Kerro mielipiteesi! Mitä Kelloseppäkoulu sinulle merkitsee?

Suomalaisille huipputeknologian vientiyrityksille elintärkeä Kelloseppäkoulu roikkuu edelleen löysässä hirressä valtiovallan rahoitusleikkausten takia. 

Espoon Leppävaarassa toimiva Kelloseppäkoulu on yksityinen ammattioppilaitos, jonka ylläpitäjänä on Kellosepäntaidon Edistämissäätiö. Koulun toimintaa valvoo Opetushallitus. Maailman parhaimpiin luokiteltava Kelloseppäkoulu on yksi harvoista edelleen toimivista ammattikunnan ja alan yritysten perustamista oppilaitoksista. Kelloseppäkoulun tasosta kertoo osaltaan se, että sieltä valmistuvia kelloseppiä ja mikromekaanikkoja odottaa käytännössä täystyöllisyys.

Kerro mitä Kelloseppäkoulu sinulle merkitsee

Tämän hetken tilanne on se, että mikäli koulun rahoitusta ei saada ensi vuonna hallituksen toimesta varmistettua, alkaa koulun toiminnan alasajo. Koulu on osaltaan tehnyt kaikkensa sen eteen, että tietoisuus oppilaitoksen tilanteesta ja ennen kaikkea merkityksestä tulisi päättäjien tietoon, jotta se johtaisi oikeanlaiseen päätöksentekoon.

Kelloseppäkoulu edustaa sellaista kansainvälistä huippuosaamista, jota ei voi hukata. Tämän takia meidän täytyy pitää kovaa ääntä koulun puolesta niin pitkään, kunnes tulevaisuus on turvattu pitkäjänteisesti. Ja koska uskomme positiivisuuden voimaan, pyydämme nyt sinun apuasi.

Kerro alla olevalla lomakkeella mitä Kelloseppäkoulu sinulle merkitsee ja miksi se on säilyttämisen arvoinen? Keräämme vastaukset yhteen ja välitämme ne eteenpäin Eduskuntaan. Voit halutessasi antaa luvan kommentin julkaisemiseen anonyymisti verkkolehdessämme ja sosiaalisen median tileillämme (Facebook, Instagram ja Twitter).

Kerättyjä tietoja emme käytä muihin tarkoituksiin. Lomake suljetaan 4.12.2020 kello 22. Lomakkeen tietokanta poistetaan 31.12.2020 mennessä.

Kelloseppäkoulun säilyttämisen puolesta,

Matti Airaksinen
Tyyliniekan päätoimittaja
[email protected]

Matti Airaksinen
Matti Airaksinenhttps://stylefellow.com
Matti Airaksinen on Tyyliniekan ja sen kelloihin erikoistuneen sisarjulkaisu Stylefellow'n perustaja ja päätoimittaja. Tyyli- ja kellointoilun lisäksi hän harrastaa valo- ja videokuvaamista, ruoanlaittoa ja matkailua. Vapaa-aika kuluu pääasiassa perheen parissa.

1 KOMMENTTI

  1. Hei, hienomekaniikan osaajille on kysyntää monella alalla. Hi-tec alalla on pulaa osaavista tekijöistä. Säilyttäkää hyvä opinahjo.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat