ei bambulattioitaan häpeile, vaan todistaa videoillaan niiden ylivertaisuuden muihin nähden.

Törmäsin bambulattiaan reilusti ennen asuntokauppaa, kun vastaani tuli verkossa lattia-asioihin perehtynyt Bambumies. Bambumies alias Jukka-Pekka Kallio on paitsi henkilöbrändäyksen mestari ja hullu mies pohjanmaalta, myös nyrkkeilyhanskat käteen pukenut nuori yrittäjä, joka halusi haastaa lattiamarkkinat Suomessa ennennäkemättömällä tuotteella.

Suosittelemme


Bambumiehen lisänimen hän sai asiakkaaltaan startattuaan yritystoiminnan vuonna 2016, sillä kaukoidässä pääosin kasvava bambu oli parkettimaana tunnetussa Suomessa aivan uniikki. Vaikka tuoreet suomalaiset Pyry ja Lumi mutustavat bambua arkipäiväisesti Ähtärissä, bambu on herkuttelun sijaan havaittu maailmalla hyväksi lattiamateriaaliksi. Halvasta lattiasta ei ole kyse, vaan premium-lattiasta, jonka ovh on 89,90 €/m².

Päädyin yhteistyöhön Bambumiehen kanssa suunnittelemaan hänen yrityksensä markkinointia jo alkuvuodesta 2017, enkä silloin tiennyt vielä että päätyisin hänen asiakkaaksi. Mitä enemmän selvitin massiivibambulattian eroja muihin lattioihin, hitaasti mutta varmasti lämpenin bambulle.

Olin aluksi tietenkin hieman skeptinen uutta materiaalia kohtaan. Olen nähnyt puuparketit jotka väärin asennettuna taipuvat notkolle kesällä, kun ilmankosteus on korkea ja puu laajenee. Silloin pontit menevät rikki ja lattian uusiminen on kallis urakka. Pelkäsin bambulattian suhteen samaa. Uskaltaisinko ostaa ja asennuttaa sellaisen itselleni?

Mistä bambussa on kyse?

Bambua on totuttu näkemään Suomessa saunan kiuluissa ja pienissä kylpyhuoneen tavaroissa lähinnä aiemmin. Entäpä kokonaisena lattiana?

Bambumiehen yritys Nordic Bamboo Oy:n verkkosivut väittää, että bambulattia on 2,5 kertaa tammiparkettia kovempi. Lattiaa on asennettu julkitiloihin kauppakeskuksiin ja toimistoihin, eli arkkitehdit ovat ymmärtäneet kestävän lattian merkityksen.

Ja mitä vielä: Nordic Bamboon sivustolla Bambumies videoillaan vasaroi hullunkiilto silmissään puuparkettia ja bambuparkettia, todistaen erilaisin keinoin bambun hyviä puolia muihin lattiamateriaaleihin.

Nordic Bamboon “Kaarna” on tumma, arvokkaan näköinen ja suklainen herkku.

Kestävyys luo lattialle sen arvon

Kestävyys on todellakin yksi perinteisen puuparketin suurimmista ongelmista, koska puu on pehmeää. Pintamateriaalina moni puulaji kuten lujaksi mainostettu tammi on silti herkkä osumille. Kolhiintuessaan pehmeä puu on pelastettavissa ainoastaan hiomalla. Harva haluaa hioa lattiaa kovin usein, joten parkettilattiaa varjellaan kulutuksessa hieman maanisestikin tästä johtuen.

Mielestäni lattia on kuitenkin elämistä varten, eikä sitä tulisi varoa yhtään enempää kuin sitä vaatekaapin helmeä, Sea Island -puuvillaista kauluspaitaa.

Värisävyjä Nordic Bamboon valikoima tarjoaa tällä hetkellä kolme, mutta värimallisto kasvaa: vuoden 2018 aikana Lapualla starttaa yrityksen uusi tehdas, jossa lattiat sävytetään kymmeniin eri sävyihin. Saatavilla on myös bambulattian lisäksi myös perinteistä puuparkettia eri sävyissä. Ykköstuotteena on kuitenkin yrityksen bambutuotteet, luonnollisesti.

Video: Bambumies vasaroi bambulattiaa, parkettilattiaa, laminaattilattiaa ja käsittelemätöntä lautalattiaa. Laminaattilattian pintalujuus tuo sille hyvät ominaisuudet, mutta pinnan rikottua paljastuu alta HDF-runko, joka usein on eri värinen kuin pinnan printtikuvio.

Bambulattia vs. puuparkettilattia

Bambulattian kovuus johtuu paitsi materiaalista, myös sen valmistustavasta. Bambusta irti revityt säikeet kovapuristetaan yhteen prosessin aikana. Lopputuloksena on lisäksi uniikki pintatekstuuri, jota ei aidoissa puulattioissa ole tullut vastaan aiemmin. Ekologisen tuotteesta tekee bambun nopea kasvuvauhti: sadonkorjuuikään bambu kasvaa jo 5 vuodessa. Perinteiset puuparkettien puulaadut voivat vaatia kymmeniä vuosia, eksoottisista lajikkeista puhumattakaan.

Bambulattian olettaisi näin ollen kestävän 2-3 kertaa pidempään kuin puuparketti hiomatta, jolloini voisi ajatella, että lattia on erinomainen investointina ja jopa myyntivaltti asuntoa myydessä. Bambulattian voi tarvittaessa myös hioa, sillä sen paksuus 14mm mahdollistaa useamman hionnan: näin harvoin on puuparketeissa, joissa kulutuspinta eli pinnan puuviilu on 3-4 milliä paksu. Bambulattia on täyttä massiivibambua koko lankun paksuudelta.

Nordic Bamboon malli “Kaisla” on vaalea, moderni ja lämmin.

Bambumies kertoi kulutuskestävyydestä myös sen, että Nordic Bamboon bambulattiaa on asennettu mm. julkitilakäyttöön sisustusliike Manterol Casan myymälöihin, sekä valittu toimistoihin ja muihin kovaa kulutusta vaativiin tiloihin. Tällaisissa tiloissa harvemmin voidaan valita puuparkettia sen heikon kulutuskestävyyden takia; etenkään talvella.

Bambulattia on lämmin paljaalle jalalle kuin aito puu, mutta kova ja kestävä käytössä. Sen voi asentaa huoletta eteiseen ja keittiöön, jossa kosteuden määrä ja mekaaninen kulutus on normaalin suomalaisen sukkakansan hipsuttelua kovempaa. Bambulattian uniikki ilme ja kuvio on myös toisaalta mahtava sisustuselementti – halusin jotain uutta ja erilaista uuteen kotiini.

Tilasin bambulattiasta mallipalat ilmaiseksi postitse kotiini ja fiilistelin niitä vaimon kanssa. Värisävyltään Kaisla-malli sopisi uuteen asuntoon, sillä aiemmassa asunnossa ollut tummanruskea lattia oli ns. ”nähty juttu” ja oli aika kokeilla jotain uutta. Kaisla on vaalea ja lämmin sävyltään. Sen pintaa suojaa bambumiehen vasaratestissä hyvin pärjännyt mattalakka. Lakan ansiosta lattia on sopivan vähäeleinen eikä pomppaa silmille kuten korkeakiiltoiset lakatut lattiat yleensä tuppaavat. Mattapintaisessa lattiassa ei myöskään pöly ja lika näy niin hyvin, mikä on etu tällaiselle laiskalle imuroijalle.

Tuumasta toimeen – vanhan purku ja uuden asennus

Kun päätös bambulattian hankinnasta oli tehty, oli aika aloittaa vanhan lattian purku. Koska taloyhtiö oli valmistunut ennen vuotta 1994, oli tarve toimittaa asianmukainen asbestikartoitus taloyhtiölle. Asbestikartoituksella varmistetaan, ettei purkutöistä pääse ilmaan ja naapureille asti terveydelle vaarallista asbestia. Asbestia ei laboratoriotesteissä löytynyt ja purku-urakka starttasi.

Vanhasta lattiasta otettiin asbestinäytteet.
Huoneiston vanhaa laminaattia ei jäänyt ikävä, varsinkaan kun lattia oli viimeistelemättä asennettu ja listat liimattu tapettiin kiinni.
Huoneistoremontin alkuvaiheissa sanoimme hyvästit vanhalle mosaiikkiparketille.

Koska remontoimme muutenkin kaikki asunnon pinnat ja kiintokalusteet uusiksi, oli lattian asennus helppo tehdä puhtaalta pöydältä ja se ajoitettiin remontin viimeisimpiin vaiheisiin. Bambulattian kuten muidenkin lattioiden asennuksessa tulisi pohjan olla tasainen tietyn toleranssin rajoissa, eli vanhan lattian purun jälkeen työ jatkui lattian tasoituksella. Pinnan on oltava tasainen, ettei suuret kolot tai kohoumat, tai muut tasoerot lattian alla riko lattian pontteja esimerkiksi painavien huonekalujen alla.

Bambulattia tulisi ennen asennusta poistaa paketeista muutamiksi päiviksi, jotta huoneiston ilman suhteellinen kosteus ja lämpötila estävät lattian elämisen asennuksen jälkeen. Bambumies mainitsi, että Suomessa ilmankosteus saa bambulattian aavistuksen kutistumaan, kun taas sama lattia Australiassa asennettuna saa sen laajenemaan. Asennusohjeita noudattamalla pääsee parhaaseen lopputulokseen.

Pohjatöiden jälkeen bambulattia asennettiin asianmukaisen alusmateriaalin päälle, jota tilasimme Bambumieheltä lattian mukana. Tiesitkö, että bambulattia on huomattavasti tiheämpää ja painavampaa tavaraa kuin puuparketit? Olimme hieman ihmeissämme, kun Bambumieheltä tulee viesti: 1 300 kg kuorma on lähtenyt meille.

Täyttä tavaraa oleva bambulattialähetys painoi toista tuhatta kiloa. Pienessä pakkasessa bambulattia lämmitti jo mieltä sekä miestä ensimmäistä kertaa sisään kannettaessa. Huhhuh.

Jatkoa seuraa!

Miten kävi bambulattialle asennuksessa, ja miltä se on tuntunut käytössä? Onko se selvinnyt kahden ex-villikissan taloudessa, jossa kissat terävät kynnet apunaan ravaavat päivittäisiä rallejaan? Lue seuraava artikkelimme ja katso kuvat valmiista lattiasta: Nordic Bamboo bambulattia: käyttökokemuksia ja arvostelu.

Yhteistyössä Nordic Floors Oy

Innostuitko bambulattiasta? Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Nordic Floors Oy:n kanssa, tutustu lisää bambulattioihin osoitteessa: nordicbamboo.fi. Yritys myy myös Suomessa vinyylilattioita Vinyylilattiakauppa.fi osoitteessa, Ruotsissa Vinylgolvbutiken.se ja Saksassa NordicFloors.de.



Lue lisää