MAINOS: Hovisepät

EUREKA!

Hamilton-kellot
nyt Hovisepiltä.

Tutustu ja ihastu

Brellum Duobox

Brellum on sveitsiläinen yritys ja kellobrändi, jonka taustoista ja perustajasta kirjoitin aiemmin. Tämän mikrobrändiksi luokiteltavan yrityksen ensimmäinen kellomalli kantaa nimeä Duobox ja se on tekijän omien sanojen mukaan ajaton pukukronografi. Duobox on ollut nyt ranteessani parisen viikkoa, joten on aika ruotia sen olemusta tarkemmin.

Brellum Duobox DB.CH.100

Ihan alkuun on todettava, että Brellum Duobox on viimeistelty kokonaisuus toimituksen paketointia myöten. Brändiä on rakennettu hienosti alusta pitäen, joka on näkynyt mm. Duoboxin laadukkaina ennakkokuvina. Tämä sosiaalisessa mediassa tapahtunut ennakkomarkkinointi sai minutkin alkujaan kiinnostumaan brändistä, jonka takaa paljastui hieno ja aito tarina.

Brellum Duoboxin mukana tulee nahkainen säilytyskotelo.
Brellum Duoboxin mukana tulee nahkainen säilytyskotelo.

Mutta palatakseni takaisin kelloon, niin sen toimitus kesti tilauksesta kotiovelle toimitettuna noin viikon. Kello laatikoineen oli paketoitu huolellisesti kuljetusta varten pahvilaatikkoon, jonka pehmusteet olivat mitoitettu juuri eikä melkein kellolaatikon mukaan. Kun yrityksen ainoa myyntikanava on suoratoimitus, on tällainen viimeistelty pakkaaminen pieni, mutta sitäkin tärkeämpi yksityiskohta.

Brellum Duobox on viimeistelty kokonaisuus.
Brellum Duobox on viimeistelty kokonaisuus.

Duobox toimitetaan upeassa pianolakatussa puurasiassa, jonka sisällä kello on erillisessä nahkaisessa – luvalla sanoen hyvin Breitlingin kaltaisessa – rasiassa. Laatikon mukana tulee puhdistusliina, takuukortti ja COSC-sertifikaatti. Tämä ns. full set on kaikin puolin viimeistelty kokonaisuus.

Tyylikäs pukukronografi

Duobox on kaunis kronografikello, joka on saatavilla kolmella erivärisellä taululla ja lukuisilla rannekevaihtoehdoilla. Itse päädyin vaaleaan tauluun mustalla käsintehdyllä nahkarannekkeella, joka on klassisin yhdistelmä pukukellolle.

Suosittelemme


Brellum Duobox täyttää pukukronografin kriteerit.
Brellum Duobox täyttää pukukronografin kriteerit.

Duoboxin ulkonäössä on hienolla tavalla menneiden vuosikymmenten henkeä, tehden kellosta elegantin ja vintage-henkisen. Kun katselen kellotaulua pidempään, nousevat esille visuaalisesti mieltä kutkuttavat yksityiskohdat, kuten särmikkäät indeksit, valoa kauniisti heijastava sunray-taulu, sekä sininen ajanoton sekuntiviisari. Kokonaisuuden kruunaa kevyesti kupera safiirilasi, jolla on onnistuneesti tuotu vintage-kellojen tyyli nykyaikaiseen kelloon.

Brellum Duoboxin sivuprofiili on linjakas.
Brellum Duoboxin sivuprofiili on linjakas.
Brellum Duobox DB.CH.100
Brellum Duobox DB.CH.100
Brellum Duoboxin koneiston toimintaa voi seurata safiiripohjan läpi.
Brellum Duoboxin koneiston toimintaa voi seurata safiiripohjan läpi.

Teknisesti viimeisteltyä laatua

Duobox on teknisesti erittäin laadukas rannekello, jonka koneistona toimii legendaarinen ja tässä tapauksessa myös kronometritarkkuuteen (COSC) sertifioitu Valjoux 7750. Näin ollen Duoboxin käyntitarkkuus pysyy erilaisissa käyttöolosuhteissa tiukasti annettujen rajojen (-4/+6) sisällä, eli kello jätättää maksimissaan neljä sekuntia, tai edistää maksimissaan kuusi sekuntia päivässä. Oman kellon kohdalla tarkkuus on ollut 10 päivän periodilla alle sekunnin verran edistävä, joka on mekaaniselle rannekellolle erittäin hyvä suoritus.

Kellon vetonupin tuntuma on herkkä ja ajan sekä päivämäärän säätäminen kohdalleen on vaivatonta, mutta vetonupin ulosvetäminen ääriasentoon vaatii hieman rohkeutta. Ajanoton painikkeita pitää Valjoux-koneistolle tyypilliseen tapaan painaa suhteellisen jämäkästi.

https://youtu.be/GsC01E_t6Dw

Paneutuminen yksityiskohtiin on huomattavissa mm. kellon koneistosta, jota voi ihailla safiirikannen läpi. Sinistetyt ruuvit, koneiston osien pyöröhiotut reunat (perlage), Geneven raita -kuviointi (Côtes de Genève) ja valmistajan tunnuksin viimeistelty vetopaino kertovat omaa kieltään siitä, että Duoboxin viimeistelyyn on panostettu.

Duoboxin nahkarannekkeessa on jousitappien pikalukitusmekanismi, jonka avulla rannekkeen vaihtaminen on helppoa ilman erillisiä työkaluja. Tämä toki edellyttää, että vaihtorannekkeessa on niin ikään vastaava mekanismi.

Brellum Duoboxin nahkarannekkeessa on käsintehdyt ompeleet.
Brellum Duoboxin nahkarannekkeessa on käsintehdyt ompeleet.

Yhteenveto

Brellum Duobox on rannekello, jonka hankinnan voin perustella järjellä sen mahtavasta hinta-laatusuhteesta johtuen, mutta todellinen valintaperuste on sen edustama filosofia. Uusi ja tuntematon brändi ei omaa vielä markkinoiden muodostamaa jälkimarkkina-arvoa, mutta suoraan tekijältä käyttäjälle ilman välikäsiä -filosofia puhuttelee vahvasti. Etenkin kun kellon design on kohdallaan.

Brellum Duoboxin kantaminen tuo sanoinkuvailematonta mielihyvää, sillä tiedän olevani yksi harvoista.

Brellum Duobox
Brellum Duobox

Voin verrata tätä hyvinkin vaatturin palveluihin, joissa olen asiakkaana suoraan tekemisissä tekijän kanssa – ilman välikäsiä. Jos vaatteeni vaativat muutostöitä, voin kääntyä kenen tahansa osaavan vaatturin puoleen. Samaan toimintatapaan nojaudun myös Brellumin kohdalla. Voin huollattaa Valjoux-pohjaisen Duoboxin asiansa osaavalla kellosepällä missä päin tahansa.

Brellumin löydät osoitteesta brellum.swiss/en/

Plussat ja miinukset

+ Ajaton design
+ Tarkka
+ Erinomainen hinta-laatusuhde
– Tuntematon brändi
– Jälkimarkkina-arvo tuntematon

Pähkinänkuoressa

  • Malli: DB.CH.100
  • Koneisto: BRELLUM BR-750-1 kronometri (COSC) , perustana Valjoux 7750 (automaatti)
  • Käyntitaajuus: 28 800
  • Käyntivara: 46 tuntia
  • Kuori: ruostumaton teräs (316L)
  • Rungon halkaisija: 41,8 mm
  • Kellon paksuus: 16,2 mm
  • Lasi: safiiri (heijastuksen esto sisäpuolella)
  • Takakansi: safiiri
  • Paino: 120 g (nahkarannekkeella)
  • Vesitiiviys: 50 m (5 bar)
  • Rannekkeen leveys: 22 mm
  • Ranneke: nahka (taittolukolla)


Lue lisää