
Feng shuista itselläni ainoa mielikuva ennen kirjan lukemista oli, että ulko-ovet eivät saisi sijaita toisiaan vasten. Kirjan alussa tuodaankin feng shuihin liittyviä mielikuvia esiin “totta vai tarua” – osiolla, joka antaa hyvän peruslähtökohdan feng shui päällimmäisten periaatteiden ymmärtämiseen.
Vaikka feng shui ei itsellesi filosofiana kolahtaisikaan ja omasta mielestäsi kyseessä on vain jokin ”hömpötys”, tarjoaa kirja paljon herätteleviä ajatuksia pohtia omaa kotia ja sen tunnelmaa. Toisaalta, kirjassa on myös syvällisemmin tuotu feng shuin maailmaa esiin perehtyneimmillekin. Teoksessa muun muassa käydään kaikki huoneet ja tilat läpi feng shuin mukaan sekä kodin bagua-karttaa silmällä pitäen. Kirja on mielestäni kuin ruotsinlaivojen buffet – tarjolla on paljon monenlaisia antimia, joista voit valita itselleni omaan makuusi ja ajatusmaailmaasi sopivat ajatukset.
Kuten kirjassa todetaan, kirja johdattaa rauhaiseen ja harmoniseen ilmapiiriin kotona ja tähän jo pienetkin muutokset riittävät. Kodin viihtyisyys on tärkeää sillä se luo kirjan mukaan positiivisia tunteita ja puolestaan negatiivia ajatuksia herättävät asiat kotona kasvattavat negatiivista energiaa.
Itse olen ollut hirveän huono luopumaan vanhoista huonekaluista ja tavaroista, ja täten tavarakaaosta kotoani kyllä löytyy. Kirja antoi itselleni voimaannuttavia ajatuksia tarttua kaaoksen kesyttämiseen. Pöntynen muun muassa tarjoaa kymmenen kysymyksen listan tavarakaaoksen purkamiseen. Kunnollinen siivous ja tavararaivaus ovatkin edellytys ennen kuin itse fen shuihin keskittyy.
Suosittelemme
Tunne kotisi! Tuntuu kädessä jämäkältä tietopaketilta. Kirja on täynnä ihania ja kauniita kuvia, joista myös pelkästään sisustuksesta kiinnostunut saa inspiraatiota. Ideoita ja luettavaa kirjasta löytyy, vaikka haluaisikin hyvin yksityiskohtaisia feng shui -kohtia vältellä. Kirja on jaoteltu sopivan pieniksi paloiksi otsikoiden alle ja soljuu mukavasti eteenpäin. Kysymys- ja vinkkilistat auttavat jokaista lukijaa myös konkreettisemmin löytämään vastauksia oman kotinsa sisustustavoitteille. Käytännön vinkkejä löytyy myös eri elementtien tuomiseen kotiin sekä huonekalujen sijoitteluun.
Vaikka itse edelleen saatan olla epäileväinen feng shuista, on kuitenkin todettava, että Tunne kotisi! pisti sanoiksi ja paperille konkreettisesti ymmärrettäväksi ne asiat, jotka omassa kodissani ja sisustuksessani ovat itseäni vaivanneet. Moni ”tämä-ei-vaan-nyt-tunnu-hyvältä” –asia sai selityksen. Esimerkiksi energian liikkuminen kotona alkaa omien tuntemusten perusteella tuntua täysin järkeenkäyvältä, uskoi asiaan tai ei. Lisäksi tummien sävyjen, kuten mustan, kaipuu sisustukseeni ja hinku lisätä puuta materiaalina selittyy kirjasta löytyvillä opeilla. Kutsuva sisäänkäynti, peilien sijoittelu ja rahapuu saavat uuden merkityksen kirjaa lukiessa.
Kirja innostaa kutakin lukijaa omannäköisesti oman kodin kohennukseen. Kuten Pöntynen toteaa kirjan alussa, kyse on siitä, että elää rikasta ja onnellista elämää, ja tähän kodilla on suuri merkitys. Kirjasta inspiroituneena liuta vanhoja huonekaluja jo lähti uusiin koteihinsa ja kodin järjestämiseen on tullut mieleeni uusia ideoita. Ennen kuitenkin kun palaa feng shuihin, tulee koti siivota sekä raivata turhat ja rikkinäiset tavarat pois. Tähän inspiraatiota voit hakea vaikka Netflixin uudesta Marie Kondo: Kodit järjestykseen – sarjasta. Tästä se lähtee!