Tudorin mallistossa on tilaa myös muulle kuin Black Baylle. Syyskuussa esitelty Northflag on tästä hyvä muistutus: kulmikas teräskello, jonka ilme rakentuu vahvoista muodoista, selkeistä numeroista ja keltaisista yksityiskohdista. Vuonna 2021 mallistosta poistunut North Flag tekee paluun uudistettuna, ja samalla nimikin tiivistyy yhdeksi sanaksi.
Tudorille tärkeä virstanpylväs
Alkuperäinen North Flag esiteltiin vuonna 2015, ja sen merkitys ulottuu yksittäistä kellomallia pidemmälle. Se toi markkinoille Tudorin ensimmäisen oman koneiston, MT5621:n, aikana jolloin valmistajan nykyinen koneisto-osaaminen oli vasta saamassa näkyvän muodon. Kello 9:ssä sijainnut käyntivaranäyttö ja läpinäkyvä takakansi nostivat tekniikan osaksi kellon identiteettiä. North Flag jäi kuitenkin Black Bayn ja Pelagosin kaltaisten menestysmallien varjoon.
Nimen taustalla on 1950-luvun brittiläinen Pohjois-Grönlannin retkikunta, jonka jäsenet käyttivät Tudorin kelloja vaativissa olosuhteissa. Muotoilun läheisempi esikuva puolestaan löytyy vuoden 1973 Ranger II:sta. Näiden kahden tarinan yhdistelmä selittää Northflagin luonnetta, jossa tutkimusmatkailuun viittaava käyttöesine saa ympärilleen 1970-luvun kulmikasta teräsestetiikkaa.
Käyntivaran tilalle toinen aikavyöhyke
Uuden Northflagin näkyvin toiminnallinen muutos on GMT-näyttö. Keltainen nuolikärkinen osoitin kiertää kellotaulun kerran vuorokaudessa ja näyttää viiteaikaa taulun ulkoreunaa kiertävältä 24 tunnin asteikolta. Paikallista aikaa näyttävää tuntiosoitinta voi siirtää tunnin askelin, mikä helpottaa kellon asettamista matkakohteen aikaan. Napaseuduilla 24 tunnin näyttö auttaa lisäksi erottamaan päivän ja yön silloin, kun maisema ei anna siihen selvää vihjettä. Siis mikäli kellon kanssa päätyy aidosti arktisiin olosuhteisiin. Meille tavan kuolevaisille riittää se, että kelloa on helppo lukea hämärissä olosuhteissa.


GMT on tähän kelloon luonteva lisäys. Automaattikellon käyntivaran seuraaminen kiinnostaa harrastajaa, mutta kotimaan ajan näkemiselle löytyy matkalla konkreettinen käyttötarkoitus. Samalla Northflagin seikkailuhenkinen tausta saa toiminnon, joka palvelee myös tavallista kaupunkilomailijaa. Käyntivaranäytön poistuminen muuttaa taulun tasapainoa, vaikka uusi asteikko ja neljäs osoitin tuovat kokonaisuuteen lisää luettavaa.
Tuttu ilme, siistityt mittasuhteet
Teräksisen kellonkuoren halkaisija on säilynyt 40 millimetrissä, mutta paksuus pieneni 13,3 millimetristä 12,7 millimetriin. Myös pituus korvakkeesta korvakkeeseen lyheni 50 millimetristä 48,8 millimetriin. Muutokset ovat vieneet kelloa helpommin puettavaan suuntaan, mutta integroidun rannekkeen vuoksi pelkkä halkaisija ei kerro kaikkea. Pienellä ranteella kokonaisuus voi edelleen levittäytyä leveälle, joten sovittaminen on perusteltua.

Mustassa kellotaulussa on nyt säteittäinen pintakuviointi ja koholle nousevat, yhtenäisestä luminoivasta keramiikasta valmistetut tunti-indeksit. Keltaiset sekunti- ja GMT-osoittimet pitävät ilmeen tunnistettavana, mutta alkuperäisen mallin musta keraaminen kehärengas on poistunut. Lopputulos näyttää viimeistellymmältä ja hieman hillitymmältä. Samalla osa ensimmäisen North Flagin teollisesta karheudesta jää historiaan.

Kaksiosaisista linkeistä rakentuva teräsranneke jatkaa kellonkuoren muotoa. Harjattujen pintojen rinnalla kulkevat kiillotetut viisteet, ja lukkoon on tuotu Tudorin T-fit-pikasäätö. Rannekkeen pituutta voi säätää ilman työkaluja viidessä asennossa yhteensä kahdeksan millimetrin alueella. Se on käytännöllinen päivitys etenkin lämpimään päivään, jolloin aamulla sopiva ranneke voi iltapäivällä tuntua tiukalta.

Master Chronometer ja 65 tunnin käyntivara
Safiirilasisen takakannen läpi näkyvä MT5652-U-automaattikoneisto tarjoaa 65 tunnin käyntivaran. Koneiston COSC-sertifioinnin lisäksi valmis kello täyttää METASin Master Chronometer -vaatimukset. Näihin kuuluvat käyntitarkkuuden ohella magneettikentän sieto, vesitiiviys ja käyntivara. Sertifioinnin tarkkuusraja on 0–+5 sekuntia vuorokaudessa, ja magneettikentän sietoa testataan 15000 gaussissa.

Northflagin vesitiiviys on 100 metriä, ja vetonuppi on kierrettävä. Uutuus tulee myyntiin yksinomaan Tudor Boutique -myymälöihin, mikä on saatavuuden kannalta olennainen rajaus. Hintalapussa lukee 5290 euroa, joka on kohtuullinen vaatimus kellon spekseihin nähden. Toivoa sopii, että Northflag kuuluu tulevaisuudessa valtuutettujen jälleenmyyjien valikoimiin.
Loppusanat
Pidän Northflagin paluussa ennen kaikkea siitä, että Tudor kehittää omaa, helposti tunnistettavaa muotokieltään. Integroitu ranneke, keltaiset yksityiskohdat ja kulmikkaat osoittimet muodostavat kokonaisuuden, jonka ei tarvitse selittää itseään sukeltajankellojen historian kautta. GMT ja pikasäädettävä ranneke antavat paluulle myös käytännölliset perusteet. Northflag kiinnostaa erityisesti silloin, kun haluaa Tudorin, mutta oma maku vetää merkin tutuimpien mallien ulkopuolelle.

Tudor Northflag pähkinänkuoressa
| Valmistaja | Tudor |
| Malli | Northflag |
| Referenssi | M9140G1A0U-0001 |
| Kellonkuori | 316L-teräs |
| Halkaisija | 40 millimetriä |
| Paksuus | 12,7 millimetriä |
| Pituus korvakkeesta korvakkeeseen | 48,8 millimetriä |
| Lasi | Kaareva safiirilasi, safiirilasinen takakansi |
| Koneisto | MT5652-U, automaatti, COSC ja METAS Master Chronometer |
| Toiminnot | Tunnit, minuutit, sekunnit, päivämäärä ja GMT |
| Käyntivara | 65 tuntia |
| Vesitiiviys | 100 metriä |
| Ranneke | Integroitu teräsranneke ja T-fit-pikasäätö |
| Takuu | 5 vuotta |
| Hinta | 5290 € |
| Saatavuus | Vain Tudor Boutique -myymälöistä |
Lisätiedot ja kuvat: Tudor




