Stylefellow’n kaksi kertaa vuodessa Iskun myymälöissä järjestämä Aika tyylikäs keräsi lähes 150 henkeä saman katon alle. Tapahtuma teki onnistuneen paluun juurilleen, sillä ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin marraskuussa 2016 Tampereen Iskun tiloissa.
Aika tyylikkään konsepti on olla pop-up -henkinen kohtaamispaikka, jossa yhdistyvät kellot, pukeutuminen ja lifestyle. Tapahtumalle on muodostunut oma vakio-osallistujien joukko niin näytteilleasettajien, kuin vieraiden osalta. Kynnys on haluttu pitää matalana, joten osallistuminen on ollut kaikille maksutonta.


Perjantai-iltana pidetty neljäs Aika tyylikäs tarjosi kävijöille kahdenkymmenen eri toimijan kattauksen laadukkaita kelloja, vaatteita ja asusteita. Innokkaimmille osallistujille oli tarjolla The Watch Show Finlandin tarjoamat jatkot Tampereen parhaassa pizzeriassa, Sitkossa.
Näiden lisäksi Suomen johtava kahvibloggari Juuso Viljanen pyöritti illan ajan ammattilaisen ottein kahvipistettä, jossa vieraat saivat maistella Pirkanmaan Paahtimon maukkaita kahveja. Mikäli kahvit kiinnostavat, suosittelemme lukemaan Juuson Uuttaja-kahviblogia.
Syksyn tapahtuma ottaa hypyn pohjoiseen
Aika tyylikäs on kiertävä tapahtuma, joka on järjestetty Tampereen lisäksi Turussa ja Vantaalla. Seuraavana vuorossa on maantieteellisesti hieman isompi loikka kohti pohjoista, sillä Aika tyylikäs järjestetään syksyllä 2018 Oulussa, Iskun myymälässä. Tarkka ajankohta vahvistuu lähiviikkojen aikana.

Jatkossa kevään Aika tyylikäs järjestetään Tampereella ja syksyn tapahtuman paikkakunta on vaihtuva. Näin pyrimme osaltamme rakentamaan suomalaista kello- ja tyylikulttuuria matalan kynnyksen tapahtumakonseptin avulla.
Mielenkiintoinen tapahtuma, ja mahtavaa, että järjestetään tällaisia uniikkeja, kävijäystävällisiä juttuja myös muualla kuin Helsingissä 🙂
Kiitos Milla palautteestasi. Tavoitteena on järjestää helppoja tilaisuuksia tulla ja mennä, eri puolella Suomea. Aika tyylikäs on lähtöisin Tampereelta, joten tänne tulemme nyt aina keväisin takaisin. Tehdään tästä perinne.
Oulu on mielenkiintoinen paikkakunta omalta kantilta, koska siellä on vahva kelloharrastajayhteisö, ja toisaalta sinne on sen verran matkaa, että kannattaa järjestää jatkot jo itseä varten. 🙂
Otan myös mieluusti vastaan palautetta siitä, mitä uutta tapahtumaan voisi tuoda. Näin emme jää kökkimään paikoilleen tapahtuman kanssa.