Ruotsalainen kellonvalmistaja Sjöö Sandström toi markkinoille ensimmäisen rannekellonsa, Automatic S1:n, vuonna 1993. Kello esiteltiin ruotsalaisesta koivusta tehdyssä kellorasiassa, joka yhdisti siihen aikaan uudella tavalla ruotsalaisen kellosuunnittelun ja käsityöläistaidon.
Automatic S1:n designin tunnusomaisimmat piirteet löytyvät tänä päivänä Royal Steel -mallistosta, joista tunnistettavimmat yksityiskohdat ovat kello 2:ssa sijaitseva vetonuppi, sekä kuoren ja lasin välissä nousevat kolme rengasta, jotka edustavat Sjöö Sandströmin filosofiassa Tukholmaa, Ruotsia ja maailmaa.
Sjöö Sandström Anniversary Edition
Juhlistaakseen 25 vuotta sitten tapahtunutta Automatic S1:n julkistusta on Sjöö Sandström esitellyt Royal Steel Classic mallistoon kuuluvan Anniversary Edition -juhlamallin sadan kappaleen rajoitettuna eränä.
Anniversary Edition -juhlamallissa on upeasti 25-numerolla kuvioitu punainen kellotaulu, jonka 25. minuutin kohdalle on asemoitu juhlavuotta kuvaava indeksi. Lisäksi kello 6:n kohdalle on painettu 25th Anniversary ja vuosiluvut 1993-2018. Kellon takakansi on niin ikään kaiverrettu juhlavuoden merkiksi.
Suosittelemme
Kellotaulun punaisella värillä Sjöö Sandström kunnioittaa takavuosien keräilymallejaan, Chronolink Worldtimer UTC:ta ja Royal Steel Classic 37:ää, joissa käytettiin punaista kellotaulua.
Muuten Anniversary Edition noudattaa Royal Steel Classicin speksejä, eli voimanlähteenä toimii Sjöö Sandströmin kokoonpanema ja viimeistelemä ETA/Sellita-pohjainen sveitsiläiskoneisto, jonka vetonupin tuntuma on herkänpuoleinen. Kellon teräsranneke on tyylikäs ja miellyttävä ranteessa.
Pähkinänkuoressa
- Koneisto: SS G7
- Käyntitaajuus: 28 800
- Käyntivara: 42 tuntia
- Kuori: ruostumaton teräs
- Rungon halkaisija: 41 mm
- Lasi: safiiri (heijastesuojattu)
- Vesitiiviys: 100 m (10 bar)
- Rannekkeen leveys: 20 mm
- Ranneke: teräs
- Hinta: 2.210 €
Suomessa Sjöö Sandströmin kelloja edustaa Salkari.