NOMOS Glashütten uutuudet puhuttelevat

Kaupallinen yhteistyö: Aseman Kello

Saksalainen NOMOS Glashütte on nuoresta iästään huolimatta (perustettu vuonna 1990) yksi nykyhetken parhaimpia kellonvalmistajia, joka on luonut maineensa tunnistettavalla ja tyylikkäällä designillaan, vahvaa teknistä inhouse-osaamista unohtamatta.

Tekemisessään NOMOS Glashütte on edennyt pitkäjänteisesti, josta hyvänä osoituksena on tekninen itsenäisyys, jota kohti valmistaja on vaihe vaiheelta edennyt. Tänä päivänä NOMOS on tuotannollisesti täysin omavarainen, joka on pienelle itsenäiselle valmistajalle merkittävä saavutus.

NOMOS Glashütte on menestynyt vuosien varrella useissa design- ja kelloalan kilpailuissa, mikä kertoo omaa kieltään valmistajan intohimosta teknologian ja tyylin yhdistämistä kohtaan. Vahvan muotokielen merkki näkyy myös siinä, että NOMOS:in tyyli joko puhuttelee, tai ei. Kuluttaja käy joko kuumana tai kylmänä.

Vuoden 2019 uutuudet ovat saatavilla

NOMOS Glashütte esitteli uutuutensa maaliskuussa Baselworldin messuilla, joiden toimitukset ovat parhaillaan käynnissä. Suomessa valmistajaa edustava Aseman Kello on saanut hyllyynsä useita uutuuksia, joista suomalaisittain kiinnostavimpia ovat teräsrannekkeet saaneet Club Campus ja Tangente Sport -mallistot. Duo-kellomallit saivat myös pois sekuntiosoittimet ja vielä puhtaamman ja viimeistellymmän lookin, sopien erinomaisesti naisten ranteeseen.

https://www.instagram.com/p/B2TqO5CHoVY/

Tänä vuonna NOMOS julkaisi jotain sellaista, mitä se ei ole ennen tehnyt, eli teräsrannekkeiset mallit. Pitkän odotuksen jälkeen NOMOS:in kelloihin on saatavissa hyvin ohutprofiiliset teräsrannekkeet, joita on saatavissa myös erikseen. Teräsrannekkeita on siis kaksi erilaista, joista alla olevassa kuvassa näkyvä – Tangente ja Club Sport -kelloissa oleva – rannekemalli on valmistajan omaa suunnittelua ja tuotantoa.

Suosittelemme

Tangente Sport neomaticissa tuleva, itsesuunniteltu lähes saumaton teräsranneke solkineen on täydellisyyttä hipova kokonaisuus.
Tangente Sport neomaticissa tuleva, itsesuunniteltu lähes saumaton teräsranneke solkineen on täydellisyyttä hipova kokonaisuus.
Tangente Sport neomatik 42 date on lifestyle-henkinen rannekello, josta löytyy valmistajan uusi teräsranneke. Valkotauluinen malli löytyy Aseman Kellon Kluuvikadun myymälästä ja tummatauluinen malli Aleksanterinkadun myymälästä. Kummankin kellon hinta on 3 980 euroa.
Tangente Sport neomatik 42 date on lifestyle-henkinen rannekello, josta löytyy valmistajan uusi teräsranneke. Valkotauluinen malli löytyy Aseman Kellon Kluuvikadun myymälästä ja tummatauluinen malli Aleksanterinkadun myymälästä. Kummankin kellon hinta on 3 980 euroa.

Club neomatik -malleissa käytettävä teräsranneke on puolestaan saanut inspiraationsa kirpputorilta löydetystä rannekkeesta, joka miellytti NOMOS Glashüttea siinä määrin, että etsivät alkuperäisen valmistajan, jonka kanssa toivat kelloihinsa nyt nähtävän, kauniin retro-henkisen teräsrannekkeen. Rannekkeessa on luonnollisesti NOMOS:in vahva oma kädenjälki mm. viimeistelyn, yksityiskohtien ja lisäysten osalta.

Club Campus neomatikin retro-teräsranneke sopii mainiosti kellon tyyliin.
Retro-teräsranneke sopii mainiosti Club Campus neomatik -kellon tyyliin. Kuvassa näkyvän teräspohjaisen mallin referenssi on 748.
Club Campus neomatik 748 -mallissa on NOMOS:in uusi retro-teräsranneke. Kuvan kellomalli on myynnissä Aseman Kellon Aleksanterinkadun myymälässä hintaan 2 240 euroa.
Club Campus neomatik 748- ja 749 -malleissa on NOMOS:in uusi retro-teräsranneke. Kuvan safiiripohjainen kellomalli 749 on myynnissä Aseman Kellon Aleksanterinkadun myymälässä hintaan 2 460 euroa.

Mitä enemmän olen NOMOS Glashütten teräsrannekkeisiin tutustunut, sitä onnistuneemmilta ne vaikuttavat ja ennen kaikkea tuntuvat. Rannekkeet ovat erittäin ohuita ja kauniita, joten ne sopivat NOMOS:in Bauhaus-henkiseen tyyliin täydellisesti.

Rannekkeiden design on muutenkin virkistävän erilainen, jos sitä vertaa muiden tunnettujen kellonvalmistajien teräsrannekkeisiin – joten käsissä on selkeästi signaturemainen ratkaisu – ranneke, josta valmistaja jatkossa tunnistetaan vaikka kelloa ei näkisikään. Omaan makuuni Tangente ja Club Sport -mallien rannekkeen täydentää täydellisesti taittolukko ja sen vähäeleinen solki, joka yksinkertaisesti istuu rannekkeen tyyliin kuin nenä päähän.

Yhteenveto

Yhteenvetona voin todeta, että NOMOS Glashütte edustaa tämän päivän kellomaailmassa hienolla tavalla niitä arvoja, jolla he myös erottautuvat massasta: tunnistettava design, oma tuotanto ja suunnittelu, sekä selkeät mallistot, jotka eivät rönsyile liikaa. Lisäksi kellojen hintataso on houkutteleva, eli rahalle saa paljon vastinetta.

NOMOS Glashütten rannekelloja myydään Aseman Kellon myymälöissä Kluuvikadulla ja Aleksanterinkadulla.

Lue lisää