Beaterillä tarkoitetaan kelloa, jota ei ole tarkoitus säästellä käytöltä tai suojella iskuilta. Monet alun perin kovaan käyttöön tehdyt kellot ovat sittemmin siirtyneet paria pykälää arvokkaampaan seuraan ja eivätkä enää ole yhtä usein varsinaisessa työkäytössä. Tästä ehkä parhaana esimerkkinä voidaan käyttää Rolex Submarineria. Kovinkaan usein kyseistä kelloa ei näe enää kyntämässä merenpohjaa tai heiluvan ranteessa, kun venettä laitetaan talviteloille.

Rolexin sijaan ranteeseen saatetaan valita jotain edullisempaa, esimerkiksi Seiko SKX007-diveri.

Seiko SKX007 on luotettava työkalukello.
Seiko SKX007 on luotettava työkalukello.

Seikon SKX007-mallisto nauttii kelloihmisten keskuudessa arvostusta. Tavallinen tallaaja ei ajattele asiaa sen enempää, se on vaan Seiko. Kyseessä on kuitenkin todella kovaa käyttöä kestävä laadukas kello, jonka historia alkaa vuodesta 1965, jolloin esiteltiin Seikon ensimmäinen sukeltajakello 62MAS. Kyseessä oli kello joka oli edullinen hankkia, mutta silti erittäin luotettava.

SKX007 on tullut tunnetuksi elokuvasta Apocalypse Now (Ilmestyskirja. Nyt), jossa Martin Sheenin näyttelemän kapteeni Benjamin L. Willardin ranteessa on kyseinen Seiko.

Luotettava matkakumppani

Kuvissa esiintyy Seikon 7002. Kello on luultavasti 90-luvun alusta. Itselläni kello oli vuoden kestäneellä reissulla lähes joka päivä ranteessa ja sai osakseen n. 200 päivää suolavesi-aurinko-lumi -käsittelyä. Mikään noista elementeistä ei tehnyt kellolle minkäänlaista vauriota. Pahempia kolhuja kello on saanut toimistokäytössä.

Seiko SKX007
Seiko SKX007

MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALLA


Ainoa mikä aiheutti hieman päänvaivaa oli aurinkorasva, joka onnistui menemään bezelin väliin ja teki käytöstä tahmeaa. Onneksi bezel on helppo irrottaa ja puhdistaa, ja se onnistuu vaikka keittiöveitsellä; veitsen reuna kello 2:n kohdalle ja kevyt vääntö, siinäpä se.

Seiko SKX007 on yksi kellomaailman legendoista. Se on kello joka on tehty kestämään ja jota ei tarvitse varjella kovalta käytöltä. Jos kyseisen kellon onnistuu saamaan hengiltä, niin sen korvaaminen uudella tai huollattaminen ei ole kohtuuttoman kallista.

Seikon sukeltajakelloja voit ostaa esimerkiksi Keskisen Kellosta.

Teksti ja kuvat: Lee Kasemets


1 KOMMENTTI

  1. Ilmestyskirja. Nyt-elokuvassa (1979) ei esiinny SKX007 joka on vasta 90-luvun tuotos vaan kaikista legendaarisin Seikon sukeltajankello 6105 tarkemmalta malliltaan 6105-8110.
    Vietnamin sodan aikaan tämä kello oli yleinen Yhdysvaltalaisten sotilaiden ranteissa sillä heille jaetut normaalit kellot eivät kestäneet viidakon kosteita olosuhteita toisin kuin omakustanteiset Seikot.
    Kuten juttusi kuvituksen 7002 mallia SKX007 vertaamalla näkee niin Seikon sukeltajankellot ovat noudattaneet pitkälti samaa muotokieltä, mutta 6105 klassikkomalli on hieman pyöreämpi ja omalaatuisempi ja täten noussut tunnetuksi vaikkei se leffamainekaan ole haitannut.

    T: suosikkikello & suosikkielokuva

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here