Vaalean takin housut

Irtotakin ja housujen yhdisteleminen ei aina ole helppoa. Hyvä nyrkkisääntö etenkin kokemattomalle pukeutujalle on valita housuja tummempi takki, koska alaosaa tummempi torso yleensä näyttää paremmalta. Jos kuitenkin päätyy hankkimaan vaalean takin, jäävät vaihtoehdot vähiin, joten on pakko käyttää takkia tummempia housuja. Tämä vaatii enemmän silmää ja harjoittelua.

Hankin netistä halvalla vaalean irtotakin, jonka yhdistelemisen huomasin käytännössä mahdottomaksi tehtäväksi. Takki ei yksinkertaisesti näyttänyt hyvältä yksienkään housujen kanssa. Tässä kohtaa ainoaksi vaihtoehdoksi jäi suunnata kauppaan takin kanssa ja käydä housuja läpi kunnes sopivat osuvat kohdalle. Lopulta pari osui kohdalle.

Ensimmäisen valintani osui vihreisiin housuihin. Olen hieman vierastanut vihreää, mutta näissä väri osui niin hyvin kohdilleen, että ne tarttuivat matkaan puutteistaan huolimatta.

vaalea takki + vihreät housut

Kuva paljastaa armotta housujen puutteet sovituskopin peiliä paremmin, mutta menkööt koulutuksen alttarilla. Housut ovat ensinnäkin liian slimmit allekirjoittaneen reisille ja siksi esimerkiksi etutasku pullottaa kurjasti. Myös lahkeiden pituus on väärä: koska housut ovat slimmit, kannattaa suosia lyhyttä italialaista pituutta; nykyinen pituus toimii ainoastaan leveämpien lahkeiden kanssa. Väri onneksi on täysin oikea, eikä kahdeksan euron sijoitus alennusmyyntihousuihin ollut mahdoton hinta.

Toiset housut ovat väriltään sinapinruskeat. Värit toimivat keskenään hyvin, koska tekstuurissa on havaittavissa ripaus keltaista ja ruskeaa.

Suosittelemme

vaalea takki + sinapinruskea

En aluksi uskonut värien toimivan keskenään, mutta onneksi vedin housut jalkaan asti ja silmä sanoi toista. Näissä myös istuvuus osui kohdilleen ja housut ovat saaneet paljon käyttöä.

Lue lisää