Kuninkaan paluu – King Seiko KSK SJE083

King Seiko KSK SJE083 on on japanilaisvalmistajan moderni uudelleenversiointi vuonna 1965 esitellystä King Seiko KSK 44-9990 -kellomallista.

Japanilainen Seiko viettää ensi vuonna 140-juhlavuottaan, jonka kunniaksi valmistaja esitteli ensimmäisen, tammikuussa 2021 saataville tulevan juhlamallinsa. Kyseessä on historian toiseen King Seiko -mallistoon kuuluneen KSK 44-9990 -malliin pohjautuva rajoitetun erän uudelleenjulkaisu, King Seiko KSK SJE083.

King Seiko KSK SJE083

1960-luvun tärkeimpiä kellomalleja

1960-lukua voidaan pitää kellomaailman tärkeimpänä vuosikymmenenä, jota se oli myös Seikolle. Vuosikymmen alkoi terävästi vuonna 1960, jolloin päivänvalon näki ensimmäinen Grand Seiko. Vuosikymmen myös päättyi historiallisesti vuonna 1969, jolloin Seiko esitteli kvartsivallankumouksen aloittaneen Astron-kvartsikellon lisäksi maailman ensimmäisen kuluttajamarkkinoille ehtineen 6139-automaattikronografinsa.

Mutta vuosikymmeneen mahtui muutakin. Vuonna 1960 Seikolla oli kaksi omaa, mutta samalla kilpailevaan tuotantolaitosta. Näistä Suwa Seikosha valmisti ensimmäisen Grand Seikon vuonna 1960, mutta jo seuraavana vuonna Daini Seikosha -niminen tehdas toteutti ensimmäisen King Seiko -kellon. Myöhemmin myös Daini Seikosha valmisti Grand Seikoja. Myös Suwa valmisti joitakin King Seiko -malleja (52KS ja 45KS).

Yleisen tiedon mukaan Grand Seikon ja King Seikon välinen ero oli lähinnä siinä, että Grand Seikot testattiin ja säädettiin lähtökohtaisesti COSC-kronometriluokituksen mukaisiksi. King Seikon kohdalla näin toimittiin muutamien kärkimallien kohdalla.

Grand Seiko ja King Seiko olivat toisissaan verrattavissa olevia kellomalleja ja kilpailu tehtaiden välillä kesti 1970-luvulle saakka, kunnes Grand Seiko lakkautettiin vuonna 1974 yli kahdeksi vuosikymmeneksi. Historiatietojen mukaan sama vuosi koitui myös King Seikon kohtaloksi – ironisesti syynä lakkautuksille oli aiemmin mainitsemani, vuonna 1969 esitelty kvartsikoneistoinen Astron.

Suosittelemme

King Seiko KSK SJE083

Nyt esitelty King Seiko -kellomalli on kaunis kunnianosoitus esikuvalleen, vuonna 1965 markkinoille tulleelle KSK 44-9990 -mallille. Yleisellä tasolla uutuus on erittäin uskollinen esikuvalleen, jossa suurin yksittäinen ero on nykymallissa kello kolmen kohdalla oleva päivämääränäyttö.

King Seiko KSK SJE083
King Seiko KSK SJE083
Alkuperäinen, vuonna 1965 esitelty KSK 44-9990.
Alkuperäinen, vuonna 1965 esitelty KSK 44-9990.

Uusi King Seiko on valmistajan tyyliin hienosti viimeistelty kokonaisuus hienovaraisine yksityiskohtineen. Kauniisti hiotussa kellotaulussa olevat tunti-indeksit ovat viistetyt ja kello 12:n indeksissä on luettavuutta parantava kuviointi.

SEIKO-logo on nostettu hieman koholle, joka luo kellotaululle kauniin kolmiulotteisen vaikutelman. Sama viimeistelyn taso jatkuu osoittimissa, joissa on kauniit viisteet. Kello kolmen kohdalla olevan päivyrin reunat ovat niin ikään kohollaan. Vähäeleisyyttä tuo puolestaan kello 6:n kohdalla oleva, alkuperäisestä esikuvasta mukailtu KING SEIKO Diashock 26 Jewels -painatus. Kokonaisuuden täydentää kohollaan oleva safiirilasi.

KSK SJE083:n kellotaulu

Grand Seikosta tuttu viimeistelyn taso toistuu myös KSK SJE083:n kellonkuoressa, joka on esikuvaansa reilun millin suurempi (37 mm -> 38,1 mm). Kuoressa ja korvakkeissa on runsaasti käsityövaltaisuudesta kertovia viisteitä sekä Grand Seikosta tuttuja Zaratsu-hiottuja pintoja. Hintaan peilaten viimeistelyn taso on erinomaisesti kohdallaan.

KSK SJE083:n kellonkuori. KSK SJE083:n korvakkeet ja safiirilasi.

Kellon teräksisessä takakannessa toistuu esikuvansa mukaisesti KING SEIKO -logon sisältävä kultainen mitali, sekä kellon rajoitetun erän ilmaiseva numerointi. Lisäksi kellonkoneiston kaliiperimerkintä 6L35 löytyy takakannesta. Kellon mukana tulee laadukas alligaattoriranneke Seikon perinteisellä terässoljella.

King Seiko KSK SJE083:n takakansi.
King Seiko KSK SJE083

Ohut suorituskykyinen koneisto

King Seikon koneistona toimii pari vuotta sitten Presage-malliston mukana esitelty 6L35, joka on Seikon ohuimpia. Koneisto tarjoaa kellolle 45 tunnin käyntivaran, mitä voi pitää riittävänä. Koneistovalinta on aiemmin kerrottuun nähden suurin yksittäinen asia, joka asemoi King Seikon selkeästi Grand Seikon alapuolelle. Jossain hintaeron pitää näkyä ja tässä se on.

Asian voi kääntää myös toisinpäin, sillä itselleni nousee väistämättä mieleen ajatus, että olisiko Seikon järkevä tuoda tulevaisuudessa markkinoille nyt esiteltyä rajoitetun erän King Seikoa edullisempi “kansanmalli”, joka perustuisi edullisempaan 6R35-koneistoon? Tiedä häntä.

King Seikon koneisto 6L35
King Seikon koneistona on Seikon ohut 6L35.
Ohuen 6L35-koneiston ansiosta King Seikon korkeus on vain 11,4 millimetriä.

Vahvaa muotokieltä

Seiko on kaivanut katalogistaan kellomallin, jonka uudelleenversiointi ja positiointi Seiko-brändin ylähyllylle kohtalaisen lähelle Grand Seikoa täyttää tässä välissä olevan varsin loogisen aukon. Kuluttajan näkökulmasta katsottuna tilanne on kutkuttava, etenkin jos Seiko toisi nyt esiteltävän rajoitetun erän mallin rohkaisemana kahden tuhannen euron hintaluokkaan uppoavan, esimerkiksi 6R35-koneistoon perustuvan “mini-King Seikon”, uuden Marinemasterin tapaan.

Pukeutumisen kannalta uusi King Seiko sijoittuu formaalin ja business casual -tyylien välimaastoon kellonkäyttäjälle, joka hakee itselleen hieman tavallisuudesta poikkeavaa fiilistä olematta kuitenkaan liian erikoinen.

Saatavilla tammikuussa 2021

Seikoa maahantuovan Perkon mukaan King Seikoja saadaan Suomeen pienehkö määrä, joiden odotetaan saapuvan maahan aikataulun mukaisesti tammikuussa 2021. King Seiko KSK SJE083:n suositushinta on 3.700 euroa ja ne tulevat myyntiin valikoiduille Seiko Elite -jälleenmyyjille.

Pähkinänkuoressa

  • Malli: King Seiko KSK
  • Referenssi: SJE083
  • Koneisto: 6L35 (inhouse-automaatti)
  • Käyntitaajuus: 28 800
  • Käyntivara: 45 tuntia
  • Kuori: ruostumaton teräs
  • Rungon halkaisija: 38,1 mm
  • Kellon paksuus: 11,4 mm
  • Lasi: safiirilasi
  • Vesitiiviys: 50 m (5 ATM)
  • Ranneke: alligaattori
  • Hinta: 3.700 €

Kuvat: Seiko

Lue lisää