Panerai Luminor Marina Quaranta (PAM01271) on unisex-kokoinen sporttikello, joka sopii niin miehen kuin naisen ranteeseen.
Italialaiset juuret omaava Panerai tunnetaan näyttävistä sukeltajankelloistaan, jotka eivät pyytele anteeksi olemassaoloaan. Alkujaan radioaktiiviselle lumeaineelle annettu nimi Radiomir päätyi lopulta Italian laivaston taistelusukeltajille toisen maailmansodan edellä valmistettujen sukeltajankellojen nimeksi. Anekdoottina voidaan vielä mainita, että kellot valmistettiin Rolexin toimesta Sveitsissä ja Panerailla oli lupa muokata ne Italian laivaston vaatimusten mukaisiksi.
Luminor-nimi näki päivänvalonsa vuonna 1949, kun Panerai patentoi tritium-pohjaisen lumemassan, joita käytettiin jatkossa kaikissa sukeltajankelloissa. Luminor-nimi siirtyi myös sukeltajankellomalliston nimeksi, joissa oli ja on tänäkin päivänä Paneraille tunnuksenomainen – vuonna 1956 patentoitu – vetonupin lukittava suojamekanismi.
Luminor-malliston kellojen yleisin kokoluokka on tänä päivänä 44 millimetriä, joka on useimpiin ranteisiin – myös omaani – hyvin istuva, mutta toki hieman isohko. Askelta pienempi kokoluokka on ollut 42 millimetriä ja sitten isompia ranteita varten mallistosta löytyy 47 millimetrin kokoluokka. Jos ranteeseen on halunnut hillitymmän kokoisen Panerain, on katse kääntynyt muodikkaampaan Luminor Due -mallistoon, jonka ytimen muodostavat 38 millimetrin kokoluokan kellomallit.

Panerai Luminor Due -malliston muodikkuus tulee esille värikkäämpinä malleina, sekä huvijahdin kannelle riittävänä 30 metrin vesitiiviytenä.
Suosittelemme
Panerai Luminor Marina Quaranta
Panerai on onneksi tiedostanut hillitymmän kokoisen, mutta samalla vesitiiviin (100 metriä) kellomallin tarpeen, johon se vastasi marraskuussa 2021 Luminor Marina Quaranta -mallisarjalla. Mallisarja sisältää kolme eriväristä kellotaulua (valkoinen, sininen ja musta), joissa on Panerain tunnetuksi tekemä ja vannoutuneiden Panerai-fanien suosima sandwich-taulu. Tunti- ja minuuttiosoittimen lisäksi kellossa on kello yhdeksän kohdalla oleva pikkusekuntitaulu, sekä kello kolmen kohdalla sijaitseva päivämääränäyttö.


Kellon cushion-muotoinen kuori on satiinihiottu kiinteää kellonkehää lukuunottamatta, joka on kiillotettu. Kellossa on vintage-henkinen, hieman kohollaan oleva safiirilasi. Teräksisen takakannen alla tikkaa P.900-automaattikoneisto, joka tarjoaa kellolle kolmen vuorokauden käyntivaran.

Ylellisen kokonaisuuden täydentää laadukas alligaattorinnahkasta tehty ranneke teräksisellä soljella, jonka harjattuun pintaan on kaiverrettu Panerai-logo. Ranneke on valko- ja mustatauluisessa mallissa musta, sinisessä tummansininen. Kaikissa rannekkeissa on samanväriset tikkauksen reunoissa.
Yhteenveto
Luminor Marina Quaranta on 40 millimetrin kokoisena omasta mielestäni valmistajan monikäyttöisin, sillä se kestää teknisten ominaisuuksiensa osalta huoletonta käyttöä, ollen samaan aikaan tyylinsä puolesta onnistunut vaihtoehto arkeen ja juhlaan. Hillityn kokonsa puolesta Luminor Marina Quaranta on mainio unisex-kello, jonka näen helposti sekä minun että vaimoni ranteessa. Oma valintani mallisarjasta on kuvassa näkyvä valkotauluinen PAM01271.
Pähkinänkuoressa
- Valmistaja: Panerai
- Mallisto: Luminor Marina Quaranta
- Mallinumerot:
- PAM01270 (sininen)
- PAM01271 (valkoinen)
- PAM01272 (musta)
- Koneisto: P.900 -automaattikoneisto
- Käyntitaajuus: 28 800
- Käyntivara: 72 tuntia
- Kellon kuori: ruostumaton teräs
- Kellon halkaisija ilman nuppia: 40 mm
- Kuoren paksuus: 12,45 mm
- Lasi: safiiri
- Vesitiiviys: 100 m (10 bar)
- Rannekkeen leveys: 22 mm
- Ranneke: alligaattorin nahka
- Hinta: 7600 €
- Jälleenmyyjä: Lindroos