Lauttasaaren rannassa pitkän viikonlopun aikana pidetty Uiva-venenäyttely tarjosi nähtäväksi kattavan määrän erikokoisia ja -hintaisia purje-, ja moottoriveneitä.
Venealan keskusliiton 15.-18.8.2024 järjestämä Helsingin Uiva -venenäyttely paisui tänä vuonna peräti pohjoismaiden suurimmaksi uivaksi venenäyttelyksi. Tapahtumassa oli erilaisten veneiden ja muiden vesiliikkumavälineiden lisäksi tarjolla myös merihenkistä oheisohjelmaa, veneily- ja kalastustarvikkeita, sekä niiden käyttöopastusta. Kalastus oli aiheena ensimmäistä kertaa näkyvästi esillä.
Soutuveneestä huvijahtiin
Yleisölle tarjoiltiin nähtäväksi ja koettavaksi kaikenlaista ja kokoista venettä soutuveneistä huvijahteihin. Pienet ja keskikokoiset moottoriveneet edustivat enemmistöä, eikä suotta, sillä niiden ympärillä kauppakin käy vilkkaimpana. Isommat moottorijahdit ja purjeveneet ovat harvempien herkkuja vähintään kuusinumeroisilla hintalapuillaan, mutta niitäkin oli kiitettävästi esillä. Muutama ääripääkin toki löytyi, jonka hintaluokka nousi jo seitsemännumeroiseksi.
Parasta näyttelyssä oli mielestäni erinomainen tilaisuus verrata useita veneitä kerralla. Tarkemman tutustumisen jälkeen käsitys veneiden eri ominaisuuksista, materiaalien laadusta, viimeistelystä, ja näiden vaikutuksesta veneen hintaan oli laajentunut huomattavasti. Innovatiiviset ratkaisut ja uusien materiaalien käyttö antoi myös ideoita vanhan veneen ehostamiseen – vaihtoa uudempaan odotellessa.
Suosittelemme
Veneidein lisäksi näyttelyn uusimpana teemana oli vapaa-ajan kalastus, ja sen myötä harrastukseen sopivat veneet, välineet, tarvikkeet, ja tietopuolella vinkkejä kalastukseen ja välineiden käyttöön. Kalastusvarustelluille veneille oli varattu oma laituri, jossa välineisiin tutustuminen ja niiden vertaillu keskitetysti oli helppoa. Nykyään moni investoi melkoisen summan laitteistoihin ja välineisiin, kuten kaikuluotaimiin, joten näin suuren tapahtuman yhteydessä on välinetoimittajien hyvä olla mukana.
Vaikka moottoriveneitä oli valtavasti mukana, oli myös purjehduksen ystävät huomioitu. Järjestäjän mukaan Uiva oli purjehtijoille vuoden tärkein tapahtuma, sillä missään muualla ei ole samaan aikaan tarjolla näin suurta purjevenetarjontaa. Myös purjeveneiden näkeminen purjehduskunnossa oli monille tärkeää – mastot, purjeet ja köydet paikoillaan.
Veneiden, oheistarvikkeiden ja ohjelman lisäksi, Uivassa oli hyvin organisoidut ja monipuoliset ruokailumahdollisuudet, sekä muut yleisön tarpeet oli mielestäni huomioitu hyvin. Lähes kaikkiin veneisiin pääsi suoraan tutustumaan ilman ennakkovarausta tai jonottamatta. Tapahtumassa oli mielestäni helppoa ja miellyttävää vierailla, ja sääkin sattui sillä kertaa suosimaan. Pääsylipun hinta ennakkoon ostettuna 14 euroa aikuisilta ja 6 euroa lapsilta oli kohtuullinen tapahtuman tarjontaan nähden.