Reilut tuhat kilometriä Meksikon eteläpuolella sijaitseva Clippertoninsaari on Ranskalle kuuluva noin kuuden neliökilometrin kokoinen koralliatolli, joka on yksi maailman koskemattomimmista ja etäisimmistä maa-alueista.
Sanotaan, että enemmän ihmisiä on käynyt Mount Everestin huipulla, kuin Clippertonilla. Saari löydettiin jo 1500-luvulla, mutta se on nimetty saarella 1700-luvulla piileskelleen merirosvon, John Clippertonin, mukaan. Clippertoninsaari on yksi UNESCO:n maailmanperintökohteista.
Sveitsiläinen kellonvalmistaja Oris tukee maailmamme merien ja niiden uhanalaisten asukkien säilyttämisen puolesta tehtäviä tutkimuksia. Clippertoninsaari on ollut asuttamattomana yli 70 vuotta, mutta se kärsii muun muassa saarelle ajelehtivasta muovijätteestä ja saaren ympärillä tapahtuvasta ryöstökalastuksesta. Oris sponsoroi viime vuonna saarelle tehtyä The Clipperton Expedition -tutkimusmatkaa, jonka tarkoituksena oli lisätä tietoisuutta saaren tärkeästä roolista uhanalaisten lajien muuttoreittinä ja pyrkiä säilyttämään saaren herkkä ekosysteemi.
Oris Clipperton Limited Edition -sukeltajankello
Clipperton Limited Edition -erikoismalli perustuu Oris Aquis -sarjaan ja sitä on tehty 2000 kappaleen erä. Oris lahjoittaa osan kellojen myyntituloista Clippertoninsaaren suojeluun liittyviin toimiin, kuten saaren ympärille tehtävän suoja-alueen laajentamiseen.

Kellon näkyvin tunnusmerkki on sinisestä mustaan häivytetty kellotaulun väritys, mikä kuvastaa Clippertoninsaaren rantaveden sävyjä, jotka muodostuvat meren syventyessä jyrkästi heti rannasta alkaen. Halkaisijaltaan 43,5 millinen kellonkuori on ruostumatonta terästä ja takakannesta löytyy kohokuvioituna Clippertoninsaari ja sen koordinaatit. Nuppi on ruuvilukittava ja suojattu. Molemmin puolin kupera safiirilasi on sisäpuolelta heijastesuojattu.
Suosittelemme
Super-LumiNova® -lumeella päällystetyt nikkeliset osoittimet ja indeksit ovat selkeät ja näkyvät erinomaisesti myös pimeässä. Tikkarityylinen sekuntiosoitin on kuin piste i:n päälle hillityn tyylikkäässä kokonaisuudessa. Yhteen suuntaan kääntyvä kellonkehä on niin ikään ruostumatonta terästä ja siinä on keraaminen, väriltään musta 60-minuutin näyttö, sekä lumeella varustettu 0-kohta. Kellossa on myös päivämääränäyttö, mikä löytyy kello kuuden kohdalta. Rannekevaihtoehdot ovat Oriksen kehittämällä turvalukolla varustetut kumi- tai teräsrannekkeet.

Yhteenveto
Oris Clipperton Limited Edition on selkeä ja tyylikäs ammattikäyttöönkin soveltuva sukeltajankello, joka tarjoaa vankan laadun lisäksi ripauksen eksklusiivisuutta. Pukeutumisen suhteen kello sopii hillittyä, mutta suhteellisen kookasta kelloa arvostavan pukumiehen ranteeseen, mutta samalla myös vaikka vaativalle 300 metrin laitesukellukselle kaveriksi.
Kello toimitetaan levästä tehdystä laatikossa, jossa sisäpuolella Clippertoninsaaren tunnus. Kellon saatavuus on rajoitettu 2000 kappaleeseen. Kello on tällä hetkellä myynnissä Suomessa, katso jälleenmyyjät artikkelin lopusta.

Pähkinänkuoressa
- Valmistaja: Oris
- Malli: Clipperton Limited Edition
- Referenssinumero: 01 752 7733 4183 MB
- Valmistusmäärä: 2000
- Koneisto: Automatic Oris Cal. 733 (SW 200-1)
- Käyntivara: 38 tuntia
- Runko: teräs
- Rungon halkaisija: 43,5 mm
- Lasi: kupera safiiri (heijastesuojattu sisäpuolelta)
- Vesitiiviys: 30 BAR/300 m
- Ranneke: teräs
- Rannekkeen leveys: 26 mm
- Hinta: 2.150 euroa